sunnuntai 22. joulukuuta 2013

JOULUKALENTERI 22. su


Niin siellä keväisessä Kiinassa kaksi kuukautta kestäneellä matkalla vuonna 1953 tapahtui vaimotta reissaavalle miehelle se mitä ulkomaan matkoilla tuppaa tapahtumaan ja mikä myös perhe-elämää monesti hetkauttaa: löytyy rinnalle Toinen. Pentin ainoalla ulkomaan reissulla, kulttuurivaltuuskunnan edustusmatkalla, Pentti ihastui palavasti tulenpalavaan kommunistiin Suomi-Kiina-seuran sihteeriin Aune Laurikaiseen, mieltyi ikihyviksi.

Kotimaassa kirjeenvaihto oli vaikeaa, sillä aviopuolisot kyttäilivät kirjepostia, Helsingin-Aune viis veisasi miehensä vastalauseista, mutta Pentti pehmeämpänä ja tunnetumpana joutui menettelemään toisin. Oli enempi lirissä.
Poste restante -touhuiluksi rakkauden ylläpitäminen lopulta luiskahti.

Joitakin hätäisiä tapaamisisia toki vielä oli, enemmän kirjeenvaihtoa.
Kävi näin: Liian pitkä välimatka, liian lyhyt elämä.

*****
Visaillaanpa vähän ronskimmin!
 

PORNO KURA heitettäköön silmille moisille avionrikkojille, kuitenkin anteeksi annellen.

KUKA?  ohje
- Ämeriäkkylässäkin asunut kemiläis-tamperelais
  paljon palkittu, mutta vähän luettu.
Näyte:
"Keillekö kirjoitan?
En keillekään.
Pikkuinen kieli puhuu minuja
pikkuriikkisille yleisöille."
(Vähän niinku miekii!)

**********

Eilinen ISÄÄ SE vastaus - tauluna myös



3 kommenttia:

  1. Solisee arolla se puro, minua osaltaan muistuttaen.

    VastaaPoista
  2. Karilla melkein kuin RAIKU!
    JV asialinjalla, kuten aina - ei hymyn häivää! :)

    Aronpuro taisi taannoin jossain Hesarin laskelmissa olla eniten valtion tukema - suurimmat pisimmät ja jatkuvimmat apurahat - runoilija.
    Jotta kyllä ainakin valtio yksinäistä vaeltajaa muistaa, onneksi!

    VastaaPoista