torstai 11. elokuuta 2016

On kirjoja ja kirjoja

... intiimiä kirjoitusta yhä ...

Tämähän alkaa ahtaaksi käydä: aika. Kuin myös pöydän päällys ja alus. Lisää pukkaa uutta Eskolaa ja vanhaa Haahden Hiljaa.
Mutta kaikista kalleimman sain noilta serkkujuhlilta Mimmiltä, joka tietää että vanhoja keräilen. Niin eikös tämä orpana ollut löytänyt milteipä aarteeksi laskettavan Runebergin Teckningar och drömmar, 1861, Kuvauksia ja unelmia, ensimmäisen suomennoksen vuodelta 1900. Ikiomaksi lahjoitti.

Kyseessä siis Fredrika Runeberg, (1807 - 1879) os. Tengström, joka lie vaimona saanut alistua yhteen jos toiseenkin J.L. Rbg:n** - "hankala ja epätoivoinen" - kotkotukseen.


Että hivellyttää jo pelkkä kirjan kansi, jota oma mummo on koskettanut omin sormin!
Nimensä on mustekynällä kirjoittanut ja päivämäärän: Hilda Sidensnöre  19 24/XII 00.
Kas kas!
Joululahjaksi on flikka jonkinmoisen naisasiakirjan saanut - opeikseen?
Ainuita kontakteja mummoon, joka ei kädestä ehtinyt ennen kuolemaansa pidellä tahi haivenia hivellä.

Mutta lyhyestä virsi kaunis. Itkut syrjään ja ilo pintaan!
Josko tuo illan tullen Kolmen iloisen rosvon sakki livenä edessämme hyppelisi.



**
"Älskat har jag många, många, än en ful och än en skön,
Unga, gamla, korta, långa, vilken blev väk seb min lön!
Tvenne feta, resten skrikor: en Augusta, en Sofi,
Två Marior, två Fredrikor och en Emili."


15 kommenttia:

  1. Kun osaiskin säilytellä noita vanhoja esineitä ja kirjoja. Meijjän mummolta jäi 40-luvun lopulla perinnöksi kamferttipullon ja täikamman ohella kirja, jossa olleen laulun sanat opettelin ulkoa ennen kouluun menoa. "Eerik soittaa, seetrikannel sorjin kirjaillulla polvellansa on, kultakieliin valkosormin norjin hellän luo hän sävelaallokon."

    Seetrikannel, kirjailtu polvi, kultakieli, sävelaallokko? Kirjan nimmee en muista, mutta penskana ihmettelin, mitä nuo sanat mahtoivat kuvailla.

    Kirjat ja kammat ovat kadonneet, ja naapurin kaunis Kaarina siirty tuonilmaisiin äskettäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. EJ
      kommeelta kalskahtaa ja nyörin punnoutuu!
      Ihan piti selevitellä perintörunos, kahtelepa tuolta Koululauluista 'Kuningas Erik':

      http://www.phpoint.fi/ulrikaj/bookshelf/koululauluja6.htm

      Noposen suomennos on kauniimpi kuin alkup. ruotsiks,
      mikä siinä vieressä:

      Konung Erik på sin luta leker,
      Lutan lagd på silkesstickadt knä,
      Och den hvita handen välljud smeker
      Fram ur silfversträng och cederträ.

      Poista
  2. Hyvä rosvo-ja-poliisi-väki

    Sitä nyt ruohtija niin harjotellaan. Onkos Vaasan - hurrikummastelureissut mielessä ?
    Vai turvapaikka Kansankodista ?

    Jos tuommosia lurittelette Vaasan torilla, hourupäinä teitä pijetään. Niinku sitä Eerikkiäkin.
    Vanhan Vaasan sairaala on onneksi tuossa seitsemän kilometrin päässä ...

    Poliittisesti korrektina kommentaattorina arvelen, että ne kolme iloista rosvoa ovat Kepuli, Persu ja Kokkari.

    No Vaasassa ne on tietty Persu, Persu ja Persu !
    RKP:n kolme tiukinta haastetta !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voksi, sir

      että gungeligungeliako ymmärtäisivät paremmin vuasalaiset!

      On muuten mielenkiintoinen kirja menneillään, josta uudemmassa potussa kerron. Kuuntelehan esim. tarinaa ammattikoulutuksesta suomeksi Jessen kertomana:

      - Nousiks ne numerot?
      - Nousi... Siel vähän luntattiin sai ihan huippunumerot, ku ei opettaja uskaltanu tulla kattomaan, mitä me siellä takarivillä touhuttiin. Meil oli siellä kirjat auki sylissä. Täydet pisteet tuli aina.

      Jesse on nyt ollut 10 vuotta lihanleikkaajana Turun arvostetuimmassa lihakaupassa.

      Poista
  3. Arvoisa lunttilapulla-lihanleikkaajaksi-fanittaja -hikkaj

    No tuohon mainitsemaasi pottuun tuossa salin puolella jo kirjotinkin kommentin. Vaikka vähän asian sivusta vuodatin. Asioitten sivuilla kun tuppaa oleman paljon enemmän tilaa kuin siinä pääasiassa !

    Yhteen asiaan tuossa arvostus-käsitteessä haluan palata:

    Onko mainittu turkulaislihakauppa arvostetuin juuri sen tautta, että lihaa leikkaa tyyppi, joka ei lunttamatta koulusta selvinnyt ?
    Kynä ei käessä pysynnä, mutta puukko ... !!

    Vai onko arvostetuimmilla lihakaupoilla rankinglista, joka on sidoksissa paikkakuntaan ?
    Ja edelliseen liittyen, onko aboriginaalien asuttama Suomen kulttuurin kehto lihakaupparankingin kärjessä vaiko pohjalla ??

    By the Way : Meijjämpä talossa on uus hallituksen puh.joht., joka on yhessä marketissa lihanleikkaajana.
    Voipi sanoa, ettei hallitustyö miksikään muuttunut. Samaa salailua ja kähmyröintiä niinku aikasemminkin. Tokihan on se entinen isännöitsijätär yhä valtaistuimellaan :-(

    Entisestä Neukkulasta Suomeen tulleet lääkärit ovat kertoneet sikäläisestä koulutussysteemistä neukkulääkiksissä:
    Ei tarvinnut takarivissä luntata. Riitti kun proffalle antoi sopivan summan !
    Niin avot. Juurikin toivotut arvosanat rapsahtivat lääkärintodistukseen !!

    Näitä meillä sitten on väkeämme hoitamassa :-(

    Gungeligungista sevverran, jotta kyllä ne Vaasan torilla suomea ymmärtävät. Ainakin jos vaan puhuu vähän kovemmalla äänellä !
    Mutta jos se "hvita handen smeker", voip käyvvä niinku Mitrolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voksi, sir

      'siis ex-ope, erityiskin, jota kiinnostaa asianvieri'
      noinhan siellä lukeekin, joten:
      olet ymmärtänyt yskän, alanmiehenä!

      Puukosta puheen ollen: taitaa sen käyttö olla taitavinta, perimätiedon mukaan, sen julkkisjuristin ryhmittymällä. (mihin kautta rantain viitannetkin???)

      Hittolainen! - uskalttakohan tuonne nintendokommandoattendo-vastaanotolle enää astuakaan.
      (Ketkä tuota kavia hoitanevatkaan! Pitäskös Sinun varoitella hänenkin potulla, jos kavi ei tänne eksy?)

      Gungelista Erikssonin Santraan mennäksemme:
      ei pärjänt Riossa kun ei ossaa esteitä ylittää eikä suomeksi kirotakaan.

      Poista
  4. Arvoisa venäjä-, lääketiede- ynnä urheiluasiain puoliammattilainen hikkaj

    Keräsinpä tuohon määreeseen, näin Olumppia-aikaan, kaikki douppingiin viittaavat määreet.

    Venäläislääkärit korruptioproopuskoin, ja huonosti menestyvä suomalaisjuoksija ( Österbottenin feminiininen vastine Ron Clarkelle, juoksijalle, joka teki tulosta, muttei menestynyt arvokisoissa ), tämä kombinaatio/kombinaatti puhuu sen puolesta, etteivät ainakaan Vaasan seudulle ja muuallekaan Österbotteniin asettuneet Neukkulassa valmistuneet lääkärit hallitse tuota douppauksen taitoa.
    Mikä on hyvä asia !
    Tai paha !!
    Ostopapereilla kun on voinut jäädä anaboliannosteluohjeet omaksumatta.

    Tiijjä häntä, pitäskö sen tautta kettään varotella.
    Mistä sitä kukaan tietää, onko niissä eroa, olipa paperit aidot tai väärät !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voksi, sir

      venäläiset urheilijat ovat epäpuhtaiksi kautta linjan todettu, mutta mites lukasenkalaiset?

      Sitäpä sottailin eilen naismaratonia katsellessani, kun siihen hiljalleen kärkiporukkaan hivuttautui mustien sekaan valkovenäläinen Volha Mazuronak.
      Mustien sekaan aito valko!
      Ja puhtaat jauhot pussissa kaikilla?

      Vaikka oli miten oli: 'harva pystyy edes ajattelemaan maratonia saati juosta' kuten muuan pappi totesi erään maratonin lähtö'saarnaa' pitäessään.

      Poista
  5. Arvoisa valkovenäläisyyden esiinnostaja hikkaj

    Sen on kielen oltava keskellä suuta, eikä saa huuletkaan juur liikkua, kun värimäärityksiä annetaan urheilijoille !

    Mustaryssä on ehottomasti kielletty termi.
    Valkovenäläinen toistaiseksi sallittu, kun se yksi moukarimies Tiihhoni järkkää jo todetutkin douppaukset mitättömiksi !

    Termejä nigerialainen, nigeriläinen ja montenegrolainen saapi käyttää, jos ei korosta sitä n-termiä liikaa.
    Mongolia-nimi on myös sallittu, ja Intia.
    Mutta mongooleiksi tai intianeeiksi ei kuulemma saa ketään kutsua.

    Sitävastoin ei Vaasassakaan suvaittaisi, jos tänne perustettaisiin Neekerikylän Nuoret Mutakuonot -niminen seura, ihan vaan Vaasan Marssia varten !
    Taikka sitä West Coast Race -kilvanjuoksua varten.
    Sepä kun länsirannikon rotu on niinpal valkonaamahurrivoittoista.
    Ja kuka niistä marssilaisistakaan tietää. Etteivät ole vaikka vihreitä !

    Menivät kaupungin miehet maineikkaan Neekerikylän nimen sitten muuttamaan Aaltopuistoksi !

    Kyllä sitä Naurussa asialle hymyiltiin !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voksi, sir

      ruottalaisethan ne meitä mongooleiks kuhtuvat ja virolaiset poroiksi.
      Poroista mieleen:
      Eikös ne suamelaiset nimittele meitä
      ei-lappalaissuomalaisia lantalaisiksi?
      Haiskahtaapi pahalle!

      Miks moiseen loukkaavaan, alentavaan kielenkäyttöön ja epäkohtaan ei oo tomerasti puututtu?

      Poista
  6. Arvoisa lantalaisuuden vastustamisen aloitteentekijä hikkaj

    Nyt pitäs laittaa nimikeräys nettiin !
    Kun viiskytätuhatta nimeä ois koossa, niin evuskuntaan lakialotetta laatimaan.
    Ja jos saahaan vaan viistuhatta nimeä, niin kilpaileva puolue sille Väyrysen uusimmalle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voksi, sir
      politiikkaan hyvin mahtus, ja ois ko. alaa kuvaava, senkin niminen puolue kuin Suomen Lantalaiset.
      Ottasitko pj-paikan?
      Kun ossaat ruottia niin saisit ensimmäiseksi tehtäväksi ruotsintaan tuon haisevahkon nimen, niin että sen sivumaku säilyisi. Onhan puolueemme kaksikielinen, toki.

      Poista
  7. Arvoisa puolueaktiivi in spe hikkaj


    Ehdotan uudelle puolueellemme ruotsinkielistä nimeä Finndyngapartiet.

    Englanninkielinen nimi The Dungs !

    Kolmikielinen on !

    Puheenjohtaja valitaan tietty huutoäänestyksellä haisevien vastalauseiden saattamana !

    Koska valo tulee idästä, niin alkakeepa sieltä Lähi-Idän suunnalta huuvvella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Egner, jonka teoksen vaikuttavuudesta kaikki edelläjulkaistu on kummunnut, oli norjalainen. Norjassa on hyviä hiihtäjiä ja lääkäreitä sekä kieli on kauniimpaa kuin tanska.

      Norjasta tarkemmin täällä:
      https://kariav-annat.blogspot.fi/2016/08/tasmapostia.html

      Poista
    2. Voksi, sir
      ettei vain sotkettais sittenkin jo olemassa olevaan lantapuolueeseen, josta Väyrynrn rimpuilee kaikin keinoin irti!
      Vaan mikäs: toimihenkilöitä etsimään, poistu! Kunniajäsenhän meilla onkin jo valmiina, nimittäin se M Mursu, pääsis sekin johonkin näkyvään.

      Norjalaisia ei oteta, niin kavikin antaa ymmärtää jos tarkkaan norjalaisen tekstin tutkailee.

      Poista