Kolmen keikka - ja taas pianolle kyytiä (29.vk)
Eikä mennyt kuin parit päivät niin jo Mats kurvaa pihaan ja viittilöi:
- Lähe pianoa kantamaan.
- Tottako vai tarua? Vai vettä kengässä?
- Lähe, lähe. Hyppää kyytiin!
- No vinttiinkö se tällä kertaa?
Mats vaikenee toviksi, antaa arvuutella.
- Eikö osunu paikalleen?
- Toinen piano.
- Toinen piano! Oliko eka sus?
- Tää on toisen piano. Sivistystoimenjohtaja muuttaa kuntaa.
- Kyllä ootte taiteellista väkeä! Rakennustoimen tai sosiaalittoimen Jiillä ois kevyemmät vehkeet ... vasara ... mercantiili ...
- Saahaan suntio-Eke kolomanneksi.
- No sitten mennään!
Eikka on ihailtava ja kunnioitettava mies: ei ole sitä pahuksen Darraa potenut kymmeneen vuoteen. Kyllä jaksaa. Sitä ennen olikin parinkymmenen vuoden yhtäsoittonen pianoputki päällä - oikea Tarrojen Tarra. Yhtenä tapaninpäivänä oli tehnyt sitten viimeisen Eikan keikan: noutanut keskarilastin kyläkaupasta. Nostanut putelit liinattomalle joulupöydälle koristeeksi. Oli istuutunut etemmäksi ja katsellut lasisia joulukoristeita pöydänpinnalla, huokaissut ääneen itselleen: - Nuoko miun on pakko ryypätä...
Juomatta olivat jääneet. Tai kämppätoverit joivat. Siihen oli katkennut vuosikausien rylläys vailla jouluajuhannusta. Oli Eikka silti vielä kevääseen asunut juopporemmin kanssa vesiselvänä, vasta sitten lähti omiin leipiin. Nykyisin kietoo parhaimpina päivinä kravatin kurkkutorven ympäri ja asettuu pukuun, kulkee herroiksi kirkkoherran kera haudoille ja suntiona kerää kirkossa kolehdit, vaihtaa virsinumerot tauluille. Kantaa vastuuta.
- Joko on hauta kaivettunna tälle rumilukselle? Etkä ottanu niitä valakosia liinoja avuks?
- Tää nousoo käsivoimin!
- Ois saatossa kuletettu.
Eikka murjaisee yksin pianon etupuolen ja me Matsin kanssa perän niin että helähtää.
- Näitä on meinaan siirrelty viime aikoina seurakunnassa, Eikka kehaisee ja hyppää kontista maahan.
Ajaa retuutamme toiseen pitäjään, jossa sama ruljanssi toistuu toisinpäin. Eikka on elämänsä kunnossa eivätkä darrat tartu. Aikanaan alanmies ei tunnista koko termiä. Kovan käännöksen on mies tehnyt - kova äijä!
- Mites se tunnottomuustesti sillon keväällä meni? kysäisen.
- Siitä ens kerralla enämpi, naurahtaa Eikka.
Tämä on helppo reissu, sitli poispalatessamme varoitan: - Ens viikolla et, Mats, kyllä pianoja siirrätä!
*****
H.VJr
Meillä täällä huisketta. Sinulla rauha? Warret kuivuvat seipäillä, märkä kesä minkä mädättää. Katotaan nyt miten käy, voitolle jäähään joka tapauksessa.
t. V:si Hj
"Miksi Juuseppi joi? Etsikö hän jollekin surulle unhoitusta tai lievitystä, esimerkiksi sille, että oli maaltaan hävinnyt ... Ei, hän etsi vain elämästä joitakin iloja ja mehuja, ja sitä hän oli havainnut löytyvän vain viinapullosta, alussa pinnalta, sitten pohjalta, tai verevissä piian pallukoissa punaisissa luhdissa voi sitä myöskin löytää, ja korttilehtien läiske voi myös saada ajalle vauhdin ja mielelle virvoituksen ..."
Pentti Haanpää, 1927: Tuuli käy heidän ylitseen - Aholan Juuseppi, novelli.
- Lähe pianoa kantamaan.Mats vaikenee toviksi, antaa arvuutella.
- Tottako vai tarua? Vai vettä kengässä?
- Lähe, lähe. Hyppää kyytiin!
- No vinttiinkö se tällä kertaa?
- Eikö osunu paikalleen?Eikka on ihailtava ja kunnioitettava mies: ei ole sitä pahuksen Darraa potenut kymmeneen vuoteen. Kyllä jaksaa. Sitä ennen olikin parinkymmenen vuoden yhtäsoittonen pianoputki päällä - oikea Tarrojen Tarra. Yhtenä tapaninpäivänä oli tehnyt sitten viimeisen Eikan keikan: noutanut keskarilastin kyläkaupasta. Nostanut putelit liinattomalle joulupöydälle koristeeksi. Oli istuutunut etemmäksi ja katsellut lasisia joulukoristeita pöydänpinnalla, huokaissut ääneen itselleen: - Nuoko miun on pakko ryypätä...
- Toinen piano.
- Toinen piano! Oliko eka sus?
- Tää on toisen piano. Sivistystoimenjohtaja muuttaa kuntaa.
- Kyllä ootte taiteellista väkeä! Rakennustoimen tai sosiaalittoimen Jiillä ois kevyemmät vehkeet ... vasara ... mercantiili ...
- Saahaan suntio-Eke kolomanneksi.
- No sitten mennään!
Juomatta olivat jääneet. Tai kämppätoverit joivat. Siihen oli katkennut vuosikausien rylläys vailla jouluajuhannusta. Oli Eikka silti vielä kevääseen asunut juopporemmin kanssa vesiselvänä, vasta sitten lähti omiin leipiin. Nykyisin kietoo parhaimpina päivinä kravatin kurkkutorven ympäri ja asettuu pukuun, kulkee herroiksi kirkkoherran kera haudoille ja suntiona kerää kirkossa kolehdit, vaihtaa virsinumerot tauluille. Kantaa vastuuta.
- Joko on hauta kaivettunna tälle rumilukselle? Etkä ottanu niitä valakosia liinoja avuks?Eikka murjaisee yksin pianon etupuolen ja me Matsin kanssa perän niin että helähtää.
- Tää nousoo käsivoimin!
- Ois saatossa kuletettu.
- Näitä on meinaan siirrelty viime aikoina seurakunnassa, Eikka kehaisee ja hyppää kontista maahan.Ajaa retuutamme toiseen pitäjään, jossa sama ruljanssi toistuu toisinpäin. Eikka on elämänsä kunnossa eivätkä darrat tartu. Aikanaan alanmies ei tunnista koko termiä. Kovan käännöksen on mies tehnyt - kova äijä!
- Mites se tunnottomuustesti sillon keväällä meni? kysäisen.Tämä on helppo reissu, sitli poispalatessamme varoitan: - Ens viikolla et, Mats, kyllä pianoja siirrätä!
- Siitä ens kerralla enämpi, naurahtaa Eikka.
*****
H.VJr
Meillä täällä huisketta. Sinulla rauha? Warret kuivuvat seipäillä, märkä kesä minkä mädättää. Katotaan nyt miten käy, voitolle jäähään joka tapauksessa.
t. V:si Hj
"Miksi Juuseppi joi? Etsikö hän jollekin surulle unhoitusta tai lievitystä, esimerkiksi sille, että oli maaltaan hävinnyt ... Ei, hän etsi vain elämästä joitakin iloja ja mehuja, ja sitä hän oli havainnut löytyvän vain viinapullosta, alussa pinnalta, sitten pohjalta, tai verevissä piian pallukoissa punaisissa luhdissa voi sitä myöskin löytää, ja korttilehtien läiske voi myös saada ajalle vauhdin ja mielelle virvoituksen ..."Pentti Haanpää, 1927: Tuuli käy heidän ylitseen - Aholan Juuseppi, novelli.
Kahden keikka - darra keskarilla (28.vk)
Matsin koppiauto oli maantiellä poikittain jalajallajalajalavei. Lehti-ilmoituksen kautta juuri ostettu piano jalkakäytävän tukkona, poikittain sekin. Piano piti nostettaman auton peräoven kautta konttiin. Mut' meit' oli poikia raitilla vain kaksi. Ja piano yhteistäkin syntiämme painavampana siinä olla möllötti. Niinpä ehdotin varo-varo-vasti:
- Soita, Mats, kevyttä mussiikkia keskellä päivää, jos olis helepompata ruahata...
Tie oli kaupungin laidalla, kulkijoita vailla. Toivottomalta tuntui kaksin nostaa piano autoon - vaikka helpompi sitä on kantaa kuin soittaa. Seisoskeli siinä kansamme itse taitelijakin, juuri pianonsa myynyt, kapein hartein, kantohuolia vailla, taivaita tarkkaillen ...
Sitten kävelee Toivo kujan päässä. Kaupungin kaikki kuntosalit parhain arvosanoin ja punnerruksin läpikäyneen näköinen nuori mies lähestyy pää vinossa kännykkä korvallaan kohti kriisipesäkettämme.
- Et viittis jelppiä?
Nuorukainen keskittyy kännyynsä, jatkaa eteenpäin purjehtimistaan ja suupieltään raottaen valuttaa:
- Ei voi. On niin kova darra.
Siitäkös riemu räjähtää. DARRA. Mats kömpii takakopista leuka lonksottaen: ei ole ikinä kuullut koko sanaa. Ja jos se ei ois opettaja se sanois, että saatana. Nyt Mats vain kuittaa:
- Nuo kuntohuonevoimistelijat pitäs istuttaa kusiaspesään. Heti kun ois asiallista asiaa niin niillon joku helevetin tarra! Onko se käärmeenpistos vai mikä se darra?
- Et tiijjä vai? Ootko tosissas?
- No en!
- Yhen pisteen vihje: se ei tule Vanhaselle eikä Ihalaisen Latelle eikä Benille...
Vihapäissään tempaisemme pianon kyytiin niin että heilahtaa. Ja läppäämme takaoven kiinni. Ja ajoksi. Keskikaupungilla juutumme jonoon hallinkulmilla.
Pian on taas Mats saava urbaanielämästä opetuksen: nyt kruisailevalta fiiniltä leidiltä.
Edessä odottava tyylikkäästi koristeltu hepsankeikka pistää vilkun ja pakin päälle ja alkaa peruuttaa kiiltävää arvoautoaan. On nähnyt tyhjän parkkiruudun vieressämme. Mats ei anna tilaa, koska ei voi. Autojono takana ei liiku. Hienohelma peruuttaa ja peruuttaa. Mats tööttää. Nainen kurottaa kaulaa ja tempaisee yhtäkkiä keskisormen pystyyn ja jää sormin sojottavin tuijottamaan. Kysäisen:
- Tiijjätkös mikä tuo on?
- Keskisormi. Hienon naisen keskisormi, jossa on pitkä, tyylikäs ja punainen rakennekynsi.
- Niin vaan tiijjätkös mitä sojosormi merkkaa?
Mats ei vastaa, punoo päätään ja kotvasen jälkeen virkkaa:
- Ja tuollasten lapsia meijjän pitäs kasvattaa tavoille! Keskaria näytetään ja keskaria ryypätään, sitten nälvitään ope kun laps ei opi...
Nainen luovuttaa, laskee uilakan keskisormensa ja kaasuttaa renkaat ulisten eteenpäin.
- Eiköhän tää kaupunkisivistys oo nähty, Mats tuumaa ja kääntyy kaupungintalon edestä silloille.
Sen verran kiihdyksissä on Mats, että luvatut kaupunkipizzat jäävät tältä erää syömättä, kääntäessään kokan kotia kohti.
Lämmin kultakellanruskea savulahna on ilmestynyt keittiönpöydälle kun palaan iltalenkiltä. Saunan jälkeen kala on maullaan.
--------------------
Veljeni Jr
Antaa warrejen edelleen savustua, varsinkin nyt kun vielä tiedän, että vähät välität maisesta menosta: taitaa tuntua turhalta rahan meno tai tulo. Warreprojektimme alkaa muutenkin olla päätöksessään kuun lopussa, jolloin minun on aika palata oikeisiin töihin.
Miten Vähä-Valamossa?
terv. Hikkaj-veljesi
”Jag spelar Haydn efter en svart dag
och känner en enkel värme i händerna.
Tangenterna vill. Milda hammare slår.
Klangen är grön, livlig och stilla.”
Tranströmer Tomas: Allegro
- Soita, Mats, kevyttä mussiikkia keskellä päivää, jos olis helepompata ruahata...Tie oli kaupungin laidalla, kulkijoita vailla. Toivottomalta tuntui kaksin nostaa piano autoon - vaikka helpompi sitä on kantaa kuin soittaa. Seisoskeli siinä kansamme itse taitelijakin, juuri pianonsa myynyt, kapein hartein, kantohuolia vailla, taivaita tarkkaillen ...
Sitten kävelee Toivo kujan päässä. Kaupungin kaikki kuntosalit parhain arvosanoin ja punnerruksin läpikäyneen näköinen nuori mies lähestyy pää vinossa kännykkä korvallaan kohti kriisipesäkettämme.
- Et viittis jelppiä?
Nuorukainen keskittyy kännyynsä, jatkaa eteenpäin purjehtimistaan ja suupieltään raottaen valuttaa:
- Ei voi. On niin kova darra.
Siitäkös riemu räjähtää. DARRA. Mats kömpii takakopista leuka lonksottaen: ei ole ikinä kuullut koko sanaa. Ja jos se ei ois opettaja se sanois, että saatana. Nyt Mats vain kuittaa:
- Nuo kuntohuonevoimistelijat pitäs istuttaa kusiaspesään. Heti kun ois asiallista asiaa niin niillon joku helevetin tarra! Onko se käärmeenpistos vai mikä se darra?- Et tiijjä vai? Ootko tosissas?- No en!- Yhen pisteen vihje: se ei tule Vanhaselle eikä Ihalaisen Latelle eikä Benille...
Vihapäissään tempaisemme pianon kyytiin niin että heilahtaa. Ja läppäämme takaoven kiinni. Ja ajoksi. Keskikaupungilla juutumme jonoon hallinkulmilla.
Pian on taas Mats saava urbaanielämästä opetuksen: nyt kruisailevalta fiiniltä leidiltä.
Edessä odottava tyylikkäästi koristeltu hepsankeikka pistää vilkun ja pakin päälle ja alkaa peruuttaa kiiltävää arvoautoaan. On nähnyt tyhjän parkkiruudun vieressämme. Mats ei anna tilaa, koska ei voi. Autojono takana ei liiku. Hienohelma peruuttaa ja peruuttaa. Mats tööttää. Nainen kurottaa kaulaa ja tempaisee yhtäkkiä keskisormen pystyyn ja jää sormin sojottavin tuijottamaan. Kysäisen:
- Tiijjätkös mikä tuo on?- Keskisormi. Hienon naisen keskisormi, jossa on pitkä, tyylikäs ja punainen rakennekynsi.- Niin vaan tiijjätkös mitä sojosormi merkkaa?
Mats ei vastaa, punoo päätään ja kotvasen jälkeen virkkaa:
- Ja tuollasten lapsia meijjän pitäs kasvattaa tavoille! Keskaria näytetään ja keskaria ryypätään, sitten nälvitään ope kun laps ei opi...
Nainen luovuttaa, laskee uilakan keskisormensa ja kaasuttaa renkaat ulisten eteenpäin.
- Eiköhän tää kaupunkisivistys oo nähty, Mats tuumaa ja kääntyy kaupungintalon edestä silloille.
Sen verran kiihdyksissä on Mats, että luvatut kaupunkipizzat jäävät tältä erää syömättä, kääntäessään kokan kotia kohti.
Lämmin kultakellanruskea savulahna on ilmestynyt keittiönpöydälle kun palaan iltalenkiltä. Saunan jälkeen kala on maullaan.
--------------------
Veljeni Jr
Antaa warrejen edelleen savustua, varsinkin nyt kun vielä tiedän, että vähät välität maisesta menosta: taitaa tuntua turhalta rahan meno tai tulo. Warreprojektimme alkaa muutenkin olla päätöksessään kuun lopussa, jolloin minun on aika palata oikeisiin töihin.
Miten Vähä-Valamossa?
terv. Hikkaj-veljesi
”Jag spelar Haydn efter en svart dag
och känner en enkel värme i händerna.
Tangenterna vill. Milda hammare slår.
Klangen är grön, livlig och stilla.”
Tranströmer Tomas: Allegro
HJALLIS, HJALLIS! - KIMI! KIMI! voiton vei heiheihei (27.vk)
Meidän pihamme, puutarhamme on Getsemane, missä jasmiinit tuoksuvat ja missä sielu lepää. Ihmismieli rauhoittuu. Linnut sirkuttavat ja kissankellot, päivänkakkarat kukoistavat. Juolavehnä ja takiainen on nypitty pois.
Joka kesä tähän idylliin ilmestyy Juudas-julkku kolmeksi päiväksi temmeltämään kavaltaakseen ihmisen pojan, saattaakseen hänet Golgatan kirouksiin, johdattaakseen hänet Helvetin esikartanoihin.
Kesän kauneimpaan päivänkoittoon se jälleen tuli. Ja kolmatta päivää sitä suudelmaa kesti ja remua riitti. Ja tästä se alkoi:
Sapattiope, Itteminä, tarttui puutarhasakseihin, raahasi pukit ja tellingit orapihlaja-aidan tykö ja aloitti saksimisen käsipelillä - 60 metriä aitaa odotti parturoijaansa. Tie Golgatalle oli alkava. Odotettavissa oli tuskalliset kaksikymmentä syvälle lihaan uppoavaa piikkitälliä ja sata lievempää nirhaisua. Alkumetrit sitä älähti pienimmästäkin pistoksesta. Sitten kipuraja nousi pisto pistolta.
Kolmantena päivänä sai jo upota melkoinen jortikka ennen kuin luonto petti ja pääsi parku: - HJALLIS, HJALLIS! - KIMI! KIMI!
Siinä monta kertaa ehti matkata eestaas Golgatalle ja muistella piikkikruunuista miestä sekä kääntää sympatiat hänen puoleensa. Vielä konkreettisemmin nyt keskikesällä kuin pääsiäisperjantaina juntturapiikin porautuessa ranteeseen valtimon viereen.
Tässä kauniissa yrttitarhassa on tuo pahuksen baana, raitti, tie, tao - orapihlaja-aidan päällys - kerran vuodessa tasoitettava, lanattava ja vaellettava metri metriltä päästä päähän. Hammasta purren. Verta tihkuen. Sappea niellen. Katkerasti Eeli-Eeliä voivotellen.
Onneksi eivät naapurit pilkkaa, ohikulkijat päälle sylje, kansa kiusaa eivätkä vihamiehet herjaa.
Päinvastoin. Herjaaja olen Itteminä. Joka ainoan kerran kun orapihlajanpiikki luihin ja ytimiin pureutuu, huudan minä ja herjaan, vannon julkusten nimeen: - Voihan Eino Rööni! - Voihan Timo TeetAAtana!
Vihreät tämän vuoden kasvaimet eivät juuri kipua aiheuta, vaan yritäpä selvittää vanhempaa 'tippaleipäterttua', niin johan jurskahtaa. Ja silloin alkaa Getsemanessamme melkomoinen kalabaliikki, ärsyttävimpien julkkunimien riena ja sadattelu, minkä jälkeen on taas hetken ihan sees.
Kaksikymmentä herrannimeä riittää huokailuun ja helpotukseen. Herrakategorioita on neljä: I Huvittavasti Ärsyttävät. II Ärsyttävät. III Kunnolla Ketuttavat. IV SIETÄMÄTTÖMÄT!
Piikinpisto menettää tehonsa, kun heti päästelee huuliltaan ärsytyskynnyksen ylittävän herran nimen. Joskus ihan odottaa että pistäispä piikki ja sais taas pärähyttää listalta* nimen. (*tämän vuoden lista alla)
Suosittelen kokeilemaan kehittelemääni metodia. Kannattaa kokeilla piukoissa paikoissa, kuten hammaslääkärin tuolilla, työhönottohaastattelussa, häissä, hautajaisissa ... treffeillä, pinteessä missä milloinkin - ja ääntä säästelemättä!
*****
Veljeni jr Hyvä,
aita leikattu. Kaikki hyvin siellä täällä? Tunnunko terveeltä, näytänkö hyvältä?
Warret edelleen liikuttamatta. Hupenemassa? Mukuloitumassa?
Pitäsköhän tästä kohta minunkin Sinne luoksesi tulla ... vai miltäs vaikuttaa tämä meno mainen :)
Veljesi Hikkaj
"Käy yrttitarhasta polku, vie Golgatalle se. On Hengen viitoittama sen joka askele. Se tie vie viimein taivaaseen, mutta se tie on tuskien." Virsi 77
_____________________________________________________________________
*Liite "Voihan _ _" -lista
PIIKKILISTA
Orapihlajanleikkauslista, 20 Mualiman Ihmettä, lievimmästä raskaaseen 2007:
I HUVITTAVASTI ÄRSYTTÄVÄT
1. Esa Pipsa Saarinen
2. Juhani Tietäjä Tamminen
3. Kalle Luikuri Palander
4. Tommi Pokka Evilä
5. Risto Jaarittaja Kaskilahti
II ÄRSYTTÄVÄT
6. Arto Rahastaja Paasilinna
7. Jarkko Puuntakaa Ruutu
8. Röönin Örisevä Eino
9. Soomipoika Eremenko jr
10. Koti-isä Vanahanen M
III KUNNOLLA KETUTTAVAT
11. Nikula Jone
12. Hytönen Isä ja Poika ja
13. Jokinen Olli
14. Väyrynen Pate
15. tervO jarI
IV SIETÄMÄTTÖMÄT = päästeltynä eniten helpottavat
16. TÖRHÖNEN
17. RAJALA
18. KANERVA
19. HARKIMO
20. RÄIKKÖNEN
(Siis mitä suurempi luku, sitä tympeämpi tyyppi = käytetään vain syvimmissä pistoksissa.)
Joka kesä tähän idylliin ilmestyy Juudas-julkku kolmeksi päiväksi temmeltämään kavaltaakseen ihmisen pojan, saattaakseen hänet Golgatan kirouksiin, johdattaakseen hänet Helvetin esikartanoihin.
Kesän kauneimpaan päivänkoittoon se jälleen tuli. Ja kolmatta päivää sitä suudelmaa kesti ja remua riitti. Ja tästä se alkoi:
Sapattiope, Itteminä, tarttui puutarhasakseihin, raahasi pukit ja tellingit orapihlaja-aidan tykö ja aloitti saksimisen käsipelillä - 60 metriä aitaa odotti parturoijaansa. Tie Golgatalle oli alkava. Odotettavissa oli tuskalliset kaksikymmentä syvälle lihaan uppoavaa piikkitälliä ja sata lievempää nirhaisua. Alkumetrit sitä älähti pienimmästäkin pistoksesta. Sitten kipuraja nousi pisto pistolta.
Kolmantena päivänä sai jo upota melkoinen jortikka ennen kuin luonto petti ja pääsi parku: - HJALLIS, HJALLIS! - KIMI! KIMI!
Siinä monta kertaa ehti matkata eestaas Golgatalle ja muistella piikkikruunuista miestä sekä kääntää sympatiat hänen puoleensa. Vielä konkreettisemmin nyt keskikesällä kuin pääsiäisperjantaina juntturapiikin porautuessa ranteeseen valtimon viereen.
Tässä kauniissa yrttitarhassa on tuo pahuksen baana, raitti, tie, tao - orapihlaja-aidan päällys - kerran vuodessa tasoitettava, lanattava ja vaellettava metri metriltä päästä päähän. Hammasta purren. Verta tihkuen. Sappea niellen. Katkerasti Eeli-Eeliä voivotellen.
Onneksi eivät naapurit pilkkaa, ohikulkijat päälle sylje, kansa kiusaa eivätkä vihamiehet herjaa.
Päinvastoin. Herjaaja olen Itteminä. Joka ainoan kerran kun orapihlajanpiikki luihin ja ytimiin pureutuu, huudan minä ja herjaan, vannon julkusten nimeen: - Voihan Eino Rööni! - Voihan Timo TeetAAtana!
Vihreät tämän vuoden kasvaimet eivät juuri kipua aiheuta, vaan yritäpä selvittää vanhempaa 'tippaleipäterttua', niin johan jurskahtaa. Ja silloin alkaa Getsemanessamme melkomoinen kalabaliikki, ärsyttävimpien julkkunimien riena ja sadattelu, minkä jälkeen on taas hetken ihan sees.
Kaksikymmentä herrannimeä riittää huokailuun ja helpotukseen. Herrakategorioita on neljä: I Huvittavasti Ärsyttävät. II Ärsyttävät. III Kunnolla Ketuttavat. IV SIETÄMÄTTÖMÄT!
Piikinpisto menettää tehonsa, kun heti päästelee huuliltaan ärsytyskynnyksen ylittävän herran nimen. Joskus ihan odottaa että pistäispä piikki ja sais taas pärähyttää listalta* nimen. (*tämän vuoden lista alla)
Suosittelen kokeilemaan kehittelemääni metodia. Kannattaa kokeilla piukoissa paikoissa, kuten hammaslääkärin tuolilla, työhönottohaastattelussa, häissä, hautajaisissa ... treffeillä, pinteessä missä milloinkin - ja ääntä säästelemättä!
*****
Veljeni jr Hyvä,"Käy yrttitarhasta polku, vie Golgatalle se. On Hengen viitoittama sen joka askele. Se tie vie viimein taivaaseen, mutta se tie on tuskien." Virsi 77
aita leikattu. Kaikki hyvin siellä täällä? Tunnunko terveeltä, näytänkö hyvältä?
Warret edelleen liikuttamatta. Hupenemassa? Mukuloitumassa?
Pitäsköhän tästä kohta minunkin Sinne luoksesi tulla ... vai miltäs vaikuttaa tämä meno mainen :)
Veljesi Hikkaj
_____________________________________________________________________
*Liite "Voihan _ _" -lista
(Siis mitä suurempi luku, sitä tympeämpi tyyppi = käytetään vain syvimmissä pistoksissa.)PIIKKILISTA
Orapihlajanleikkauslista, 20 Mualiman Ihmettä, lievimmästä raskaaseen 2007:
I HUVITTAVASTI ÄRSYTTÄVÄT1. Esa Pipsa Saarinen
2. Juhani Tietäjä Tamminen
3. Kalle Luikuri Palander
4. Tommi Pokka Evilä
5. Risto Jaarittaja Kaskilahti
II ÄRSYTTÄVÄT
6. Arto Rahastaja Paasilinna
7. Jarkko Puuntakaa Ruutu
8. Röönin Örisevä Eino
9. Soomipoika Eremenko jr
10. Koti-isä Vanahanen M
III KUNNOLLA KETUTTAVAT
11. Nikula Jone
12. Hytönen Isä ja Poika ja
13. Jokinen Olli
14. Väyrynen Pate
15. tervO jarI
IV SIETÄMÄTTÖMÄT = päästeltynä eniten helpottavat
16. TÖRHÖNEN
17. RAJALA
18. KANERVA
19. HARKIMO
20. RÄIKKÖNEN
Urpon, Piian, Pirjon, Evan ja Einosen maalausuutiset (26.vk)
- Bää!
- Vov!
- Miau.
- Kot. Kot.
- Ukko iekuu!
(- piip.)
Talon uutisankkurit Urpo, Piia, Pirjo, Eva ja Einonen vauhdissa. Yksinlukien 25 toimittajaa raportoimassa pilkuntarkasti talon tapahtumista. Loppukevennyksenä kanankevennys: eilen kuoriutunut kallellaan kulkeva Sulo-Tipu, joka vain piipittää pieniä sähkeuutisia syntymäihmeestä kanalan oljilla pistävillä. Maailman suloisin hengetär tuo Tipu - ja sen kalteva pyllykäynti: vastustamattomat kurvit takaapäin tirkisteltynä.
- Tipu Tipu Tipu!
Sen käynti kupilta emon tykö on yhtä pitkä, piikikäs ja kuoppainen kuin ihmisen elonkaari.
Sapattiope on lähtenyt viikkomoihin sukulaisiin, atimaan aitanmaalaukseen kauaksi kotoa. Jossain keskellä Suomea värjää talonpoikaisaittaa punamullalla. Mielipuuhassaan on. Hakkina hankaa sutia hirsiseinään. Tämä on taas sitä yksinkertaisen miehen yksinkertaista puuhaa, missä järki lomailee ja sosiaalisuus supistuu - on päästy muihin maailmoihin maalailemaan. On jotain samaa maailman kouran ulottumattomuutta kuin pitkässä juoksussa, umpihankeen hiihtämisessä ja polttopuupinojen puurtamisessa. Ulkomaailmasta vapaata riippumattomuutta.
Talonväellä ovat omat askareensa. Tapsu käy välillä auttamassa, sutimassa ja tikkaita pitelemässä, Mimmukka siivoamassa ja höpisemässä. Mutta välttämättömimmät tiedot ja tiedotukset pärähtävät eläinten suista:
'nyt jyviä, nyt kuivaheinää, nyt laitumelle, nyt pissille, ruokakuppiin ruokaa, apetta kaukaloon, nyt ovi kiinni ja orrelle, nyt vettä ämpäriin...'
Pää kekassa räystäiden alusia, kaulaa kurkottaen käsivarsi pitkällä räystäslautaa, hirsiseinää vaakasuoraan, sahalautaseinää ylös-alas sivelee aamuvarhaisesta iltamyöhään ... sormet turvoksissa, ranteet hellinä alkupäivät, silmät sikkuralla loppupäivät.
Muutaman päivän perästä keskiyöllä saunan jälkeen yöpalalla ei osaa maalaaja enää nimetä viikonpäivää, vaivihkaa yrittää luntata Keskisuomalaisen kannesta, vaan kun ei hämärässä erotu niin antaa olla. Keskiviikkonseutua lie, väliäkö hällä.
Tämä ON lomaa. Tästä nauttii. Ei ulkomaailman infoähkyä, sanan sanaa maailman riennoista. Minkä nyt Tapsu erehtyy kertomaan, että tuosta ajavat rallia elokuussa: pikapätkää tai jotain.
- Onneksi vasta sitten, maalaaja huokaisee.
Sitten sattuu onnettomuus.
Ei: maalari ei tipu tikkailta. Ei. Eikä kaadu maalipurkki. Ei. Vaan Tipu häviää, tuo ihana Sulo-pallero on poissa.
Ja juuri sinä päivänä sen pitää kadota kun talonväki on yön yli vierailulla! Ja juuri kun hänelle on langennut ankara valvontavastuu, pehtoorin osa! Pehtoori-rehtori tutkii koko kanalan ja pöyhii lattiakuivikkeet. Nostaa katon pahvilaatikon päältä kanalan nurkassa. Siellä istuu ainoastaan muniva kana.
Yöllä palaa vahti vielä kanalaan; ollaan kuin koululuokassa. Kanat ovat kokoontuneet orsille. Vaan onpa niillä otsaa! Tekisipä mieli kiertää se Ärrä orren ympäri! Mutta kieltä on vaalittava lomallakin. Yksi kanoista istua kyyhöttää ovenpuoleisella orrella hyljättynä, syrjään sysittynä. Kymmenen kanaa ja kukko vastakkaisella seinällä kolmelle orrelle ryhmittyneinä nuokkuvat. Yksinäinen kana rohkaistuu, lehahtaa jalkoihin, katkokävelee tikkaiden juureen, kiipeää, ja istahtaa alaorrelle.
Siinä tekee virheen.
Yläpuolella iltaaistuva kana valpastuu, nokittaa muutaman terävän koukun vastatulleen päälakeen, lopettaa kun toinen alistuu ja valvoja sähähtää. Kanala hiljenee yöpuulle. Tipua ei edelleenkään näy. Yhä pysyy hontelo Tipu-ihanainen poissa. Vahti raottaa vielä kerran laatikonkantta: siellä istuu yhä se hautova kana, ei muuta.
Tipu on lopullisesti poissa. Hävinnyt. Kadonnut on Sulo.
Etsijä alistuu kananpoikasen kohtaloon. Sulkee ovet ja poistuu lampolan kautta. Siellä nukutaan. Maalaripehtoorikin kellahtaa pehkuihin ja nukahtaa yönsyliin.
Aamuyöstä hurahtaa auto pihaan.
Aamupalalla opastaa talonväki:
- Ei kun se on siinä pahvilaatikossa emon siiven alla suojassa.
Sitten opelle valkenee, sitten ymmärtää kaiken: Tuo laatikossa kyyhöttävä kana on Jumala, siipien suojassa oleva Tipu on ihmisen puhdas sielu. Ja kantta nostava maalari on Kettu eli Piru, jolta Tipua on varjeltava ...
*****
Veljeni JR
Ei mitään uutta warrerintamalla, viettävät kesälomaa ja vartoovat lihomista ;)
Veljesi Hikkaj
KOTIPUUHIA
"Kyllä nyt on puuhaa monta! Voi, voi mua onnetonta! Lampaat lähti kukkatarhaan, kukin sieppas kukan parhaan, porsas pääsi pakosalle, tunki päänsä sillan alle. Voi, kun nyt on puuhaa monta!
Paljon huushollis' on puuhaa! - näinhän aikuiset ain' tuumaa. Kanat meidän pesii hukkaan, orsille tai saunan nurkkaan. Sieltä löysin Kultaraidan alta Taavin riihipaidan.
Paljon huushollis' on puuhaa!"
Wilho Siukonen, 1943: Laulukirja
- Bää!
- Vov!Talon uutisankkurit Urpo, Piia, Pirjo, Eva ja Einonen vauhdissa. Yksinlukien 25 toimittajaa raportoimassa pilkuntarkasti talon tapahtumista. Loppukevennyksenä kanankevennys: eilen kuoriutunut kallellaan kulkeva Sulo-Tipu, joka vain piipittää pieniä sähkeuutisia syntymäihmeestä kanalan oljilla pistävillä. Maailman suloisin hengetär tuo Tipu - ja sen kalteva pyllykäynti: vastustamattomat kurvit takaapäin tirkisteltynä.
- Miau.
- Kot. Kot.
- Ukko iekuu!
(- piip.)
- Tipu Tipu Tipu!Sen käynti kupilta emon tykö on yhtä pitkä, piikikäs ja kuoppainen kuin ihmisen elonkaari.
Sapattiope on lähtenyt viikkomoihin sukulaisiin, atimaan aitanmaalaukseen kauaksi kotoa. Jossain keskellä Suomea värjää talonpoikaisaittaa punamullalla. Mielipuuhassaan on. Hakkina hankaa sutia hirsiseinään. Tämä on taas sitä yksinkertaisen miehen yksinkertaista puuhaa, missä järki lomailee ja sosiaalisuus supistuu - on päästy muihin maailmoihin maalailemaan. On jotain samaa maailman kouran ulottumattomuutta kuin pitkässä juoksussa, umpihankeen hiihtämisessä ja polttopuupinojen puurtamisessa. Ulkomaailmasta vapaata riippumattomuutta.
Talonväellä ovat omat askareensa. Tapsu käy välillä auttamassa, sutimassa ja tikkaita pitelemässä, Mimmukka siivoamassa ja höpisemässä. Mutta välttämättömimmät tiedot ja tiedotukset pärähtävät eläinten suista:
Pää kekassa räystäiden alusia, kaulaa kurkottaen käsivarsi pitkällä räystäslautaa, hirsiseinää vaakasuoraan, sahalautaseinää ylös-alas sivelee aamuvarhaisesta iltamyöhään ... sormet turvoksissa, ranteet hellinä alkupäivät, silmät sikkuralla loppupäivät.'nyt jyviä, nyt kuivaheinää, nyt laitumelle, nyt pissille, ruokakuppiin ruokaa, apetta kaukaloon, nyt ovi kiinni ja orrelle, nyt vettä ämpäriin...'
Muutaman päivän perästä keskiyöllä saunan jälkeen yöpalalla ei osaa maalaaja enää nimetä viikonpäivää, vaivihkaa yrittää luntata Keskisuomalaisen kannesta, vaan kun ei hämärässä erotu niin antaa olla. Keskiviikkonseutua lie, väliäkö hällä.
Tämä ON lomaa. Tästä nauttii. Ei ulkomaailman infoähkyä, sanan sanaa maailman riennoista. Minkä nyt Tapsu erehtyy kertomaan, että tuosta ajavat rallia elokuussa: pikapätkää tai jotain.
- Onneksi vasta sitten, maalaaja huokaisee.Sitten sattuu onnettomuus.
Ei: maalari ei tipu tikkailta. Ei. Eikä kaadu maalipurkki. Ei. Vaan Tipu häviää, tuo ihana Sulo-pallero on poissa.
Ja juuri sinä päivänä sen pitää kadota kun talonväki on yön yli vierailulla! Ja juuri kun hänelle on langennut ankara valvontavastuu, pehtoorin osa! Pehtoori-rehtori tutkii koko kanalan ja pöyhii lattiakuivikkeet. Nostaa katon pahvilaatikon päältä kanalan nurkassa. Siellä istuu ainoastaan muniva kana.
Yöllä palaa vahti vielä kanalaan; ollaan kuin koululuokassa. Kanat ovat kokoontuneet orsille. Vaan onpa niillä otsaa! Tekisipä mieli kiertää se Ärrä orren ympäri! Mutta kieltä on vaalittava lomallakin. Yksi kanoista istua kyyhöttää ovenpuoleisella orrella hyljättynä, syrjään sysittynä. Kymmenen kanaa ja kukko vastakkaisella seinällä kolmelle orrelle ryhmittyneinä nuokkuvat. Yksinäinen kana rohkaistuu, lehahtaa jalkoihin, katkokävelee tikkaiden juureen, kiipeää, ja istahtaa alaorrelle.
Siinä tekee virheen.
Yläpuolella iltaaistuva kana valpastuu, nokittaa muutaman terävän koukun vastatulleen päälakeen, lopettaa kun toinen alistuu ja valvoja sähähtää. Kanala hiljenee yöpuulle. Tipua ei edelleenkään näy. Yhä pysyy hontelo Tipu-ihanainen poissa. Vahti raottaa vielä kerran laatikonkantta: siellä istuu yhä se hautova kana, ei muuta.
Tipu on lopullisesti poissa. Hävinnyt. Kadonnut on Sulo.
Etsijä alistuu kananpoikasen kohtaloon. Sulkee ovet ja poistuu lampolan kautta. Siellä nukutaan. Maalaripehtoorikin kellahtaa pehkuihin ja nukahtaa yönsyliin.
Aamuyöstä hurahtaa auto pihaan.
Aamupalalla opastaa talonväki:
- Ei kun se on siinä pahvilaatikossa emon siiven alla suojassa.Sitten opelle valkenee, sitten ymmärtää kaiken: Tuo laatikossa kyyhöttävä kana on Jumala, siipien suojassa oleva Tipu on ihmisen puhdas sielu. Ja kantta nostava maalari on Kettu eli Piru, jolta Tipua on varjeltava ...
*****
Veljeni JR
Ei mitään uutta warrerintamalla, viettävät kesälomaa ja vartoovat lihomista ;)
Veljesi Hikkaj
KOTIPUUHIA"Kyllä nyt on puuhaa monta! Voi, voi mua onnetonta! Lampaat lähti kukkatarhaan, kukin sieppas kukan parhaan, porsas pääsi pakosalle, tunki päänsä sillan alle. Voi, kun nyt on puuhaa monta!
Paljon huushollis' on puuhaa! - näinhän aikuiset ain' tuumaa. Kanat meidän pesii hukkaan, orsille tai saunan nurkkaan. Sieltä löysin Kultaraidan alta Taavin riihipaidan.
Paljon huushollis' on puuhaa!"
Wilho Siukonen, 1943: Laulukirja
Puolen vuoden saldo - viikonpäivät tupakki suussa vai lenkkarit jalassa?
- * warret 7500 e
- *työttömyysk. 5000 e
- **urheilut 993 km (139 h)
- *lukemiset 1500 s
- **vaimot 1 kpl
**tarkka= tärkeä luku *pyöristetty= ei niin tärkeä
Puolen vuoden krouvissa ei sapattiope aivan yltänyt kuntoilussa tavoitteeseensa: 24 h/kk eli vuorokausi liikuntoa kuukaudessa. 139 h kertyi puolessa vuodessa eli viittä tuntia jäi huutamaan täydestä viikosta. Jäipähän loppuvuodeksi kirittävää. On vaatimaton tavoitekin: aina nyt pari viikkoa vuoden 52 viikosta olisi uhrattava hikiliikuntaan.
Tupakkakieltolaki astui voimaan kesän alussa Suomessa. Niinpä opemme joutessaan, tilastomiehiä kun on, alkoi pohtia ja laskeskella lennokkaasti:
Yhden tupakin polttaminen kestää kuulemma 5 min. Keskivertopolttaja käyttää näin ollen vuorokaudessa aikaa harrastukseensa, käryyttelyyn, tunnin. Kuukaudessa kuluu reilu vuorokausi tupakkirulla suussa. Seitsemän täyttä vuorokautta puolessa vuodessa imaisee tupakki suitsittajansa ajasta! Ja topan polttajilta kuukauden vuodessa ...
Liikkuako vai tupakoidako puoli kuukautta vuodessa?!
No se on itsekunkin oma hamlettinsa. Yhtäsoittoa tehtynä kumpi tahansa tuntuisi kunnioitettavalta suoritukselta.
Raitistumista edistävä tupakkakieltolaki ravintolassa lie hyväksi, vaikka kummallinen kielto onkin. Tehokkaampi raitistamiskeino olisi kieltää alkoholin nauttiminen ravintolassa; silloin ravintoloista tulisi nimensä mukaisia ravinnon nauttimispaikkoja. Ja kaikkein tepsivin keino varmaan olisi, joidenkin jo vakavasti harkitsema, ulko-ovettomien ravintoloiden vaatiminen. Sissäänkäyntimahdollisuus olisi poistettu. Samalla loppuisi median lellimä, ja ainoa käyttämä, romanien rotusortomittari, kun kulkijoista kukaan ei pääsisi kapakkaan.
A vot!
Kesäkuu oli täällä susirajan takana pilvinen, märähkö, koleahko ja kelmeähkö. Mutta onneksi heinäkuisin pitäjässä järjestetään kansanmusiikkifestivaali, jolloin aina lämpötila on lähennellyt hellelukemia.
Traagisinta mitä sapatoivalle opettajalle kesäkuun aikana tapahtui, oli vuorokauden ikäisen Tipusen kadottaminen näköpiiristä suljetussa kanalassa. Söikö sen rotta? Veikö kettu? Nokkiko kukko kuoliaaksi? Vai kanaemoko nielaisi? Vai löytyikö myöhemmin? Tipun kohtalo selviää seuraavassa viikkokertomuksessa ...
"Palvelin talonpoikaa vuoteni täyteen
sain minä kanan palkaksi
kanan nimi oli Kaakernuppi
munan nimi oli Tiu-vou-voumutta munan nimi oli Tiu-vou-vou."- Suomalainen kansanloru
- * warret 7500 e
- *työttömyysk. 5000 e
- **urheilut 993 km (139 h)
- *lukemiset 1500 s
- **vaimot 1 kpl
**tarkka= tärkeä luku *pyöristetty= ei niin tärkeä
Puolen vuoden krouvissa ei sapattiope aivan yltänyt kuntoilussa tavoitteeseensa: 24 h/kk eli vuorokausi liikuntoa kuukaudessa. 139 h kertyi puolessa vuodessa eli viittä tuntia jäi huutamaan täydestä viikosta. Jäipähän loppuvuodeksi kirittävää. On vaatimaton tavoitekin: aina nyt pari viikkoa vuoden 52 viikosta olisi uhrattava hikiliikuntaan.
Tupakkakieltolaki astui voimaan kesän alussa Suomessa. Niinpä opemme joutessaan, tilastomiehiä kun on, alkoi pohtia ja laskeskella lennokkaasti:
Yhden tupakin polttaminen kestää kuulemma 5 min. Keskivertopolttaja käyttää näin ollen vuorokaudessa aikaa harrastukseensa, käryyttelyyn, tunnin. Kuukaudessa kuluu reilu vuorokausi tupakkirulla suussa. Seitsemän täyttä vuorokautta puolessa vuodessa imaisee tupakki suitsittajansa ajasta! Ja topan polttajilta kuukauden vuodessa ...Kesäkuu oli täällä susirajan takana pilvinen, märähkö, koleahko ja kelmeähkö. Mutta onneksi heinäkuisin pitäjässä järjestetään kansanmusiikkifestivaali, jolloin aina lämpötila on lähennellyt hellelukemia.
Liikkuako vai tupakoidako puoli kuukautta vuodessa?!
No se on itsekunkin oma hamlettinsa. Yhtäsoittoa tehtynä kumpi tahansa tuntuisi kunnioitettavalta suoritukselta.
Raitistumista edistävä tupakkakieltolaki ravintolassa lie hyväksi, vaikka kummallinen kielto onkin. Tehokkaampi raitistamiskeino olisi kieltää alkoholin nauttiminen ravintolassa; silloin ravintoloista tulisi nimensä mukaisia ravinnon nauttimispaikkoja. Ja kaikkein tepsivin keino varmaan olisi, joidenkin jo vakavasti harkitsema, ulko-ovettomien ravintoloiden vaatiminen. Sissäänkäyntimahdollisuus olisi poistettu. Samalla loppuisi median lellimä, ja ainoa käyttämä, romanien rotusortomittari, kun kulkijoista kukaan ei pääsisi kapakkaan.
A vot!
Traagisinta mitä sapatoivalle opettajalle kesäkuun aikana tapahtui, oli vuorokauden ikäisen Tipusen kadottaminen näköpiiristä suljetussa kanalassa. Söikö sen rotta? Veikö kettu? Nokkiko kukko kuoliaaksi? Vai kanaemoko nielaisi? Vai löytyikö myöhemmin? Tipun kohtalo selviää seuraavassa viikkokertomuksessa ...
"Palvelin talonpoikaa vuoteni täyteen
sain minä kanan palkaksi
kanan nimi oli Kaakernuppi
munan nimi oli Tiu-vou-voumutta munan nimi oli Tiu-vou-vou."- Suomalainen kansanloru
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti