Matkalla kumpikin: Paula aloittamassa saman nimistä kiertuettaan ja Juha pukkaamassa kunnallisvaaliehdokkaita ja vaalivankkureita eteenpäin valtakunnan apuvoimana.
Kuin etiäisenä ajattelin aamuhississä kun kolmanneksi siihen tuli iso mies, että tuo mies kävisi hyvin poliitikoksi, lauman johtajaksi kokonsa puolesta. En tunnistanut miestä. Hämmästys olikin sitten suuri, kun Juhlamokka-tarjousta Citystä hakiessamme törmäsimme samaan mieheen ilmaisilla kahveilla siinä käytävällä.
- Juha Rehula, päivää!
- Ahas! Siis Hollolasta. Vasta toissa pyhänä sitä kirkkoa ihailimme.
- Ainutlaatuinen se on, keskiajalta.
- Ne pylväät siinä käytävällä ja kaaret.
- On se oman elämän merkkipaaluja täynnä. Iloisia ja surullisia. Hautajaisten järjestäminen vähän hankalaa ...
Ei puoluepolitiikkaa sanaakaan. Semmoista miestä voisin äänestää kun ei politiikkaa esiin tunge.
Niin se Koivuniemi, Paula. Eihän sen pakeille päästy, vaikka ihan ihmiseltä Paulakin tuntui. Viimeistä paikkaa myöten täynnä sali, 700 kuulijaa. Nainen vireessä jossain siellä kaukana edessä kuin kaupan mallinukke, timmissä viimeistä lihasta myöten. 70 jo?
Parhaimmillaan hän ja tunnelma oli toisen jakson alussa, kun iso orkesteri oli jätetty pidennetylle tauolle ja Paula lauloi akustisissa tunnelmissa kahden kitaran ja viulun intiimissä piirissä.
- Mikseivät ne useammin uskalla, nämä tähdetkään, jättää niitä kaiuttimiaan sivuun ja vain laulaa? kysytyttää.
Ja joka kerran sen mielettömän pauhun vallan alla.
sunnuntai 14.10.2012 -0,2C klo 20.30
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti