"Punahukka on vakava komedia uskosta, armosta ja anteeksiannosta. Se näyttää mitä tapahtuu, kun tavalliset keskiluokkaiset ihmiset törmäävät isoihin kysymyksiin, joita ei yleensä pahemmin mietitä." Näytelmäkulma
Ihan piti jälkijättöön käydä kurkistamassa Näytelmäkulman takaa, ymmärsinkö sinne päinkään näytelmän Punahukan idiksen, jonka Riäkkyteatteri meille illan tullen esitti.
No jotenkuten ja sinne päin.
- Sekavaksi arveli muuan katsoja näytelmän esityksen päätyttyä.
Vaikeapa tuollaisista suurista asioista, varsinkin kun niitä käsitellään ritirinnan, on yksinkertaisen juonen kautta edetä.
Venäjältä salakuljetetut ikonit ja siihen kytkeytyvät perhesalaisuudet oli - kirjailija Kari Hotakainen/ohjaaja Kirsi Koskelo - asetettu vyyhdin purkajiksi.
Perheen veli Pekka veti pisimmän korren: Ilpo Jorasmaa on vuosien mittaan tullut tutuksi vahvoista rooleista - ja nyt sen kuin kypsyy vanhetessaan joutuessaan esittämään nuorempaa adoptioisäksi haikailevaa aviomiestä. Melkoinen tulivuorenpurkaus räjähti eteemme, kun aikansa oli miestä kiusattu ja kun huomasi mihin solmuun oli itsensä saattanut.
Siinä onnistuneesta purkautumisesta tuli näytelmän mieleenpainuva clou. Huipentuma vailla vertaa.
Hyssyttelevä Auli Partio Elina-vaimona hillitymmällä äänellään sopi Pekan vastavoimaksi mainiosti, ja odotettavissahan oli, etteivät hyssyttelyt auta Pekan taivaita tavoittelevien filosofointien maallistamisessa, vaan jossain vaiheessa edessä on räväys&räiskähdys. Tulistumisen aika koitti adoptioneuvoja Kaarinan, Anne Salinin, saavuttua kotitarkastelu- ja soveliaisuusneuvotteluihin pariskunnan kotiin.
Kunnon räväytys sekä Aulilta että Annelta - johan Ilpo kalpeni!
Eipä tuo lopulta haitannut, paremminkin taisivat inhimillistyä roolihahmot ja niiden esittäjät! Realisoitua.
Tietenkään ei pidä unohtaa pappi-Mammua, joka väkisin tahtoo osaamisellaan, olemuksellaan ja mimiikallaan napata kaikista näytelmistä pisimmän tikun; nyt ohjaajasisko oli määrännyt hänet sivummalle, mutta kuitenkin riittävän näkyväksi.
Tukiaisen Minna kolhona Pietarin huorana, perheen sisarpuolena oli puolensa pitävän kovanahkainen, niin kuin tuohon tilanteeseen joutuneen on syytä ollakin; olemuksessa on ripaus suorasanaista Ståhlia - just just sitä elämänibiisiä.
Ja kun kerta tämä teatteriarvio luiskahti enempi henkilökohtaisuuksiin, niin jätän Pekan Sirpa-siskon, Johanna Niskasen, sekä perheenäidin, Marjatta Karkkulaisen, osasuoritukset ja myös musiikin kommentoimatta, jotta arvostelu pysyisi subjektiona.
Kannatti istua reilu kaksituntinen koulun auditoriossa, vaikka ekapuolikkaalla vähän silmä luppasi, sillä toka oli rautaa ja terästä. Ja ne näytelmän aluksi ohjaajan pyytämät kolme hurraata olisimme voineet aivan hyvin toistaa esityksen päätyttyä.
Riäkkyteatteri ei ikinä helpolla päästä, mikä onkin sen TM.
omat KIRJA-ARVOSTELUT
Kirjavinkeissä
🏂 hiihdot 6 km / 42 km / € = 7 h
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti