Eeva Kilpi (s.1928) runo-/aforismi-/toteamiskirja: Kuolinsiivous vuodelta 2013.
Eeva on poiminut paloja päiväkirjoistaan vuosilta 1984-2011.
Merkinnöissä nuo eletyt 27 vuotta kiertyvät 12 kuukaudeksi - tavallaan yhdeksi vuodeksi siis.
Eiköhän näillä sitaateilla helmikuu saatane pakastetuksi:
1.2.
Minä alan kuin herätä eloon helmikuun alussa.
Lunta oksilla. Päivät pitenevät. Valo lisääntyy. 2002 - 74 v
2.2.
klo 16.19. Miten osaa olla vanha, kun on vastikään oppinut olemaan nuori? 2002 - 74 v
8.2.
"Planetaarinen tuntu" yhä vain vahvistuu minussa:
olen vastuussa koko planeetasta ja pitäisi ehtiä kohentaa vielä kaikkia sen epäkohtia.
Ja on sydämentykytys. 2003 - 75 v
19.2.
Saavutin eilen 82 vuoden iän ja nyt tuntuu kuin se olisi ohi. 2011 - 82 v
21.2.
perjantai klo 22. Suomalainen miesproosa on suoraan sanoen tylsää. Eivät ole päässeet vieläkään irti sodanjälkeisen modernismin puujaloista, mieskirjailijaparat. 2003 - 75 v
25.2.
Sunnuntai-iltana klo 24. Me ikävöimme aina, kaikkialla, ikävöinti kovertaa meitä kuin virtaava vesi kuilun pohjaa, aina vaan syvemmältä ja syvemmältä se kuluttaa sielumme voimia. Ikävöinti on itsesyntyinen kipu, sillä ei ole aina kohdetta, mutta se tähtää läheisyyteen, se tavoittelee kosketusta, toisen olennon lämpöä, lähelläoloa, hengitystä, ihohuokosten viestintää, vuorovaikutusta. 2003 - 75 v
Eeva hyvinkin täyttää eilisen ehdot - kirjailijalle vaatimilleni jotta lukisin - kaikki.
Tynkkysen Herttakin täyttäsi; harmi vaan ettei hän ole kirjailija.
"On minulla sydämessä
lintu pieni, mi visertää.
Kaiken muun jos menetänkin,
se luokseni kyllä jää."
Punkaharjun kovan elämänalun kokeneesta Hertasta, 83 v, Eevaa 5 vuotta nuoremmasta runotyttösestä, sitten höpöhöpöjahuomennalisää...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti