Nyt porukka pienentynyt kahteen, ammattinäyttelijät pienentyneet, ei vaan vaihtuneet amatööreihin. Kesäteatteria siis. Katsomo täynnä. Kaunis kesäilta. Tangoa, tangoa.
Vaan vaihtoaskel ei onnistunut - meiltä.
Omapa oli vika: mitäs menit istumaan niin kauas näyttämöltä! Ilmeet jäivät näkemättä, ne näin herkässä näytelmässä jos missä ovat esityksen olennainen osa.
Surkeista surkein ihminen roikkuu koko kaksituntisen hirressä kun punainen piru, Janna Ryhänen, sitä riivaa ja riepottaa, eikä levollinen taivaanisäkään, Seppo Tolvanen, ennätä vikkelältä pirulta miestä rauhoittaa.
Kunpa olisin älynnyt istuttaa itseni ja tämän porukan toisen jäsenen, sen ainoan, alemmaksi, lähemmäksi näyttämöä. Olisi helpompi ollut säilyttää intensiivinen ote; mites ne sanovat: syönyt esittäjäin kädestä?
Nyt tuli seulottua runsaslukuista yleisöä takaa ja sivulta päin:
"- Ahaa Tasikin on lähtenyt, eipäs tullu perjantaina Ahvenaiseen, Avenissa oli Sirpansa kanssa muinoin. - Kato eikös tuo oo Ritva? - Bjarne ei tänä vuonna isonaan istu! - Pietulla on Sandels-oluttölkeistä hitsattu hattu päässä, kato kato! Jännännäköinen. - Missä Riitta? On. Pitääpä esitellä tauolla ihtesä josko kaikuna toistaa ..."
Ilmankos ne koulussakin levottomimmat ja luovimmat täyttävät takapenkit! Tuommoista veivaamista ajatuksella poikasineen, vaikka pitäisi keskittyä itse asiaan: kehua edes Arto Tarkkosen haitarointia, Juha Ilmakarin mahtavaa karppasmaista olemusta ja ääntä.
Itse Taivahan Jumala istuu pumpulipilvessä ylinnä korkeuksissa ja tekee kaikkensa, jottei Unto tekisi sitä, kun taas tuo punainen piru näykkii yllyttämässä.
Ja ampuihan Unto, kaksikin kertaa, itsensä: näytelmän alussa ja näytelmän lopussa.
Takaumia siinä välissä, niin oli Hannu Virolainen sen ohjannut.
Sai erittäin tehokkaasti Someron baarin verkkoikkunan läpi pilkattua Unton kuolemaan.
Mikä näytelmällinen, vaikuttava loppujakso!
Jopa takapenkkiläinen unohti muut katsojat ja paneutui Unton myllertävän sielun syövereihin. Harri Hiltunen muuttui hetkessä Untiksi.
Anne Vänskä Unton Sirkkana oli napakka; Unto sai mitä Unto ansaitsi: Lemput. Sitäs valitsi taiteen, pillerit ja pullon! Eikä Rovaniemen rehevä varaheila-Leilakaan miestä kauan katsellut, Katri-Helena Sorsa antoi palaa, ja narsisti sai kuulla kunniansa.
Tuli sekin mieleen että nyt Anne tuolla lavalla Unton vaimona laulamassa noin hyvin, ja joskushan palautin hänelle V65-raviveikkausta kahvilan tiskin taakse ...
Opetus: pitää valita oikea paikka katsomossa ja - elämässä.
Ei toinna mennä takapenkille lojumaan!
 |
| https://www.roukalahti.fi/kesateatteri/ |
*** myös
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti