Hertta, runotyttö, 83 v

Jos joku teistä on kovemman elämän alkukymmenvuoden kokenut kuin Hertta, niin käsi ylös.

Ihmisiä ja elämää Kerimäellä sotien jälkeen - ja vähän ennenkin -kirja, Kirja-Pakari 2010, kertoo, miten sotavuosi 1940 vei tytöiltä ensin äidin ja sitten syksymmällä isän, joka ajoi pyörällä railoon palatessaan pilkkopimeässä linnoitusvelvoitustöistä viikonlopun viettoon kahden tyttärensä luokse.
- Mummo haki miut Annikin kanss kahtomaan issää. Annikki ol toisella vuuella, ei vielä kävelly, mutta puhu. Annikki sano, että isä mammaa. Mie olin ihan sokissa.

Isän setä, ankara mies, tarjosi suojaa mutta myös mielettömän määrän työtä pikku-Hertalle, lopulta niin paljon että naapuri puuttui asiaan. Näin Hertta pikkusiskonsa kanssa pääsi helpompiin oloihin, kun naapurinmies oli kirjoittanut Hilja-tädille, jotta
'Hertta tapetaan työllä, ja Annikki ol jo tulla sokkeeks'.

Noilta pohjilta ja kaikesta huolimatta Hertta kiittää:

'Osa lienen mä luonnosta tästä, pieni rahtunen, tunnen mä niin.

Kiitän nöyrästi elämästä, joka lahjaksi annettiin.'

Runonpalanen on Kotiranta-runosta Hertta Tynkkysen runokokoelmasta Mikä kauneinta on; Punkaharjun Kulttuuriseura ry:n kustantama (2012) teos sisältää Hertan runoja ja lauluja vuosien varrelta.

Nimenomaan positiivisia runoja eletystä elämästä.

Vaikka kaipaus, ikävä kuinka syvä olisikin tai murhe musta, löytyy lohtu omasta runomaailmasta, jos muualle portit eivät aukene; siellä sydämessähän asustelee tuo runolintu pien.
Joka
'On lohduttanut yössä, pyyhkinyt kyyneleet,
seurannut levossa työssä, kun toiset on jättäneet.'

Eikä Hertta aina vaan kaipaa ja ikävöi tai sure huokaa, ehei! pois se meistä, sillä mukana ON repäisevä meininki montakin kertaa kera ovelan katseen, jos huumorinkukkakin kukoistamassa:

VANHAPIIKA

'Miks kukkaa ei ennee vihellä mun ikkunani alla?

Miks kukkaa ei ennee herätä hiekkoo ikkunaan viskoomalla?'

Taikka

HÄMMÄSTELEN HELLYYTTÄSI

-Kaksikymmentäviisi vuotta
on pitkä aika
katsella samaa naamataulua,
joka alkaa pikkuhiljaa nahistua
hitaasti mutta varmasti kuin kurkku,
jonka joku unohti pöydälle ilman kelmua.
---
Luulisin että prinssini Uljas
olisi kadottanut kaikki suudelmansa
elämän orjantappuratiheikköihin,
mutta eipäs vain ...

Siis mukana on vanhaa kepeää jos kipakkaakin poljentoa ja suorasanaista sointuvaa loppusoinnutonta.
Virkistää lukea välillä runoja jotka välittävät, kiekailematta, oikean asian laidan.
Välittävät, niinpä.

PSt
Kaverille kirjoitinkin näistä ihanista hertoista, joita joka pitäjässä löytyy:  Mukava välillä lukea runoja joita ei tarvii älytä - voip pelekästään keskittyä tuntoaistein tuntemaan!

-1 C  hiihdot 360 km/€