Ai kuk kiva!

Arvon tässä parhaillaan L.L:n lyhyttä karriääriä ihaillessa jotta paneutuisko noihin venäläisiin Jerofejeviin ja Bergiin ja esittelis velloset Cityssä vai ottasko ja kirjottas siivouksesta.

Taidanpa pysyä potulla
ja muistella mitä sitä tuli siivotuksi, so. koko eilinen päivä remontin jäljiltä kirjojen kimpussa:

 a) poistoon b) vinttihyllyyn talteen c) alas pelastukseen yltöhollille.

Kerrankin mielenkiintoinen siivouspäivä!
Pölynpyyhintää ja veden kanssa lotraamista, kostealla rätillä hankaamista se lähinnä oli - ja kansien silittelyä ja sus'siunaamista.

• a) Laatikollinen kiertoon jos jollekin kelpaa. Kirjavaliot, ne neljän romaanin koreakantiset pätkät kiireellä huit'hittoon! - ei noilla suomalaisia kirjailijoita onneksi pätkien rääkätty. Muutama kulahtanut lastenkirja, Sipilän vaaliläpykkä pois, Paavo Dostojevski V saa jäädä, ei siitä eroon pääsisi kumminkaan, kohta joku takaisin kantaisi. Nobelisti-79 Singerin Orjaa kaksin kappalein jostain syystä, toinen keräykseen, toinen Lublinin taikurin ja Soshan viereen paraatipaikalle alas.
• b) Vinttiin kummallisia kirjoja -70-80-90-luvuilta, kuten Pällijeff Pertti Outoja leikkejä; Kotilainen Ari Ensimmäinen ero; Niskanen Pentti Yö ja usva jne. Talteen röykkiö lukuromaaneja = rakkausromaaneja -40 luvulta. Tuntemattomia kirjailijoita, tuntemattomia nimikkeitä, päällyksettömiä: ei voi tietää sisältöä jutun juonta. Ylös myös kaikki Utriot ja Sankarit, Kautut. Jääkööt jälkipolville selvitettäviksi. Tärkeitä lienevät olleet koska kotiin on hankittu. Hietamies-Hirvisaaren kanssa emmin alas jätän, jos joskus ...
• c)  Pelastettavaksi, alas heti saataville myös Lo-Johansson Onni, Lyckan - en roman om kärlek på jorden; Tytti Parras Pieni hyvin kasvatettu tyttö Jojon viereen; Waltari Suuri illusiooni; Haakana Kiva päivä; Lempi Jääskeläinen, nimensä tähden ja kun kerta toinenkin paljokirjoittanut viipurilaiskuvaaja pelastui ...

Tuomoista hurssasin pitkän päivän, ja yksi komerollinen vielä selvittämättä!

Että kaiken kaikkiaan:
Kiva päivä!
Vaikka lumet sulamassa tykkänään pois.

           

Sanoista ei täsmään

Aina kun tekee mieli erikoisen hyvää ja aromikasta, hiipsin kaapille ja otan litteän hopeisen taskumatin ja sinisen suklaalevyn - kokoisen kirjan.

Suljetuilla porteilla. Volter Kilpeä, niinpä tietenkin - mitäs muuta!

Saaristolaissarjan, tuon hienon hitauden ylistyksen, ja koko tuotannon runsas satasivuinen kiteymä, jota tietenkään ei taas juuri kukaan tahtonut ymmärtää.

Niin kuin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran biografiakeskuksen Kilpi-pienoiselämäkerta ohimennen heittää: Sen vastaanotto antoi taas aiheen katkeraan purkaukseen. No mitästä suotta, Kilpihän (1874 - 1939) kävi silloin jo viimeisiään, elettiin vuotta 1938, ja mies jo vuoden päässä kuolemaa.

Turha Volterin viimeiseksi jäänyttä tiheää ajatteluntiivistettä on järjestelmällisesti lukea, ja paras kun tyytyy kerralla pariin kolmeen sivuun moneen kertaan lukien, siitä huolimatta että sen jokaisella sivulla on tekstiä vain runon verran.

Ja ennen kaikkea, kuten tämän päivän potun ensivirke antaa ymmärtää:
ei siellä kaapilla sovi joka päivä käydä!
Niin pysyy aine kirkkaampana ja oma pää jalompana, tai oikeastaan toisin päin.

Muistaa myös täytyy, että on uskallettava Kilven takaa Hurmeen lailla kaivaa se mahdoton määrä huumoria mikä kirjoituksiin sisältyy - paitsi tähän viimeiseksi jääneeseen emmintään. (Julkaisivat ne tosin Suljetuilla porteilla kirjan jälkeen vielä kirjailijalta kesken jääneen fabuloinnin Gulliverin matka Fantomimian mantereelle.)
Vaan seuraavan epävarmuuden säkeen/säkeistön vuoksi minä nyt tässä innostuneena liikkeellä hääräämässä, melkein koko yön sitä hokeneena, että ai että!, noinhan se on että tuskin sanoista mihinkään, ei edes välttävään likiarvoon, täsmästä nyt puhumattakaan:

'koskas on tuulta kaittu aidanpälkein, katiskaa paaluttu upiulappain pohjattomiin,

elämänmieli karsinoitu sanakirjainten saivaroin?'

*****

PS 

Son sitten hiihtokausi käynnistetty;

tänään oli tosin lumitilanne hupenemaan päin -

lunta enemmän suksen päällä kuin alla.

30 km kasassa.

Tasanteella Taipaletta ja Jerofejeviä

Suunnitelma päivän pääasiasta: Nyt näyttää hyvältä - maa valkeana. Hiihtoneuvot aitan parvelta alas ja eikun rantatietä hinkkaamaan Hyytsaareen - eikös pian matkakassa ala karttua. Entinen taksa: kilsa per euro - tavoitteena se vuotuinen tonni.

Alas siis on tultu ja ylös noustu, muttei korkeuksiin saakka. Asumistasanteelle jääty. 
Lokoisaa palata päiväjärjestykseen remontin jälkeen! Mikäs tässä nyt taas pällistellessä, kun kourassa vasaran paikalla kirja, sahan paikalla kirja, taltan paikalla kirja, poran paikalla kirja. Enemmän kirjoista irtoaa kuin nuista samperin kaluista ja ruosteisista naulanpäistä. Nuista muista muuta saa kuin tetanuspiikin käsivarteen.

Kahta vähemmän tasaista äijää tässä tasanteella rinnan kuljettelen: Viktor Jerofejevin Miehet, Ilkka Taipaleen Venäjä mon amour. Jerofejevin kiukkukirjoituskokoelma on kymmenen vuoden takainen, Taipaleen uunituore. Persoonaa pelissä aimo annos molemmilla. Venäläinen maailmankansalainen ei maataan mairittele, suomalainen samanmoinen suomettumatta sitäkin enemmän lääpällään itään. Mutta olihan Ilkka ihastunut kirkon puu-ukkoihinkin: Kauppalehti Vaivaisukot ja -akka Kerimäellä kohta 08.06.2013 - 12:00.

Parempi näiden jyrkkien äijien seurassa keskellä tasannetta pysyäkin, sillä horjahtamisvaara, ylös ja alas, on jonniinmoinen.

Helsingin kirjamessuilla, missä aiheena Venäjän kirjallisuus, taisivat olla kumpainenkin. Jerofejev sai kai kutsun keittiön kautta ja enemmän omasta aloitteesta; syy lie ties missä.

Mielenkiintoinen kaksikko rinnan lukea ja ihmetellä miten monella tavalla venäläinen sielu on liikkeessä ja ennen kaikkea miten monella tavalla tilan voi tulkita. Taipale jos kuka ei sanoja säästele epäkohtiin törmätessä, vielä vähemmän Jerofejev.
Mutta.
Kohteliaisuusko naapurimaata kohtaan jättää Ilkan nyt kakkoseksi; tosin johan Taipaleen kirjan nimikin sympatioita säkenöi sekä esipuhe: "Minulla on resepti suomalaisille. Hankkikaa ystäviä. Venäläiset ovat hieno kansa."

Kosmopoliitti Jerofejevillä näyttää olevan monenmonia ns. näkemyksellisiä eroja Ilkan jos monen muunkin kanssa.

Tulee hauska retki näiden vanhojen äijien seurassa - vau!
Onneksi pääsi sieltä ylhäältä alas ja alhaalta ylös tälle elämisen tasanteelle taas.

Jos ammatinvalinnallisista syistä ihan ärsykkeeksi pelkästään, tai piruillessaan, liittäisi tähän lainauksen, millaisiksi venäläiset opettajat näkee VJ, joka eli diplomaatin puoskana lännessä kuljeskellen pitkin Champs-Élysées’tä ikätoverien kahlatessa Moskovan kaduilla ja Siperian taigalla:

"He antavat opetusta rappiossa ja täydellisessä rappiossa. Yksi on kännissä, toinen ääliö, kolmannella on tyhjät silmäkuopat, neljännellä hilsettä, viides on huijari, kuudes pukeutunut mantteliin, seitsemäs on kääpiö, kahdeksas on noita-akka jolla on vetoketju auki, yhdeksäs neurootikko, kymmenes herkkä kusipää ja agraari, yhdestoista kannattaa kenraali Vlasovia* ja kahdestoista on jyrkästi vastaan."

*neuvostokenraali, joka siirtyi Hitlerin puolelle ja perusti "Vlasovin armeijan".

Hirtettiin sodan jälkeen Neuvostoliitossa.

 

                                   

 

 

Milloin yllä, milloin alla

Omakotitalon omistajana elely on useimmiten haastavampaa kuin kerrostaloeläjän. On tuosta tullut joskus mainituksi.
Jännää: saa keikkua milloin ylisillä, milloin alisilla.



                                         eilen

                        ylhäällä
                  in
    Nuuuuu-               
                   

   Nääää-
                 in
                      alhaalla
                                         tänään

Ylhäällä ettei sadepisara pienoinen otsaan kattopellin reiästä lotskahtaisi sängyllä makoillessa.

Alhaalla sillan alla ettei sama pisara jäätyisi vesiputkistossa, ja jottei Lempiä palelisi talon kivijalassa, kun nyt talvikin tuloillaan ja hiiret sisälle tuppautumassa. Tarkenee sitten Lempi hiirivartiossaan.

'Könyä - ja olet turvassa!' kuuluu kuiske, käskyksi pian muuttuva.

Haalareihin vaan!
Vaikka olisi sunnuntai, vastoin Lassen lurituksia.

Vanha Äijä

- Sus siunakkoon! sanon, kun susista tässä taho millään eroon päästä, kirjassa vasta tavattu tuo kelkkakonna-Oivo ja heti perään ihka oikia Puruvein saarien susi ja päälle vielä tämä lauma tuolla järvenselän takana.

Kuuskytä-luvulla oli sankarillista tappaa susi.
Kaheksankytä luvulla alkoi olla jo siinä ja siinä.
Sen jälkeen suden tappamisesta on tullut vähintään yhtä suuri synti kuin rasismi, sukupuolinen ahdistelu tai tytöttely.

60-luvulla unkarilainen luonnonhistorian opettajamme Ferenc Bayer marssitutti luokkamme kaupan makasiinin edustalle, minne oli tuotu saarilla Ahosen Teuvon ampuma susi näytteille. Kylymi näky, muttei pyörryttänyt niin paljon kuin sittemmin Pippurin Reinon hevosen salvuuesitys hohtimilla Kauppalan navetan tietämillä 'paskaopin' tunnilla.

70-/80-luvun vaiheilla Timosen Martti yhtenä kevättalvipäivänä ajaa kurautti rajakoulun pihaan ja toi näytille juuri ammutun suden: no ei muuta kuin pusakot päälle ja penskojen kanssa höyryävää raatoa katsomaan. Ei kylymäny, vaikka putkahtikin mieleen, jotta olisihan tuo ryökäle voinu rynnätä pyöräilevän open puolenpeninkulman pituisella koulumatkalla housunlahkeita repimään ja kinttuja kutittelemaan.

2000-luvulla eipä enää taida juuri kellään olla kanttia kehua noita aikoja, tai tekee kardinaalimunauksen, samanlaisen minkä Ismo Alanko (s.1960) teki opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Kaisa Grahn-Laasosta (s.1983) tytötellessään. Pian saa, niin kuin Ismo sai, rasistiakin leimaavamman, ketkahtavan nimen

Vanha Äijä.

Joten sovitaan että ne olivat tyhmiä aikoja, yhtä tyhmiä kuin Ismon lapsus: parempi juosta sutta/opetusministeriä pakoon kuin käydä kimppuun.

Eli tuhmasti tekivät eilisillan pojat ja varsinkin se pääampuja, pojankloppi Vikke, joka nuorten seikkailukirjassa lasautti Puruveden saarisuden kuoliaaksi, ja sitten vielä Lehikoinen - maisterismies! - kehumaan:

"Kuollut ... Ja kuollut susi on paras susi."

Oli miten oli, hyvin viihdyin kämmenen kokoisen Veikko O. Haakanan Mykiösaaren mysteerin parissa, en niinkään tuon suden jahtaamisen takia vaan sen kesäisten tuulahdusten takia, joita kirja sivu sivun jälkeen haisteltaviksi nostattaa.

Hyvä Veikko Haakana!

Valistuksen painama kirja on vuodelta 1964. Ja se on puolensataa kirjaa kirjoittaneen Veikon, 92 v, kirjailijauran alkupäästä, viimeisin on neljän vuoden takainen Unien kirja.
Melkoinen Vanha Äijä!

Personifikaatio

 

Montakohan kertaa pakkasaamuna liiterin oven aukaistuani ja puuvuorta katseltuani olen säälinsekaisesti alkanut höpöttää kaikkivaltiaana armahtajana ja hyväntekijänä: "Sinut minä pelastan paleltumasta, ja sinut noukin, ja sinut sieltä tään ison rötkylän alta ... sisälle uunin lämpöön." Oikeasti uskoen halottujen pätkien tuntemuskykyyn: miten kiitollisia ovatkaan kantotelineeseen päässeet!
Rampin kiinni painallettuani kuulen jäljellejääneiden pettymyksen voihkeen.
Onneksi eivät puhua taida - sitä mölinää ei kestäisi edes koulun luokkamölinässä konkaroitunut opettaja.

Että kyllä tässä lukijana
kaikenlaista sanomaa on harjaantunut vastaanottamaan,
ja mielelläänkin vähän realismin proosasta poikkeavaa. Vaikka semmoista Huovisen ilmavaivaista brutaalia bronttosaurusmaisuutta kaatopaikalla. Kafkasta nyt puhumattakaan.

Nytpä  personoituu moottorikelkka opettaja Seppo Kämäräisen opettajainromaanissa Synnöve - tappaja moottorikelkka.
Mustasukkaiseksi kehno, Lapin oudolta Ohvolta ostettu kulkukelkka, heittäytyy kun Karri, nuori opettaja, taitaa rakastua Carolaan, kiertävään enkunopeen. Kelkka antaa oikeat raivokyydit Carolalle kesken verkonlaskupuuhien jäällä, ja lepyttelyä lepyttelyä tarvitsee koulun ulkovarastoon teljetty kelkka.

Koulumiljöössä lomineen joulujuhlineen liikutaan; johtajaopettaja jää jumiin ampiaisten takaa-ajamana kattokorkeuksiin kun tikkaat luiskahtavat ampiaissodassa alta; koulunkeittäjän sopan on syytä maistua jne. Kolmiopettajainen koulu elää.

Siinä sitä onkin lukijalla paneutumista ja sulattamista aitorealistiseen pitkään rikosromaaniin  upotetussa moottorikelkkafantasiassa. Ja kirjailijalla koossa pitämistä!

Sitä rikosta tässä jään odottamaan koko ajan kuitenkin toivoen ettei mitään tappoa tapahtuisi.
Niin olisi kaikille somempi.
Huumorinhenkikin kun kerran vilkkuu. Please.

Rännipellenä

Ei tässä aivan Anni Swanin Ränni-Pellenä enää olla, vaikka kaiholla niitä lapsuuden aikojen luettavia muistellaankin. Isoksi on vartuttu, ylös kiivetty, joten rännihommatkin ovat konkretisoituneet: ei kun otat putsikepin kauniisti oikeaan käteen, kapuat ja alat puhdistella täyttyneitä kouruja jotta syöksyputkille saadaan virtausta, eikä kaikki vesi pitkin seiniä valuisi.

Kiivettävä on tikapuita pitkin melkein taivaisiin! Ei auta. Jottei noita paikkauksia enää huolisi tehdä.

Aikasi hinkkaat ja hankaat niin johan kohisten taas syöksyputkia pitkin vesi lorisee.

Sittenpä illan tullen on aika taas kirjojen ja lukemisten, tuntemattomien ja tunnettujen: Straniusta ja Kämäräistä ensisyöttöön. Vielä pala vahvaa Joelia unen alle: Onnen poikaa - ka, mikäpä sen kuvaavampaa!

Gummeruksen katalogista voi jo enteillä kevättä, mitä sieltä tuleman pitää. Ainakin nämä kaksi on valittava:

• Marceline Loridan Ivens: Isä et koskaan palanut
• Milja Kaunisto: Luxus. Historiaa ovat, toinen totta toinen tarumpaa.

Keskitysleiriltä terveisisä  Ivensiltä, Kaunisto on vallankumouksen pyörteissä. Ivens paikan päällä, Kaunisto kiikaroi.

Ja kappas vain! Helsinkiläistynyt Joensuun poika samassa rytäkässä:

• Otto Lehtinen: Wurlitzer.

Bioanalyytikko Lehtinen pyöräyttää esikoisensa. Siinäpä lienee nielemistä, jo nimessä.

Jotta mikäs hätä tässä: karavaani kulkee ja kriitikot räksyttävät.
Mikäs meidän ei ole ollessamme!

Almanakka - marraskuu

Eeva Kilven lokakuut

'...marraskesi-orvaskesi-verinahka.'
Loru melkein kuin hippaleikissä ekahippaa haettaessa. Paha paikka.

( Orvaskeden ylin kerros, marraskesi eli sarveiskerros (stratum corneum) - Sarveistumisen aikana solu käy läpi ohjelmoidun solukuoleman, apoptoosin, joten marraskeden solukko on kuollutta.) WP 

Niinpä.
Eipä muuta voi virkkaa kun akkunasta katseen ulkoistaa: sataa tihuuttaa ja hämäränrenki hiipsii päivät pitkät ulkosalla uhrejansa nitistämässä.

Vaan onko pakko katsoa: vetää vällyjä niskaan ja ottaa esille ihanaisen naisen, Eevan - tarkkailee mitä Kilpi on marraskuistaan löytänyt!

2.11.2002 Pyhäinpäivä, puolilta päivin

Elämä on velvollisuus, joka on suoritettava, jotta saa kuolla.  Eeva 74 v

10.11.2001 Lauantai, klo 10.05.

Kirjat ovat parasta mitä olen aikaansaanut - lapseni on luonto synnyttänyt.  73 v

29.11.1999 Klo 16.45

Kaikki me olemme sisaria ja veljiä.

Poikanikin: te olette minun veljiäni,

minä teidän sisarenne elämässä.  71 v

29.11. 1993

Riemu täyttää mieleni:

minä en ole onnistunut pilaamaan lapsiani!

He ovat onnistuneet välttämään kasvatukseni.

Kiitoksia, poikani,

te vapautatte minut syyllisyydestä,

erinomaiset miehet.

Minä: onnellinen äiti.

Elämän tarkoitus on päästä kotiin.  65 v

Näillä pärjäillään hyvinkin joulukuulle.