Viiden päivän mentyä

Volter & Hilja  III

V&H II

Volter haluaisi vastata Hiljan kirjeeseen välittömästi, mutta maallemuuttopuuhat ja hälinä huoneessa estävät aikeen ja paneutumisen kunnolla herkkään aiheeseen. Vasta viiden päivän päästä, 24.5., kolmen päivän mittainen kirje on valmis postitettavaksi, viimeiset viestit valmistuvat junassa.
Ai että osaakin harmittaa Volteria: "Kirjoitan sentään vaan, vaikka tiedänkin, ett'en nyt saa ollenkaan sillätapaa kirjoitetuksi kuin tahtoisin." "On niin häiritty tämmöisen lähtöpäivän olo ja elo, on yhtäpäätä semmoisessa kohinassa..."

Mutta saahan hän aikaan juuri omanlaisensa! Turhaan papuilee, vaan tuoko pelottaa:

"En ole yhdenkään ihmisen edessä niin arka kuin Teidän. Pelkään joka sanalla säikähdyttäväni ja vieroittavani itsestäni teidät."

Volterin ajatuksissa junamatkalla on vain Hilja, jonka kuvittelee oikeasti istuvan vastapäätä ja pyytää pysymään mukanaan Turkuun ja sieltä sitten Kustaviin saakka. Mutta ei edes antaumuksellinen kuvittelukaan voi jatkua keskeytymättä: - Oih, nyt tuli joku herrasmies, istui teidän paikallenne...

Maisemat vilistelevät, ajatukset katkeilevat, keväässä on katseltavaa:

"... kainona mäen päällä seisovaa koivua, milloin jotain pehmyttä vaalean vihantaa nurmikkoa, joka kaikkoo silmistä huntuisen koivulehvikön taakse. 

"Ja kaiken aikaa käyvät mielessä niin hyvät aallot, hiljaa ja hyväillen."

Ajatelkaas: tämä ei ole kaunokirjaa vaan ralistista elämän tekstiä tuntevalta mieheltä!
Ai että on mukava että on muitakin uroksia kuin traktorinrenkaista puhuvia tai lyhyeksi myynneistä puhuvia shorttausmiehiä!
On kauneudentajuisiakin ukkopahoja sittenkin ollut ja on. Sanoisiko rohkeasti: sodattomia.

No pinnalle tästä nopeasti kuplahtaa, kun suosittelemastani Kariniemen Verren kuvasta pyydän vierustoveriltani kommenttia, naurahtaa jotta rumempaa tekstiä siellä kuin siulla: saksalaisille upseereille antautumista ja särmästi pukeutuneiden upseerien perään vonkumista, huoruuttaa jossa ruma sana sanotaan niin kuin se on. Alkuelämää! Original!

No hyvä se on kun maailmaan leveliä mahtuu. Kerrostumia ja tasoja!
Mutta on tämä Volterin teksti sentään poikaa - ja toista, ihanaa, maata.

Postitamme kirjeen sanoin:
"Jos joskus ystävällisesti ajattelette minua, olen kiitollinen."
Marginaaliin vielä yritämme mahduttaa Hiljalle meneväksi:
"En tiedä yhtään ihmistä, josta voisi ajatella niin ystävällisesti, kuin teistä."

Jäämme odottamaan 1.6.1905 kirjoitettua Hiljan vastausta. Eihän tuohon mene kuin reilu viikko.

V&H IV