lauantai 19. tammikuuta 2013

Sotavangin poika Arvo Myllymäki


Arvo Myllymäen isän etsintä televisiossa teki vaikutuksen. Arvo matkusti isän kotiseudulle Venäjälle vaimonsa kanssa, siellä tapasi isän venäläisen perheen, sai velipuolia muutamia ja äitipuolen joka pian tapaamisen jälkeen siirtyi ajasta sinne missä isä jo oli.
Koko isän etsimisprosessi oli nytkähtänyt hyvälle alulle Kekkosen ja Sorsan Venäjä-suhteiden avulla.
Kekkonen oli voinut auttaa tiettyyn pisteeseen, joka johti lopulta isän tapaamiseen.

Isästä oli tullut Arvon isä sotavankeudessa Vaasan seudulla kun isä oli raa'an Kerimäen Riitasensuon vankileirin jälkeen päässyt parempiin oloihin maataloon jossa Mihailia pidettiin ihmisenä ja talontyttö Maria miehistä parhaimpana.

Sodan loputtua oli edessä palautus Venäjälle, ero äidistä ja omasta pikkupojasta.

Julkisoikeuden emeritusprofessori Arvo Myllymäki on kirjoittanut tapahtuneen romaanimuotoon:



Sitä tässä nyt tavailen, puolessa välissä tarvon.
Koskettava on tarina, herkistävä, vaikka romaani jäsentelyltään kömpelöhkö kaunokirjallisesti onkin, sitäpähän inhimilliseksi tarina muodostuu.

Mihail on ihastunut talon tyttöön Mariaan, Maria sotavanki-Mihailiin. Ei tule kuuloonkaan että Mihail voisi ilmaista tunteensa, niinpä aloite jää Marialle ja juhannusaattoiltana Mihailin palatessa jokapäiväiseltä iltauinniltaan Maria istuu aitan portailla:
"Maria oli odottanut tätä hetkeä. Hän oli rakastunut Mihailiin ja sellaisten tunteiden vallassa, joita hän ei ollut milloinkaan aikaisemmin tunnistanut itsessään olevan. Sodan todellisuus ja ympäristön paine jäivät talon tyttären vaikean ratkaisun alle. Marian ihastus sotavankiin oli avointa ja peittelemätöntä. Suorasukaisena pohjalaisena hän sanoi välttelevälle Mihailille lähes komentelevaiseen sävyyn: - Tulehan Miska aittaani suomen kielen lähiopetukseen."
  -27 C

ks. myös
ja
Kurileiristä 
+
Käytiin paikan päällä Ryssän helvetissä
ja
toisena kesänä toisenkin kerran.
***********************
LISÄÄN TÄHÄN
Kauppalehden blogin, koska ei enää ole luettavissa sieltä:


Arvo Myllymäki, sotavangin poika - ryssän penikka





 Riitasensuon vankileirin joukkohautausmaahan on haudattu 98 sotavankia, joista 20 kuoli etsintäpartion ja teloitusosaston ampumana. Muut 78 sotavankia kuolivat raskaan työn, puutteellisen ravinnon ja kylmyyden aiheuttamiin sairauksiin. Sotavanki Mihail Kutserenko kävi vuonna 1999 muistomerkillä.

Kerimäellä on maailman suurin puukirkko ja maailman pahin paikka, oikea ryssän helvetti, tuhannen hehtaarin Riitasensuo, sotavankien kurileirin pitopaikka.

Mihail Kutsherenko, kaikesta nälästä ja työnnäännytyksestä huolimatta, yleni luottovangiksi ja sai siirron 'taivaaseen' Vaasan seudulle ja sieltä maatilatöihin.

Kutserenko luovutettiin sotavankisopimuksen mukaan takaisin Neuvostoliittoon. Siperian reissu oli Mihaililla, kansanvihollisella, petturilla edessä.

Maatilan tytölle syntyi lapsi, sotavangin poika, pikkuryssä, kylän halveksima, joka sai kuulla kunniansa ja  sukulaisten syrjinnän: 'onkos siitä kulunut seitsemän vai kahdeksan vuotta siitä onnettomuudesta kun sinä synnyit..." Pojalla ei juuri muuta arvoa ollut kuin nimessä - Arvo Myllymäki.

"En palaa milloinkaan Kuortaneelle tämän päivän jälkeen", sanoo emeritus professori Arvo Myllymäki dokumentissa, jonka TV1 sunnuntai-iltana näytti. Matka isän luo / Areena

"Isä on löytynyt. Elävänä", tuli viesti marraskuussa 1977. Isä löytyi Siperiasta Liinamaan, Kekkosen, Sorsan, Stepanovin avulla.

"Isä on vapaa matkustamaan koska tahansa", tuli puhelu seuraavan vuoden huhtikuussa suurlähettiläs Stepanovilta.

"Arvo oma lapseni, minä olen tullut sinun elämääsi", kuului jo juhannuksena vastaanottajan sivulta huokaus Helsingin rautatieasemalla. Isä oli astunut Tolstoi-junasta ennen kuin poika tajusikaan. Isä oli tunnistanut poikansa satojen ihmisten joukosta. Arvo oli saanut yhteyden isään vuosikymmenten jälkeen.

Vaikuttava ohjelma.

Heti kun päästään yksilötasolle, tunteet myllertävät omilla boforeillaan. Saavat melko rauhassa uutisissa World Trade Centerit romahdella, amerikkalaiset putoilla ikkunoista, Lontoon metrot, Moskovan teatterit terroristien käsissä täristä. Massaa siinä vain murskataan.

Mutta poimipa yksilö joukosta!

Monesti on niin merkillistä noiden lukemisten ja katsomisten kanssa, miten ne kohtaavat, tai miten ne olisivat yhtä hyvin voineet jäädä kohtaamatta. On tässä henkilökohtaisesti kiivetty noihin torneihin New Yorkissa, Lontoon junissa jyskytelty ja Moskovan teattereita koluttu, sun muut taatelit tallattu, koettu, liikuttu - vaan ei liikututtu.

Riitasensuosta ei kuultukaan, vaikka melkein vieressä sijaitsee, tv-mastokin näkyvissä tänne kumpujen takaa.

Sitten Pakarisen Reijo, koulukämppis ja lapsuuden ystävä, lähettää toimittamansa kirjan Ihmisiä ja elämää Kerimäellä sotien jälkeen, ja eikä aikaakaan niin television dokumentti Matka isän luo pistäytyy samalla suolla, siis tuossa nurkan takana, niin johan selviää Riitasensuon sotavankileiri.

Vaiettuja häpeän hetkiä ovat, siksi näistä niin vähän puhuttu ja näytetty.

Sotavankien lapsia on parikolmesataa, Arvo Myllymäki antaa heille kasvot.

Katselkaa ja kuunnelkaa, tiedä vielä vaikka oppisimme olemaan ihmisiksi.

                                                          http://imagestore.blogit.kauppalehti.fi/g/2/200/1299523068_img-d41d8cd98f00b204e9800998ecf8427e.jpg linkki: Riitasensuon kurileirikartta



Arvo Myllymäen isä, Mihail Kutserenko, kävi puolisonsa ja pojantyttärensä kanssa Riitasensuolla vuonna 1999. Lehtihaastattelussa hän kertoi mm. siitä, millaista elämä sotavankileirillä oli:

 " - Täällä tehtiin alusta lähtien selväksi, mitä karkaajalle tapahtuu. Työkseen hän joutui kaivamaan noin neljä metriä leveää yli suon johtavaa ojaa pikkukengissä, talvellakin. - Herätys tapahtui kesällä aamuviideltä, töissä oltiin 6.30-17.00, talvella tuntia myöhemmin. Ruokana oli kuppi teetä, kaksi palaa sokeria, 400 grammaa leipää. Lämmin ruoka oli yleensä kaalikeittoa, joskus paleltuneita perunoita. Kahdensadan neliömetrin parakissa nukkui enimmillään kolmesataa miestä kovalla lattialla."  Reijo Pakarinen, toim. Kirja-Pakari 2010: "Ihmisiä ja elämää Kerimäellä sotien jälkeen - ja vähän ennenkin    


Ensimmäiset 100 sotavankia saapuivat Riitasensuolle jo syksyllä 1941, ja heidät majoitettiin suon lähellä sijainneeseen Raateahon taloon. Sotavankien määrän kasvaessa oli kuitenkin rakennettava tavallinen sotavankileiri. Riitasensuon vankileirillä oli enimmillään 500 sotavankia. 

Riitasensuon vankileiristä Heikki Luoma on kirjoitttanut romaanin Surman suo 


5 kommenttia:

  1. https://www.facebook.com/photo.php?fbid=507180782646797&set=a.507180735980135.117936.100000646385713&type=3&theater

    VastaaPoista
  2. Niin Tuo on silleen jänskää
    täytyy omalta kohdalta todeta, on tietenkin siitä kiinni miten on sisäistänyt tuan minänsä.

    Niinkauan kuin minä on hukassa ei voi löytää omaa identiteettiään.
    Ajattelen näin, että minä on jokaisen syvintä olemusta, siellä on se Totuus elämänilo ja sielunrauha löydettävissä, siksi jokaisen minän esilletulo on alkua omalla ajattelulle ja omien päätösten herruudelle

    Tänäpäivänä kuulee usein kuinka monelta on minuus hukassa, ei tiedä kuka on. Tietenkin Narsistimainen itsensä korottaminen on eri asia jos se on jäänyt pääle, mutta silloinhan ei voi sanoakkaan että minä olisi koskaan löytynytkään, silloin elää muiden käsitteellistä minuutta eli sivupersoonaa.

    Aito minuus on esilletuomisen arvoista, silloin kun sanan sisältämä emootio on kohdallaan ja terveellä pohjalla, silloin ei minuus kärsi eikä pääse katoamaan.
    Tämä on ehto, sillekki että voi oppia ottamaan toisetkin huomioon.

    Eli tämä voi olla käänteisestikkin ajateltuna niin, mitä enämmän minä otetaan huomioon, mitä enemmän sitä ajattelee ja siitä puhuu. Annetaan sille valta, sitä onnellisempi ja tasapainoisempi mieli on..

    Me monesti tarkoitamme samaa asiaa vaikka käsityksemme on eri planeetalta, Ei se silti tarkoita että oltaisiin erimieltä.
    Lähestymme asiaa vaan erikautta, ja kumpikin on oikeassa.
    Jos jaksaa ja mielenkiintoa riittää keskustelujen jatkamiseen, vaikka ensimmäinen yhteentörmäys tulee, jatketaan vaan ja pian huomataan että aivan samaa tarkoitettiin....

    Olemme lähestyneet aihettaniin eri kautta, siksi monesti alussa tuntuu siltä että ollaan niin kaukana ja luovutetaan, jätetään keskustelu ennenkuin se on ees kunnolla päässyt alkuunkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ks

      'Jos jaksaa ja mielenkiintoa riittää keskustelujen jatkamiseen, vaikka ensimmäinen yhteentörmäys tulee, jatketaan vaan ja pian huomataan että aivan samaa tarkoitettiin....'

      Noin se usein menee.

      Mikähän kumman buumi nyt on päällä kun tämä Myllymäki käytätyttää ihmisiä täällä blogipotussani pilvin pimein?
      Viikon verran tätä on jatkunut.
      Tietenkään ei haittaa, kunhan kyseskelen.
      Jossain joku luento?

      Poista
  3. Terve. Rovaniemellä esitellään Myllymäen uusin teos tällä viikolla. Se on dokkari kommunisti Emil Lakkalan elämästä. Myllymäki mukana. Menen, jos täältä mökiltä ennätän.
    Tv Valamon Reiska

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valamolainen

      tämäpä mukava yllätys, kun vielä käväisit langoilla!
      Huomasin Myllymäen uusimman ilmestymisestä ennakkotiedon.

      Joensuussa on ensi viikolla kirjallisuusviikko ja vuotuinen Kirjallisuustapahtuma, joka yleensä on mielenkiintoinen. Nyt laistan koska dekkarit eivät iske yhtään.
      D:n Rikos ja rangaistus on eri asia.
      http://www.joensuunkirjallisuustapahtuma.fi/

      Poista