tiistai 6. joulukuuta 2016

Isänmaata pitkin suksin

Vanha Mies katsoo aamukahvihämärissä lipputankoa akkunaruudun läpi. Ja lumikinosta.
- Mänis lunta kenkään, olokaan!
Ja pitäs vielä ulkovintille kavuta ja hakea lippu.
- Suap olla.

Vanhaa Miestä oikein hytisyttää ajatus hangessa kahlaamisesta, vaikkei muniansa myöten tarvitsisi edetä eikä kelkkapulkkaa vetää niin kuin Sinisalo-Lahtinen Tuntemattomassa.
Siltipä.
Toisaalta voisi kyllä, sillä taivas on kaikkien; sitä paitsi sitä vasten ja siellähän se liehuisi vapaana, hulmahtelisi. - Ihan katottavaa kamaa, naurahtaa Vanha Mies, vähänkö modernisti.

Vaan ei taivu tuumaan, ei liputa. Kunnioittaa muulla tavalla päivää päivemmällä.

Silloin käännämme katseemme tuonne liiterin nurkille, mistä kohaus kuuluu. Kaksiko noita jo siellä on touhussa, katsokaas!
Autotallin ovi on rullattu ylös ja ovat nyt laittamassa kapuloita, ei ei rattaisiin vaan jalkoihinsa.
Siitä nousevat tielle ja lähtevät lykkimään isänmaata pitkin suojeluskuntatalon ohi alamäkeen saarenpäätä kohti.

On siinä vapauden tunnetta hyppysellinen mukana, kieltämättä, vaikka maa ei omaa olisikaan.

Se on kuitenkin satavarmaa, kun puolentoista tunnin ja saunan jälkeen kysymme reporankaiselta Vanhalta Mieheltä "Miltäs nyt tuntuu?", niin vastaus on positiivissävyinen, milloin mitäkin: - Velat tuntuu suatavilta. Tai: - Enemmän kuin seihtemän oikein ois osunu lotossa. Taikka: - Eipä tunnu ei nin mittää puuttuvan! Tai, tai, tai.

Taikka vaikka jottai sanattomuuden rauhaa.


8 kommenttia:

  1. Monen kynsi kylmeni taivaan ja hankien värejä salkoon vetäessä. Loppupäivä meneekin uusnatsien marsseja ja linnan juhlia katellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. EJ
      miltähän Risikosta tuntuu linnan tanssiparketilla liihotellessa eilisen Imatran-reissun jäläkeen?

      Monena monenlaiseen tilanteeseen ja tilaan sitä joutuu ministerinä muuntautumaan.
      Kovin herkästä immeisestä ei tuohon rumpaan ois.

      Poista
  2. Vielä vanhempi mies. eli hirmuvanhapappa kahlas postilaatikolle.Nuapuriloissa liehui jo liput tangossa. Lähes 20 senttiä näyttäs olevan siirrettävee valakosta. Luakkosen tutkistejun jäläkeen sottasin seuraavoo siirtoo. Ukset voitti. Kari ol tehny hyvee jäläkii. Kiertelin purua yheksän kiekkoo. Sitten tunniksi lumihommiin. Eilen ois ollu paljon raskaampoo. Kilometrejä yhteensä 270.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hirmuvanhapappa

      - No voi helekkari, kuulu sohvanpohjalta hiihtosiirin suusta kun kuuli jotta 270!

      Mutta ollaanhan yhteismitassa kolokytäkaks kilsaa eellä. Nyt tosin tais tulla kolomen päivän toppi.

      Poista
  3. Hyvä pilvisen päivän ja aurinkoisen risukasan väki

    Siitä Risikosta on sanottava, jotta kampoihin panee kovuudessa jopa sille vanhalle ryssälle elikkä von Buxhoevdenille.
    Sille jolle se entinen maaherra Wibelius yritti selittää, jotta laki entinen ... jne.

    Risikko se kun on tehnyt semmoset rätingit, jotta entiset lait saavat siinä huutia.
    Ei voi kohta enää vanhempikaan liäkär nojata reseptilomakenippuun.
    Sähköiskun siitä sais.
    Kun on Risikko määrännyt, jotta risetit korvataan 1.1.2017 sähkölamauttimella !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voksi, sir

      Risikosta saattas tulla meijjän Merkel, se Mutti.
      Ei hätkähä juur mistään. Siinä Imatrat unohtuu yönseutuna.
      Miten lie sen toisen ministerin laita, Mattilan? Oisiko h'nestä?

      (huom!
      hän on mies,
      h'n on nainen)

      Poista
  4. Arvoisa merkeliläis -hikkaj

    No nyt se Risikko on syrjäytymistä vastustamassa, On keksinyt uuvvestaan ruudin.
    Tuo poikia syrjään lykkäävä peruskoulu on jo niin vanha asia, että se on pakko taas uudelleen keksiä. Niinku keksittiin eduskuntavaalien eellä 2011 ja pressanvaalien eellä 2012.
    Keltikangas-Järvinen asiasta kirjoitti 2007, ja meikäkin aina silloin tällöin.

    Tokihan jo lastentarhassa elikkä päiväkodissa, tai mikä se on, on nähtävissä, kenestä on tuleva kriminaali, vaikkei sitten asialle kukaan mitään viittikkään tehdä.
    Aivan hiljan eläkepoliisi Paatero asiasta oikeen näköradiossakin puhui, kun varoitti paitti ulkomaalaisista myös kantasuomalaisista yksinäisistä susista.

    Onneksi ei varoittanut ulkomaalaisista Yön Susista. Ne kun ovat Ystävällismielisen Rauhaa rakastavan kaikki karhumaiseen syleilyynsä ottavan Itäisen naapurin poikii ...

    Ois sillo vuonna 44 pitänyt vetää se Molotovin raja vähän lännemmäksi, niin oisivat vanjat saaneet pohtia Imatran ongelmia ihan tykönänsä, eikä ois Risikon tarvinnut sinne matkustella. Kun sillä on se sähkölamautinasia niin agendalla.

    Ja hen, tämä Mattila ei taida ajatusta tai ees korvaansa asialle lotkauttaa.
    Niin ovat Ruotsinlaivan viinakset vieneet harmaat aivosolut talviunelle ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voksi, sir
      A kyll' sie asiaa puhut tuossa poikain syrjäyttämisasiassa jo koulunkäynnissä.
      Miten monta poikaa miekiin on nähny istumassa koulunpenkillä eli pulpetin takana tyhjänpanttina, kun niihen aktiviteetti torpataan istumiseen ja semmoseen teoriaopiskeluun johon ne ei oo valmiita.
      Vaan kun pitää kiirehtii jotta Pisas' pärjättäs.

      Miten paljon käteviä sormia sekä tekeviä ja näppäriä käsiä siinä sidotaankaan pois vipeltämästä. Nyt ei heist oo sit muuhun kun natsimarsseille, virkapaikat menee h'ille.
      Miehistä voimaa tarvita enää muuhun kuin lipunkantoon!
      Liekö noissa voimamarsseissa muuten ollu muita kuin näitä poikapuolia?

      Poista