Kahdeksansataa hiihdettyä kilometriä tältä talvelta nyt takana. Tonnin tavoite lähestyy, tosin hiljalleen alkaa pelottaa että näinkö jo ilmat liiaksi lämpenevät, tänäänkin plussan puolella ja pakko siirtyä vähitellen luistelusuksille; eilen ekat luistelut, tänään toiset. Luistellen on joutuisampaa, mutta se erämaahenki häviää sen siliän tien, siis se verkkaisuus joka hiihtämiseen kuuluu, se joka antaa sielulle rauhan.
Lupaavat onneksi viikonloppua kohti jo pakkasempaa. Luntakin saisi tupruttaa.
Taiteilijakukkulalle asettuu tänään Ulvilassa syntynyt Yrjö Jyrinkoski (1920-1981), runonlausuja, joka vuosittain kierteli pitkin sorateitä koululta koululle. Kävi jopa syrjäisessä pohjoiskarjalaisessa keskikoulussa -60-luvulla kolikkoja keräämässä: 20 peniä per nuppi oli taksa.
Eipä sitä ennen ketään kuuluisaa ollut keskikoulun toisluokkalainen elävänä nähnytkään.
Muhkea oli miehen ääni, ja kova pauhina kävi Jyrinkosken jyrähdellessä, kuiskutellessa, muiskutellessa Otto Mannista:
Minä näytän, kuinka sinust uidaan ohi.""Oli kerran kiiski lohennousukuussa,kiven rinnassa killitti virransuussa. Lohi nousi uiskellen virran uomaa.
Heti ketterä kiiski sen keksii ja huomaa.
"Hei, kuules, käydäänkö kilpaan, lohi?
Tuli Yrjö parina vuonna vielä uudelleenkin kolikkoja kokoamaan. Nyt Terosen & Vuolteen kirjasta käy ilmi että Jyrinkoskea suorastaan hävetti, ainakin nolotti, moinen leipärahojen keräily: aja nyt vuosittain 50 000 kilometriä ja mene aina välillä kolikkopussin kanssa setelinvaihtoon pankkiin, jossa kolikonvaihtajaa palveltiin, jos parempia asiakkaita ei sattunut paikalla olemaan.
Vaikka ei tuo mestarilausujan mahtavuutta silti tainnut liiemmin häiritä. Hän oli jotain poikkeavaa.
Mahtava ego ja homonkujeet - siinäpä olikin Kosmoksen väellä kestämistä, siihen suuntaan kaskukertoilee Jorma Ojaharju taiteilijasta, joka oli isä ja ukki ja vakaasti avioliitossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti