Kymmenen yli alkaa karjakko maitohuoneen ovella jakaa tonkasta vastalypsettyä.
Lehmät ynähtelevät ikkunaruudun takana.
Sikalan puolella porsaat emakon nisissä tuntuvat olevan samalla asialla maitotinkiläisten kanssa.
Kolme litraa merkitsee karjakko vihkoon. Poika painaa kannen kiinni ja lähtee, joskus uskaltaa pyöräyttää peilaria täyden ympyrän ilmassa, montakin kertaa, ja ihastelee kun kansi ei aukea vahingossakaan eikä maito läiky. Kerran on läikkynyt kun käsi oli irronnut peilarin rivasta ja koko saalis lentänyt kaaressa rinteeseen.
Isompana poikana äiti on laittanut maidonhakijan käteen setelin ja sanonut että poikkea Osmolle maksamassa maitotinki. Poika on kavunnut kuistin portaat, konttorihuoneesta löytänyt Ossin, ojentanut setelin ja sanonut että maitomaksu. Ossi selannut vihkoa tovin, katsellut pitkiä sarakkeita ja virkkanut leppoisasti jotta minkähän näistä.
Ilmaisia maitoja ne taisivat suurin osa olla.
Niin tuumii nyt kirkon penkissä mies vuosien jälkeen. Osmo ei enää ole; Osmo makaa tuossa arkussa kukkien keskellä. Kirkkoherra puhuu kauniita ja lohduttaa, ylösnousemisesta ja kaikkien kohtalosta puhuu. Siirtyy arkun päähän ja ujuttaa kauhaan hiekkaa jota valuttaa arkulle, kolmeen kertaan muodostaa ristin.
Päättyneet ovat nämä päivät.
Mies istuu penkillä perheineen, se maidonhakijapoika, väärällä puolen käytävää ja vaikka silmiä punoittaa ja kurkkupalaa ei saa nieltyä pois katsoessaan surevaa puolisoa, viidenkymmenen yhteisen vuoden jälkeen leskeksi jäänyttä, ja lapsia omine lapsineen, vääntää ajatuksen takaisin arkeen ja pellolle siihen polttavan kuumaan päivään kun teki omaa bisnestään Ossin kanssa. Oli metripalkalla lanttuja harventamassa. Sinäkin selän polttaneena päivänä sama taksa: penni ja metri. Kolmeensataan metriin sinnitteli, luovutti iltapäivän poltteeseen. Kolme markkaa laski tienanneensa: kolmesataa nallea. Sitten upottautui uimaan ja oli kuulevinaan miten selässä oikein sihahti kun vesi kirpaisten viilensi punaisen rakkulaselän.
Se harvennushanke ja tienuu tiesi omaa rahaa; eipäs Ossi edes leikillään ehdottanut jotta vähennetään nämä niistä maidoista. Se se vasta olisi kirpaissut - enemmän kuin vesi.
Vilisee siinä penkillä miehen mielessä kaikenlaista, vaan jo on aika nousta ja poistua arkun perästä saattojoukossa käytävää pitkin haudoille. Aivan sinne perimmäiseen nurkkaan, mikä jo sukupolvien ajan on ollut tämän suvun paikka ja missä isät ja äidit, ukit ja mummot, sedät, tädit ovat vuorollaan sijansa saaneet, monivaiheisesta elämästä irronneet, perille päässeet.
Kylmässä veisataan virsi.
Mies puristaa vilusta väristen kukkalaitetta ja miettii että totta se on se minkä siihen korttiin kirjoitti:
Elämän virta vie perille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti