maanantai 30. joulukuuta 2013

Jo tohtii sinutella

Volter & Hilja  VI
V&H V




Arkaillen ja epäröiden sinutteluun taipuu, tosin ensin teititellen ja itseään väheksyen, Hilja21v, ensimmäisen vuoden lääketieteen opintojen jälkeen, juhannuksen jälkeisessä kirjeessään Pietniemestä:
"Volter, kutsun teitä siis niin kuin tahdot. En minä mikään 'erinomainen ihminen' ole. Kaukana siitä. --- Tunnen itseni, sinuun verraten, niin vähäpätöiseksi, tietämättömäksi lapseksi --- Miksi sinä Volter minua aina ajattelet? Minua! --- En voi tuota käsittää. Minä, tällainen tavallinen, mitätön tyttö - ja sinä - kirjailija!"
Vuosi on siis 1905, jolloin Volter Kilpi (s.1874) on jo julkaissut teokset
  • Bathseba - Davidin puheluja itsensä kanssa. Otava 1900
  • Ihmisestä ja elämästä - kirjoitelmia. Otava 1902, 2. painos nimellä Ihmisestä ja elämästä - kirjotelmia, 1900-1911. Suomalaisen kirjallisuuden seura, Helsinki 1990
  • Parsifal - kertomus Graalin ritarista. Otava 1902
  • Antinous. Otava 1903

Joten eipä ihme jos vähän arastuttaa, kun yhteistä tutustumisaikaa Helsingissä oli ollut niin vähän, ettei oikein mainita voisi.
Volterin tiedusteluun, mitä Hilja puuhailee kesälomallaan, vastailee Hilja ompelevansa, puutarhatöissä käyttävänsä myös sahaa sekä puukkoa; Surmo-koiraa ulkoiluttaessa, Poku-hevosella ratsastaessa aika kuluu siivin niin että 'illalla ihmettelee, joko nyt on päivä lopussa'.
Ettei se sulhanen nyt aina mielessä ole, ja onko se sulhanen vielä lainkaan ...


sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Seimikätkyessään


ITE-taiteilija oli tienhaaraansa Salokylään Sangenlahteen vievän tien varteen kumpareen juureen rakennellut jouluseimen valaisinneuvoineen. Herttainen teos.

Asetelma kasvaa ensi jouluksi, kuulemma.
Siinähän on kumparetta laajentua.

Jäämme seuraamaan, seuraavaa joulua vartoomaan.

perjantai 27. joulukuuta 2013

Pahus - luiskahtipa yli joulun


Volter & Hilja  V

V&H IV

Pelkäsin että menee melkein jouluun, jos Volter Kilven vastausta Hiljalleen jäisimme odottamaan. Siis samassa tahdissa jos pysyisimme kirjeenvaihdon seuraamisessa toisiaan tunnusteleva parin kanssa. Helatorstaina Hiljan kesälomiltaan Pietniemestä lähettämään tunnustelevaan vastaukseen Volter lähettää oman kaipaavan kirjeensä vasta juhannusviikolla.

Menivätpä pasmat vähän sekaisin: meillä meni yli joulun, kun Haanpään kehno sotki tahtimme! No eipä turhaa seuraa Penttikään ollut - vai kuinka?

Lyhyenä Volter kuitenkin omaa vastausaikaansa piti: "Suokaa anteeksi, että nyt taas kirjoitan."
Taas! Kolmen viikon päästä!
Mitenhän olisi käynyt jos toisiaan tunnustelevalla parilla olisi ollut käytössä kännykät, facebookit, mailit ja twitterit? Olisi tahti ollut toinen. Ja tyyli kärsinyt!
Eikä mitään luettavaa silloin meillä.

Onneksi ei ollut muita välineitä kuin kirjoitusneuvot. Jäi jäljelle luettavaksemme sanojen, lauseiden, ilmaisun hidas kauneus.

Kuunnelkaas:
"ja ell'en teitä silloin ajattelisi, kuolisi koko mieleni siitä suloisesta rakkaudestaan." 
"aina tunnutte te mielessä kuin viileä ehtymätön soliseva, suloinen lähteensilmä," 
"Nyt on juhannusaatto. --- Olisit sinä nyt täällä, niin saisin sinut kanssani venheeseeni, ja lähtisimme meren sininiitylle," 
"ja silmissäsi sykähtelisi aurinko ja meri," 
"Tahtoisin levittää koko itseni sinun eteesi," 
"En minä tahtoisi muuta kuin hienointa syvintä liikutusta." 
"Hilja, tunnetko sinä, kuinka pyhänä ja syvänä ja rikkaana minä elämän näen."
"ja tahtoisin että se värisisi sinussa yhtä aikaa ja yhdellä tapaa, niin että jäisimme sanattomiksi sitä tuntiessamme, kädet vaan yhteen likistyvinä ja rintamme kuin temppeleinä, joissa pyhyys värisee."

Kyllä Volter epäröikin, voiko jollekin näin sisintään valottaa. Hän pelkää 'tämmöistä koko mielen sinua kohden kääntymistä' jos ei se ole mieleen:"sano se minulle, mutta sano ystävällisesti, sillä muuten se tuntuisi niin kamalalta."

Jännityksellä jäämme odottamaan Hiljan vastausta ja myös sitä joko Hiljakin uskaltaa sinutella.

ps
jopa tuntuisi karkealta ja kamalalta laittaa tämä Volterin ja Hiljan kirjeenvaihto esille tuonne Cityn puolelle! Lehtosen Joelin intiimit kirjeet sinne kyllä paremminkin kuuluivat - ei siinä mitään ristiriitaa.

V&H VI


torstai 26. joulukuuta 2013

Yhä joulumielellä

 
ON SIINÄ
 
Lempillä kahtomista*
*naapurin Missi vaikka vilahtas ...
 
 
 


keskiviikko 25. joulukuuta 2013

JOULUKALENTERI 25. jouluaamuna



Varpunen jouluaamuna 
 
"Lumi on jo peittänyt kukat laaksosessa,
Järven aalto jäätynyt talvipakkasessa.
Varpunen pienoinen, syönyt kesäeinehen,
Järven aalto jäätynyt talvi pakkasessa.
--
En mä ole, lapseni, lintu tästä maasta,
Olen pieni veljesi, tulin taivahasta.
Siemenen pienoisen, jonka annoit köyhällen,
Pieni sai sun veljesi enkeleitten maasta.
Siemenen pienoisen, jonka annoit köyhällen,
Pieni sai sun veljesi enkeleitten maasta."


 
Rauhallista joulua kaikille Haanpään mukana joulukalenterissa taivaltaneille!
 

 Pentti se on tuo laulun varpunen, kuunnelkaa vaikka! 
Johanna Kurkela

*****


 
 
 
 

  
 

tiistai 24. joulukuuta 2013

JOULUKALENTERI 24. ti

 

Pentti Haanpää (1905-1955) hautajaisissa Piippolan kirkossa Lamujoen partaalla 16.10.1955 oli koolla väkeä mustanaan.
Paikalla oli myös kirjailijakollegoista läheisin, Arvo Turtianen, joka kirjoitti muistosanoiksi

 Vapaassa Sanassa:

"Koko pitäjä on liikkeellä, kaksi, kolme pitäjää. Haanpään omat ihmiset. - -
Ja kuka tuossa seisoo ellei itse Pussisen akka, kunnioitettava naisihminen helmoissaan suurin silmin vakavaa menoa seuraava lapsiliuta. --
Tuossa on Tihrusilmä-Eetu, tuossa Päntän-äijä, ikuinen jäihin putoaja, tuossa Hiiri-Pekka, tuossa jo mieheksi varttunut, talostaan yhä taisteleva Rannan-Simo.
Ja eikö tuossa seiso reppu selässä itse Lormin-Kalle, kulkumies ja peluri, maanteiden ja tukkikämppien ikuinen vaeltaja? --"

**********
Tapio Junno: Isännät ja isäntien varjot, kirjailija Pentti Haanpään muistomerkki, Piippola 1993

  
Lisää Haanpäästä:
Kärsämäen XIV Elämäntarinafestivaali
 
**********
 
Eilisen vastaus
Tänään emme enää kilpaile,
sattuneesta syystä,
vaikka huomisaamuna liekki vielä lepattaakin
 
Paitsi näin, koska tuo KILPI V, Primus inter pares,  olisi tullut esille joka tapauksessa:


KYLÄKOULUMME AHKERIMMAN JA KUULIAISIMMAN OPPILAAN PÄÄTÖSPUHEENVUORO:
 

maanantai 23. joulukuuta 2013

JOULUKALENTERI 23. ma


30.9.1955 tuli kuolema.

Pentti Haanpää hukkui rakkaan kesäpaikkansa Korpelaisen rantamaisemiin Lamujärveen, missä hukkumispaikalla on vettä 1,80 m. Pentillä pituutta 181 cm.

Veneen tappi oli irronnut kalastajien paatista ja vesi pulppusi aikansa veneeseen.
Lankomies Paavo Marttinen pelastui uppoavasta veneestä uimalla lähisaareen, Pentti ei kovana uintimiehenä ollut nyt siinä tilassa että olisi jaksanut uida tai pikemminkin kahlata Pitkäsaareen.

"Hän oli juonut vähintään puolitoista pulloa viinaa sinä päivänä." päättelee Pentti Haanpään tarinan nyt eläväksi kirjoittanut Matti Salminen.

Pentin ruumis löydettiin järven 3,5 metrin syvänteestä vasta kymmenen päivän kuluttua 9.10.1955.

"Joku oli jopa näkevinään Pentin suupielessä pienen virnistyksen."


*****
Vieläkö enää kannattaa kisata?
No jo toki - elämähän jatkuu!

PAKOSI RIKAS olkoon ja siunattu.

KUKA kuollut?   ohje

**********


Eilisen PORNOKURA vastaus

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

JOULUKALENTERI 22. su


Niin siellä keväisessä Kiinassa kaksi kuukautta kestäneellä matkalla vuonna 1953 tapahtui vaimotta reissaavalle miehelle se mitä ulkomaan matkoilla tuppaa tapahtumaan ja mikä myös perhe-elämää monesti hetkauttaa: löytyy rinnalle Toinen. Pentin ainoalla ulkomaan reissulla, kulttuurivaltuuskunnan edustusmatkalla, Pentti ihastui palavasti tulenpalavaan kommunistiin Suomi-Kiina-seuran sihteeriin Aune Laurikaiseen, mieltyi ikihyviksi.

Kotimaassa kirjeenvaihto oli vaikeaa, sillä aviopuolisot kyttäilivät kirjepostia, Helsingin-Aune viis veisasi miehensä vastalauseista, mutta Pentti pehmeämpänä ja tunnetumpana joutui menettelemään toisin. Oli enempi lirissä.
Poste restante -touhuiluksi rakkauden ylläpitäminen lopulta luiskahti.

Joitakin hätäisiä tapaamisisia toki vielä oli, enemmän kirjeenvaihtoa.
Kävi näin: Liian pitkä välimatka, liian lyhyt elämä.

*****
Visaillaanpa vähän ronskimmin!
 

PORNO KURA heitettäköön silmille moisille avionrikkojille, kuitenkin anteeksi annellen.

KUKA?  ohje
- Ämeriäkkylässäkin asunut kemiläis-tamperelais
  paljon palkittu, mutta vähän luettu.
Näyte:
"Keillekö kirjoitan?
En keillekään.
Pikkuinen kieli puhuu minuja
pikkuriikkisille yleisöille."
(Vähän niinku miekii!)

**********

Eilinen ISÄÄ SE vastaus - tauluna myös



lauantai 21. joulukuuta 2013

JOULUKALENTERI 21. la



Avio-onni karttoi Haanpään perhettä.
28.7.1945 syntyi tyttö keisarileikkauksella Oulussa, missä isäkin silloin sattui ryyppyreissullaan olemaan, muttei isällä ollut aavistustakaan perheen lisääntymisestä, isäksi muuttumisestaan.
Ei siis paljon Penttiä hetkauttanut - rilluttelevaa, aiheita metsästävää miestä Elsan syntymä.

Ralli jatkui.
Haanpäältä ei viina loppunut, koska rahaa riitti. Ja mainetta.
"Pelkästään erilaisina palkintoina ja apurahoina Haanpää sai parin sodan jälkeisen vuoden aikana noin 200 000 mk."
Suomen Kulttuurirahasto, Alfred Kordelinin rahasto, Valtion kirjallisuuspalkinto, Otavan 'hyvänmiehen lisä' yms.
Kaiken kukkuraksi Pro Finlandia -mitali 1948.



Vasta kesäpaikka-Korpelaisen valmistuttua -50-luvun puolella mies rauhoittui pitkiksi ajoiksi.
Ennen kuin tuli se Sylvi Uinon pääministeri Kekkosen vaimon vetämä Kiinan-matka.

*****
Jouluvisaa pakettiin!

ISÄÄ SE tiesi tai isyyttä oikeastaan.

KUKApa siinä kukkii?  ohje

**********
 
Eilisen TÄÄ KOPLA vastaus


perjantai 20. joulukuuta 2013

JOULUKALENTERI 20. pe



Aviossapa nyt oltiin ja elettiin. Sodittiin ne viidet vuodet ja kirjoittaa piti että elettiin.

Haanpää oli aina köyhän ja sorretun puolella ja nyt oli aika kirjoittaa kunniaa raatajanaiselle:
Novelli Pussisen akka, kunnianarvoisa naishenkilö ilmestyi 1946 Kirjallisuuslehden sekä Tulenkantajien jatkeessa, joka kantoi nimeä 40-luku-lehti.

Haanpää lausuu suomalaisen naisen ylistykseksi:
  • "Pussisen akka ei koskaan menettänyt uskoaan, että enempi sitä on vettä kuin paskaa ..."
  • "Toimelias Pussisen akka, ripeä ja riuska ja suulaskin, parkkimetsässä oli uljaimpia näkyjä mitä tämän maan pinnalla on nähty."
Eiköpä nuo sanat sopisi äitienpäiväjuhlissa lausuttaviksi siinä missä Viidan Alfhildkin, sepä Äidit nuo toivossa väkevät ...
Pussisen akka löytyy luettavaksi Kirjasammon mukaan kolmesta paikka: Heta Rahko korkeassa iässä, Kairanmaa ja Kolme mestarijuttua.

Vaimo Aili ei tainnut ihan täyttää Pussisen akan mittoja, mitä nyt tuleman piti.

*****

Jouluvisaillaan nyt vielä jokunen tovi!
 
 
TÄÄ KOPLA on syytä kysyä tänään.

KUKA KUKA ?  ohje


**********

Eilinen NAI TOKI vastaus


 

torstai 19. joulukuuta 2013

JOULUKALENTERI 19. to



Rintamalla talvella 1940 juolahti Pentin mieleen muuan vähäpätöinen asia, josta hän ilmoitti meijerikkö Ailille kirjeen oheisena:
 "Kuuluisi saavan lomaakin, jos menisi naimisiin. Mitäs arvelet?"

Aili vastasi: Tule - toimitaan sitten kuten viittasit kirjeessäsi.

Niin arveli seitsemän vuotta Pentti Haanpäätä nuorempi Aili Karjalainen ja naimisiin he menivät kuukautta ennen talvisodan päättymistä, 19.2.1940 Piippolassa. Sulhanen oli 34 v, vähintään siis jo naimisiässä. Pari oli tuntenut lähemmin toisensa kolmisen vuotta.

"Meni viisaskin vipuhun", oli Pentti kirjoittanut jo pari vuotta aiemmin Ailin päiväkirjaan.

*****
 
Nyt kisailemaan!
 
 
 NAI TOKI! - no mikäs tuon paremmin nyt voisi kuulua!
 
KUKAS naisten mies se siinä?   ohje
 
**********
 
 
 
Eilisen HURUTA vastaus
 
  
 


keskiviikko 18. joulukuuta 2013

JOULUKALENTERI 18. ke

 

1937 WSOY painatti romaanin Syntyykö uusi suku eli Kaaleppi Köyhkänän vanhuus.
Tämä pienoiskilpailuromaani ei hurraita saa edes Haanpää-faneissa.

"Mielestäni kirja on Haanpää huonoin romaani", puntaroi kirjan köykäiseksi Matti Salminen, jonka kirjaa Haanpään elämästä on joulunaluslukemisiksi tavailtu.

Seuraavan vuoden romaani on Salmisen mielestä ihan toista luokkaa: Taivalvaaran näyttelijä. Gummerus 1938. [huom! ei Talvivaaran, kuten väkisin sana kielenkannoilla tahtoo kääntyä]

"Kyseessä on kirja, joka tulee elämään pitkään, sitä voi tänäkin päivänä lukea kuin uutta kirjallisuutta."

Huijari-Arvo, jonka päälaki muistuttaa Taivalvaaran tunturin lakea, kiertää kansan parissa jos jonkinlaisessa roolissa ja jos jonkinlaisena hahmona. Hän on niin hyvä hommassaan että huijaa lopulta jo itseäänkin.
SKS otti kirjasta uusintapainoksen 1997, joten saatavilla on, eli: ei kun kirjaan kiinni!

*****
Sitten jo kisailemaan ryhdy - vaikka maine menisi!

HURUTA sopinee tähän paikkaan hyvinkin kun näyttelijästä kerran puhe on, tarmomannit jne.

KUKA?  ohje

**********
Eilinen ANNAA LIPASI  vastaus.




tiistai 17. joulukuuta 2013

JOULUKALENTERI 17. ti


Eteenpäin-lehti, 1.12.1937, kaukaa merten takana ilmoittaa:

"Jamaica, L.I., N.Y.
Jamaican Näyttämö esittää haalilla 109-26 Union Hall ST.
lauantaina, joulukuun 4.p., kello 8:30 ill. 'Isännät ja isäntien varjot', Pentti Haanpään romaanista näytelmäksi muodostanut Arvo Turtiainen, 4 näyt, 9 kuvaelmaa. Ohjaus Arno Salin."


Sähkösanoma 11.5.1936  rajan takaa lähempää:

"Kirjailija Pentti Haanpää, Helsinki, Kirjallisuuslehti
Haluamme kustantaa romaaninne 'Isännät ja isäntien varjot'.
Pyydämme teitä ilmoittamaan, voitteko ja millä ehdolla
myöntää meille kustannusoikeuden tähän teokseenne.
Toivomme saavan Teiltä mahdollisimman nopean vastauksen.
Valtion Kustannusliike Kirja, Taidekirjallisuussektori
A. Lehmus"
 

Haanpää vaikeni, koskaan ei kotona puhunut kirjoittamisistaan eikä politiikasta. Matti Salminen tämän Pentti Haanpään tarinan kokooja arvelee, että Pentti tarkoin tajusi vaieta näistä asioista:
"Valtiopetoksen valmistelusta rapsahti tuomioita Suomessa koko 1930-luvun ajan mitä erilaisimmin perustein."

Siinä helposti olisi käynyt pohjoiskorealaisittain. Ja jäänyt Pentiltä naapurimaan eli Kiinan-matka tekemättä! Se jossa syntyi rakkaussuhde ohi avioliittojen.

*****
Joulu lähenee pukit rumenee:

ANNAA LIPASI, mutta siihen jäi.  (Huom! A:n lisäys myöh. jotta veljekset erottuisivat)

KUKA kuulu?  ohje

**********
 
 
 
Eilinen NAIREN TAUTI vastaus 
 
 

maanantai 16. joulukuuta 2013

JOULUKALENTERI 16. ma


1935 'ilmestyi' Isännät ja isäntien varjot.

Suomessa n. 15 000 maatilaa joutui pakkohuudettaviksi laman aikana.

Sitäkin asiaa kun Haanpää kynällään söhäisi niin johan alkoivat taas omituiset markkinat: kirja pääsi julki vain Erkki Valan johtaman Kirjailijain Kustannusliikkeen kautta.
Mutta levitys ei onnistunut, koska Kirjanvälitys Oy boikotoi kirjaa eikä ottanut aluksi listoilleen. Sittemmin otti kiskurihinnoin, huonosti toimien sekä vaatien 40 % kirjan myyntihinnasta itselleen. 1600 kappaleen painoksesta saatiin tuskin puolet myytyä.

Arvo Turtiainen pyysi 1936 luvan kirjan dramatisoimiseen. Syksyllä niin tapahtui Helsingin Työväen Näyttämöllä. Menestys ei tietenkään kummoinen ollut. Mutta joka tapauksessa oli ensimmäinen kerta kun Haanpäätä esitettiin näyttämöllä.

Mutta mitäpä tuosta.
Yllättävä tieto oli tuleva maailmalta, sieltä merten takaa lännestä sekä rajan takaa idästä - Nykistä ja Petroskoista.
Mutta se jääköön huomiseen ...

*****
 
JOULUVISAAN tämän portin kautta:

NAIREN TAUTI talttuu ja olo paranee, sano!

KUKA tuommoinen turilas?  ohje
 
**********
 
 
Eilisen OISIPAS vastaus
 

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

JOULUKALENTERI 15. su


Kuulemma Haanpään teksti oli kelvannut jo isänmaallisimmillekin piireille: Itsenäisyysjuhlissa Presidentin kutsuilla Tampereella oli lausuttu Linnaa ja Haanpäätä, Yhdeksän miehen saappaita kaiketi. Saapaspariahan Pentti olisi pystynyt ja halunnutkin kierrättää vaikka yhdellätoista miehellä ennen anturain loppuun kulumista, kulututti saapasparin sitten yhdeksännellä.

Varmaan jo nykyisin vallan ja väkivallan olemusta käsittelevä Vääpeli Sadon tapaus on saanut isänmaallisimpienkin keskuudessa hyväksynnän: taidetta se myös on eikä vain propagandaa.
Eihän Vääpeli Sato tietenkään päässyt julki kirjailijan elinaikana kuin vaivihkaa muutamina erillisinä novelleina eri julkaisuissa: esim. Punainen puu novelli  Eteenpäin-lehdessä valtameren takana.

No, raukat vain menkööt merten taaaa ...


*****
Jouluvisa sen kuin jatkukoon!

- OISIPAS toisin! lienee Haanpää muutamankin kerran mietiskellyt.

KUKA kumma toisenlainen tuokin tyyppi?  ohje

**********
 
Eilisen NELIKKO vastaus
 
 


lauantai 14. joulukuuta 2013

JOULUKALENTERI 14. la

Nurkkaan työnnetty mies, monta monta kertaa sysitty.
Silti varoissaan kirjailija Haanpää aina eli, koska oli tarkka talousmies, millintarkasti laskeskeli ja piti kirjaa menoistaan ja tuloistaan. Menopuolta ei miinukselle saanut edes ajoittainen ankara ryypiskely taikka kortinpeluu.

Ei hän tuloillaan remunnut, itseksensä vain laskeskeli.
Myös politiikasta piti näppinsä irti julkisuudessa, vaikka pienen piirin sisällä ei vasentalaitaansa peitellyt.
Ja näyttiväthän miehen mielen myös käytössä olleet julkaisukanavat. Tosin kyllä hän kieltäytyikin muutaman kerran väärän laidan lehteen kirjoittamasta: oikeistolaiseen Pohjantuuli-lehteen ei suostunut avustajaksi.

Ilmankos myöhemmällä iällä totesi totuudeksi:
"Sisimmässäänhän ihminen enimmäkseen elää."

*****

Nyt pukinkontin lahjapaljastuksen aika, 
jouluvisa paikallaan!

NELIKKO - ei sentään Viisikkoa kirjoittanut, vaikka nuorten kirjapalkinnon nappasikin.

KENetär?  ohje

**********
Eilisen VIILAT vastaus

perjantai 13. joulukuuta 2013

JOULUKALENTERI 13. pe

13. - ja perjantai!
Tästä ei hyvä seuraa? Pulassa on Pentti

Tulee oikeusministerin haaste julki 12.4.1934:
"Sen johdosta, että Helsingin kaupungissa painettu Tulenkantajat-niminen sanomalehti on --- julkaissut kirjailija Pentti Haanpään kirjoittamasta vuorokeskustelusta kaksi eri näytettä otsikoilla 'Pulamiehet puhelevat' ja 'Pulamiehet lähtevät liikkeelle', joissa muun muassa eräitä kohtia raamatusta lainaamalla ja mullakin tavalla halvennetaan julkista viranomaista ja laillista yhteiskuntajärjestystä, vieläpä kirkkoakin, --- saa oikeusministeriö ... käskeä Kaupunginviskaalivirastoa ... nostamaan syytteen sekä vuorokeskustelun laatijaa kirjailija Pentti Haanpäätä että mainitun lehden päätoimittajaa Erkki Valaa vastaan ---
Asian kulusta oikeusministeriölle ilmoitettava. 
Ministeri Eric Serlachius"
 
Tuomio: julkisen viranomaisen halventaminen - 60 päiväsakkoa taikka maksuvarojen puuttuessa 60 päivää vankeutta.
 
Tulenkantaja-porukka perusti rahaston, jolla maksettiin Haanpään sakot.

ps
meikäläinen vähäpätöisempänä pääsi näistä blogeista pelkällä kunnan sivistyslautakunnan salaisella* huomautuksella!
*halusivat kai salata hölmöläispäätöksensä

 
*****
Kirjailijakisa uhkakuvista huolimatta etenee!
 
VIILAT, jos vankilaan olisi joutunut olisivat tarpeen olleet?

KUKAS tämä?  ohje

**********
 
 
Eilisen MERVI vastaus
 

 

torstai 12. joulukuuta 2013

JOULUKALENTERI 12. to

 
" - Syvempiä kokemuksia, sanoi jätkä kun suohon upposi."  ja sen sanoo Matti SalminenPentti Haanpään elämäntarinan kansiin koonnut, yhdeksi lempilauseekseen, ja lause on otettu nimenomaan eilen pöyhitystä Noitaympyrästä.

"Ehkä parasta, mitä olen koskaan kirjoittanut", merkitsee Haanpää itse päiväkirjaansa Noitaympyrästään 26.6.1931.

Jos ei päässyt Noitaympyrä kirjailijan elinaikana julkisuuteen, niin jäi moni muukin kirjoitus kansiin painamatta ja ajautui myöhemminkin julkitulon hankaluuksiin.

EINO KAUPPINEN on iso nimi, jonka Salminen nostaa monta kertaa syntipukiksi ja Haanpään kirjoitusten julkaisuesteeksi. Ensin Otavan kustannusvirkailijana, sittemmin Haanpään jäämistön kätkijänä, ja täten Haanpää-kuvan vääristäjänä.
Kauppisen oma koti, uskonto ja isänmaa-seula vallitsi ja valitsi kirjoitukset. Salmisen mukaan seula piti muutamin poikkeuksin, esim. kirkonmiehiä kritikoiva Kahdet kasvot -novelli lipsahti Koottuihin teoksiin 1956 kohta kirjailijan kuoleman jälkeen.


*****
No mutta, Visailemaan käy!
 
 
 
- Voe MERVI, mervi! panee huokailemaan, miten syvältä ottaakaan!
 
Kuka, KEN on hän? ohje
 
**********
 
Eilisen OLE TUOMARI! vastaus
 


keskiviikko 11. joulukuuta 2013

JOULUKALENTERI 11. ke


"... Kyllä he silloin ymmärtävät, ettet sinä sano sitä ja sitä vaan kirjanhenkilö, joka voi olla pahankiskoinen, oppimaton ja tyhmä, kaikin tavoin rajoitettu. Täytyyhän heidän käsittää, että jos joku uskoo sosialismiin, kommunismiin eli remonttiliikkeeseen, mihin hyvänsä, niin sinä et suinkaan ole se mies. Sinähän et usko mihinkään. ... "

Noitaympyrän Pate Teikka on itse PH, niin sen täytyy olla, koska noin piti puolustella.

Kovin ihmettelin kirjan pelkurimaisia asetussanoja aikanaan ennen kuin historiallinen perspektiivikykyni kehittyi edes niihin mittoihin ja määriin missä se nyt oleilee ja mihin se näyttää juuttuneen.

Ei tietenkään noin poliittisesti vastanapaista ja ennen kaikkea maassa harjoitettavan talouden vastaista pula-aikatekstiä mikään yhteiskunta mielellään suvaitsisi painettavaksi 'tosta noin vain'.
 
Sen aikaisen Vapaan Kapitalismin sietokyky vastakkaiselle ajattelulle oli sentään jonkinmoinen, kun taas sen aikaisen Vapaan Sosialismin sietokyvyllä oli 0-toleranssi vastakkaiselle ja jopa samansuuntaiselle ajattelulle. Ainakin naapurimaassa, missä linjana oli kops vaan - ja henki pois! Jos Stalinin joukkoteurastuksia noin kevyesti sopii ilmaista.

Noitaympyrä ilmestyikin sitten vasta Haanpään elinvuosien jälkeen, ensin Koottujen teosten toisessa osassa 1956 ja sitten itsenäisenä pehmytkantisena painoksena Otavan Kompassi-sarjassa 1964.


*****
 
Joulu-Visamme, kaikesta huolimatta, jatkukoon kepeästi!
 
 
OLE TUOMARI! on moni ajatellut olevansa vaikkei kykyjä minkäänlaisia.
 
KUKA kumma nainen tuonkin takana? ohje

 
 
**********
 
 
Eilisen KOVA PIHKA vastaus
 


tiistai 10. joulukuuta 2013

JOULUKALENTERI 10. ti


Hota-Leenan poika -romaanin jälkeen ilmestyi Haanpäältä viides kirja, novellikokoelma Karavaani, 1930. Ja siinäkös sisältöä piisaa!

Petsamon reissulta kesällä 1930 ennätti Karavaaniin mukaan räväkän puoleinen novelli Juhlat luostarissa. Siveän luostarin ajat ovat ohi, kun viinapäiset munkit tarttuvat auton rattiin hurjastelemaan. Ojaan ja allikkoonhan sitä joudutaan ja kolmelta munkilta rusahtelee kylkiluita poikki.
Huovismaista kerrontaa ennen Huovista! Eli on aika huomata mistä Veikko Huovinen on kirjoittamisoppia ja katsantokantaa imaissut lajin verran.

Petsamon reissu selkeytti omaa elämää, joka vielä alkuvuodesta päiväkirjassa 14.1.1930 oli näyttänyt synkkääkin synkemmältä:
"Pöytälaatikossani on revolveri. Siis: kädet ristiin! Taistelu on alkanut! Viimeinen ponnistus! Voitto tai tuho! Kelloni on 12.45. Amen!"

*****
 
Ja joulukilpaan käy!
 
 
 
 
KOVA PIHKA käsissä jos palakin oli jätkän maineessa kulkevan Pentin elämä.
 
Vaan KUKA on tuo kysytty?  ohje
 
**********
Eilisen KENNOSSA vastaus
 

maanantai 9. joulukuuta 2013

JOULUKALENTERI 9. ma


Haanpään tuotanto on kolmesti yritetty koota yhteen, ensimmäiset  1956-58, toiset 1976 ja kolmannet1989. Matti Salmisen mielestä joka kerran epäonnistuneesti. Niihin on lisätty tai poistettu vähän summamutikassa novelleja jotka kuuluisivat muuhun yhteyteen.
Sen lisäksi on olemassa novelleja joita ei ole kovissa kansissa, mutta lehdissä kyllä, julkaistu, esim. Herra tohtori, kirkko ja Porvarin jäniskoira.
Helppo arvata miksei ole.

Salminen laskee että novellin mestari Pentti Haanpää kirjoitti kaikkiaan noin 350 novellia, joista suurimman osan myi ensin jollekin lehdelle ennen kuin itsenääisen novellina tai romaanin osana painettiin kannellisiksi kirjoiksi. Paitsi että näin Pentti vahrmisti kynän jälkensä painautksen, samalla sai rahastettuksi tuplahinnan.
Mies oli talousmies, mistä Noitaympyrä on kovan luokan osoitus ja niin kovaa kamaa ettei puhettakaan sen julkaisemisesta elinaikana.


*****
 
Ja joulukilpaan käy!

 
KENNOSSA ja ties missä verkostossa räpistelee ihminen aina, kiipelissä joka tapauksessa, useinkaan ei omasta tahdosta tahi syystä. Olipa hallitsijana sitten porvari tai kommunisti, tai tsaari tai ...
 
KUKA on tuo kirjailija kennossa? ohje
 
**********
Eilisen VILNAN vastaus
 
 

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

JOULUKALENTERI 8. su



Armeija takana, edessä pian sama piina: kirjallisena muistumana kenttä ja kasarmi !

Ensin englannin opiskelua Kansanvalistusseuran kirjekurssina, taka-ajatuksena Kanadaan muutto. Hän oppi kielen niin että pystyi lukemaan maailmankirjallisuutta alkukielellä; muutosta Atlantin taakse ei sen sijaan mitään tullut, koska Mikko-isä toppuutteli tietäessään ettei pojasta koviin ryskyhommiin  siellä olisi.

Kirjoitti sitten parit kirjat: romaanin Kolmen Töräpään tarina sekä novellikokoelman Tuuli käy heidän ylitseen.

Ja sitten syttyi sota!
So. ilmestyi
Kenttä ja kasarmi Haanpään neljäs teos ja siitäkös hirmuinen taisto! Ja lahjakas mies siirrettiin vuosikausiksi 'siviiliin', pistettiin kirjalliseen putkaan. Piste.

Minkäs mahdoit muuta kuin kummastella:
 "Minua on jonkun verran ihmetyttänyt kuinka pyhänä ja jumalallisena laitoksena sotalaitosta vielä pidetään: realistinen kirjailija pitäköön siitä irti vihkimättömät sormensa. Sotalaitoksesta sopii kirjoittaa ainoastaan korkeuksissa hymiseviä, pyhiä hymnejä." Kirje kirjailija Onni Hallalle 23.11.1928
*****
 
Ja joulukilpaan käy!

VILNAN valitsin ensin kohteeksi mutta Äänislinnan sitten matkustin Carmenia katsomaan. Petroskoista tässä palatessani kyselen:

KUKA on tuo kaupunkiin kätkeytynyt mies? ohje

**********
Eilisen LIE ENO vastaus
 


lauantai 7. joulukuuta 2013

JOULUKALENTERI 7. la


"JEESUKSEN TUHATTA TOLPANVÄLIÄ HAVUPUITA
JA JOKA NEULASEN NENÄSSÄ PERKELE"

Eipä kovin jouluiselta kalskahda tämän luukun takana!
Lainaus on Salmisen käsiinsä saamasta Haanpään armeija-aikojen päiväkirjasta, johon Pentti purki tuntojaan tai kirjoitti ruotukavereiden purkauksia.
Sama lainaus löytyy sittemmin, 1928, ilmestyneestä kohukirjasta Kenttä ja kasarmi.

Joulun 1925 Haanpää vietti alokkaana Kiviniemen kasarmilla Karjalankannaksella.
Hän oli jo kirjamiehen maineessa, mikä helpotti armeijassaoloaikoja niin että vapaammat esikuntahommat odottivat hoitajaansa. Lähettina ja postinhoitajana pääsi palloilemaan ja punttailemaan kylillä ja nauttimaan tytöistä jos 'vedenvärisestäkin'. Putkaankin mies joutui kun sammahti ammuskellarin eteen vartiovuorollaan; sitä se vedenvärinen teetätti.

Kertyipähän kokemusta, arkaa aineistoa tuleviin kirjallisiin sotilastöihin.

*****
 
Ja joulukilpaan käy!
 
 
LIE ENO ollut toinen enoista, jos Kalle Keckman, Sanna-äidin veli oli toinen. Ikään kuin kirjallinen eno Pentille.
 
KUKA muka? ohje
 
**********
Eilisen KEN KOVIN MIES  vastaus
 

perjantai 6. joulukuuta 2013

JOULUKALENTERI 6. pe



No, kirjailija oli syntynyt joka tapauksessa, ja isä-Mikko kirjoitusmiehenä ymmärsi tarpeet ja Nivalan talon ullakolle Leskelässä rakennettiin kamari.
Pentti ei rakennuspuuhissa mukana ollut. Liekö johtunut Oskari-veljen luettelemista syistä eli huono työmies kuulemma oli ja käsistään vähemmän kätevä. Oskari jopa harmitteli kun ei tullut säästäneeksi Pentin veistämää kirvesvartta, niin olisi museonkävijätkin voineet yhtyä mielipiteeseen.
Vaan kyllä Pentti joskus nuorempana töitäkin teki, sillä omien sanojensa mukaan ei kouluakäymättömillä maalaispojilla ollut muutakaan keinoa kuin ruveta heti juhannukselta heinäntekoon eli 'kukkaa katkaisemaan'.

*****
 
Ja joulukilpaan käy!
 
 
KEN KOVIN MIES
- ainakin vaikutusvaltaisin ajallansa kai luuli olevansa.
 
Siis KUKA? ohje
 
**********
 
 
Eilisen TV-JORE vastaus
 

 

torstai 5. joulukuuta 2013

JOULUKALENTERI 5. to

 
 
"Kun Pentille iski inspiraatio, hänestä tuli hupsu." Pikkuveli-Oskarin kommentti isoveljestään.
Aika ja paikka hävisivät. Oli vain yksi kohde. Kotiväki, kuten eilen näimme, pelkäsi ja oli huolissaan, ettei pojan elämässä hyvin käy.
 
Sitten jo vähän helpotti kun pojalta ilmestyi yllättäen oikea kirja, esikoisteos Maantietä pitkin. Pentin tuska oli kansissa.
"Tästäkö se johtuikin", kotona huokaistiin. Vanhemmat tosin saivat tiedon naapureiltaan, Pentti ei siitä huudellut. Kun Sanna-äiti pyysi kirjaa nähtäväksi ja luettavaksi, kuului vastaus: "Mitäpä niillä kirjoilla tekee." Isä-Mikko joutui ostamaan kirjan kaupasta.
 
Vaatimaton kulkija oli kahdenkymmenen kirjan mies läpi elämän.
Joskus tosin saattoi irtoilla seurassa jopa ironista ittekehua:
"Oon niin ruma, että vivahan melkein komialle."
 
*****
 
Ja jaloon joulukilpaan käy! 
 
TV-JORE. No hän ei ainakaan vaatimaton ole - pikemminkin semmoinen pällistelijä!
 
Siis: KEN on hän? ohje


**********
 
Eilisen RIUTUA vastaus
 

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

JOULUKALENTERI 4. ke



Pienen Urho-veljen hukkuminen Lamujokeen oli Pentille ja koko perheelle kova pala, mikä vaikutti Haanpään omaan kirjoittamiseen läpi elämän.
Kuolema roikkui pilvenä kirjoitusten taustalla.
'Synkkämielisyys on syystäkin liitetty Haanpään olemukseen.' '... isä ja äiti pelkäsivät Pentin olleen nuorena jotenkin häiriintynyt eli mielenvikainen.'

Suvun hallussa on valokuva, jossa Urho makaa koristellussa ruumisarkussa.
'Sitä kuvaa katsellessa aika tuntuu pysähtyvän. Kuvaa on vaikea saada pois mielestään', kirjoittaa Matti Salminen Pentin elämää kuvaillessaan.

Pentti itse hukkui joen alkuveteen Iso-Lamujärveen 1955 vajaa kuukausi ennen 50 vuoden täyttymistä.


*****
 
Ja se kilpa!


RIUTUA olkoon päivän teemaan sopiva sanahakumme.

Siis KEN? ohje

**********


Eilisen KIHLAAKO ELSAvastaus