Kahden kirjailijan päiviä

Jännä kun nykyisin nämä välineet. Ei ennen olisi Aleksis Kiveltä voinut kysyä livenä mitään, eikä Joel Lehtoselta, jos ei nykyisin voi Salamaltakaan tai Turuselta.

Nämä nykyajan kotkotusvehkeet noilta sielunviljelijöiltä ovat puuttuneet - ja varmaan halukin kontakteihin.

Nytpä ei muuta kuin näpläät näiden moderneimpien kirjailijoiden nimiä näytölle, niin kohta ovat sielunkyntäjät siinä, tavoitettavissa. Kliffaa hei! tai pelkkä heh.

Kahta olen blogien kautta seuraillut viime kuukausina tiiviimmin, toinen on mies ja toinen nainen. Mies on Hannu Helin ja nainen Maaria Päivinen. Toinen uransa ja elämänsä lopussa, toinen untuvikkona alussa. Tuskaa ja kipua täynnä välistä kumpainenkin.

Siitäpä sitten on mitä mättää.

Hannu-runoilija tekee blogissaan tuskallista syöpäkuolemaa ja on hävittämässä itsensä ennen joulua: omin neuvoin, koska eutanasiaa Suomen laki ei tunne. Tiukkaa taistoa käy julkaisunsa kanssa, kinaa kaltoin kohdelleiden kustannusvirkailijoiden kanssa, luopuu vähitellen, eroaa kirjailijaliitosta ja kokoaa viimeistä Hilbertin hotelliaan.  Summa summarum.
Astupa sisään, käypä peremmälle: https://helinhannu.wordpress.com/

Maaria-runoilijaprosaisti bloggeroi asiat Pisarassaan ja kaikesta päätellen asiat ovat suht hyvin, vaikka apuraha Alfred Kordelinin säätiöltä ei taaskaan irronnut, sillä käsissä on tältä syksyltä uunituore kirja On nälkä, on jano, jonka käännösoikeudet on myyty ainakin Saksaan ja Islantiin. Lähes koko maailma on edessä, ainakin matka koko maailmaan, ensin Siperiaan ja siitä vapaasti minne vaan. Maailman näkemisen nälkä ja jano on loputon.
Kas tässä sulle surujen ja ilojen Pisara: http://helmi-maariapisara.blogspot.fi/

Itse puolessa välissä olen nälkää ja janoa tyydyttämässä: mistähän kummasta mielen päällä pyörimässä Erica Jong ja joku saksalainen, Heinrich B enemmän kuin Günter G?