Ottiatuota!

Pikkisenä poikana oon viimeksi nähnyt tämän Teuvo Pakkalan Tukkijoen. Silloin täällä kotikulmilla tuolla pian maankuulun Paksuniemen Satamakahvilan toisen saunan, sen Turtialan puoleisen, rannassa ihasteltiin miten upeasti Päivisen Reino Tolarina livautteli Ottiatuotaan.

Nyt isona poikana vielä komeammassa paikassa veden välkkeessä Jakokosken museokanavalla otettiin uusiksi. Iso riemu meillä siellä oli puolin ja toisin, kun Kontiolahden Kanavateatteri pisti isolla porukalla parastaan, tukin kulkemaan.

Ottiatuota tuli taas eläväksi ja Pölhö-Kustaa, joka ajan oloon on vakiintunut vinksahtaneen ihmisen tavaramerkiksi. Herttaisen säälittävä orpopoika, lempeän luottavainen, sydämeen käyvä - semmoinen se on ja semmoiseksi sen teki kenkä kädessä taivaita tuijotteleva äitiään hakeva Venja Laakkonen.

Näin yön nukkumisen jälkeen ponnahtavat silmille monet eilisen hahmot. Tietysti Ottiatuota-Tolari ekana aapiskirjansa kanssa, jotta akanmieheksi pääsisi vielä vanhoilla päivillään; Tenho Kuronen osasi olla Tolarina, ottiatuota!
Tokana tuo saamarin luihu Rättäri, johon Sakari Soikkeli upposi kuin veihti voihin, en paremmin sano. Onneksi joutui lopulta Pietolan isannuuden sijasta astiantiskuuseen.

Kunhan ei kolmantena lilluisi tässä edessä Päätalon sanan mukaan tyskälihainen Pietolan talon tytär Sirkka, jonka Jenna Julkunen teki elävän lihalliseksi ja luonnolliseksi ja josta Turkka, Kari Rissanen, sai ehtoisan emännän ja pääsi naimakaupan myötä isännäksi isoon Pietolaan.

Pietola, Timo Parkkonen, vähätöinen mutta kuuluvaääninen isäntä, näkyy nousevan seuraavaksi eilisillasta tähän estradille. Sitten mökintyttö Anni, Mervi Hodju, heittäytyvänä eläytyjänä ja heti perään koko uskovaisten akkakööri etunenäkkäänä ärhentelijänään Poro-Pirkko, Mia Halonen.

Alun kolmattakymmentä esittäjää kaiken kaikkiaan siellä vilisteli lehminä ja sammakkoina ja ties minä, niin että katsomonkin piti kiskoja pitkin liikkua asemiin.
Kanavan vesikään ei jäänyt pelkäksi taustaksi vaan sitä pitkin sestottiin jos soudettiinkin. Ääntä riitti kaikilla, siinä ei mikrofoneja tarvittu. Takuulla on ollut työtä ja tuskaa saada näin iso urkko toisenakin talvena toiseksi kesäksi näin upeasti hoidettua kokoon. Miettikääpä kaikin: amatöörivoimin!
Ramakka esitys.

ps
Ai niin yks yllätysesittäjä siellä tukkilaisena jenkkasi, entinen lyskanpoika, luokkakaveri Sorsan Manu. En uskaltanu männä taiteilijaa häirihtemään, ois vielä männy repliikit sekasi, vaan laitanpa näin jäläkeenpäin terkut: Ihan kelevollinen suoritus.