tiistai 21. marraskuuta 2023

Maraton

Kirjokansi 2023

Ohje- tai paremminkin vihjekirja, jonka ohjeilla voi onnistua

  • maraton
  • avioero
  • murha
  • itsemurha
  • tappo
Ainakin Vantaan maraton onnistui tällä keski-iän kriisissä kamppailevalla naisihmisellä. 
Maraton taittui ajassa 3:44:52. eli 5½ min per kilsa. Koht. hyvä.

Avioerosta tämän verran tähän: 
"Saiko Heikki, mitä ansaitsi? Avioliitto oli päättynyt tänä aamuna."
Kuolemaan, maratonille lähtöaamuna.

Kuolema: murha, itsemurha, tappo? Jää lukijan pääteltäväksi maratonin kilometrejä nieltäessä. Jokaisen vähenevän kilometrin aikana asia tarkentuu.  Heti alussa 41 kilometristä 40:nteen selvisi tuo avioliiton päättyminen lukijalle.

30 kilometristä 29:nteen kävi ilmi:
"Maalla mikään ei ollut helppoa. --- Vietin useamman pakkasaamun kylpyhuoneessa puhaltaen jäätynyttä vesijohtoa hiustenkuivaajalla sulaksi. Hanasta ei tullut vettä aina sittenkään, kun putki kaiken kuumentamisen jälkeen halkesi."

17 kilometristä 16:nteen nainen laskeutui jätekaivoa putsaamaan. Heikki ei hevin mahtunut sinne, mutta säikäytti juoksijavaimonsa lätkätessään kaivon kannen kiinni. 
"Heikin vitsi kesti vain muutaman sekunnin, mutta ehdin jo hätääntyä. Kaivossa loppuisi happi nopeasti. --- Kun suutuin, Heikki sanoi minua huumorintajuttomaksi."

Vastoinkäymiset karaisevat. Nainen saavutti toki kaikesta huolimatta 28 ja 27 kilsan välissä hetkeksi sen kuuluisan juoksijan flow'n, Runners High, You know.

Erikoinen juoksukirja. Viehättäväkin, miltei, jos ... 

Sanotaanko näin: Yhtälailla Koht. hyvä kuin naisen maratonjuoksuaika.
Kirjan kirjoittaja on Kirsi Haapamatti (s.1975), 
Seinäjoella asuva metsissä juoksentelija.

Kirjavinkeissä
tänään
Annukka Jokipii & Nadia Paavola: Huijarien Suomi

🏂 hiihdot 9 km /  30 km/€ = 5 h

5 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kirsi H

      Lukemisen arvoinen kirja: sisällä kestävyysjuoksijan sydän sekä maratonin tuska ja ilo.

      Poista
  2. Ihan näin anonyymisti kysäisen hikkajiilta, jotta oiskos tuo nyt semmonen aura, jolla valtakunnan länkällään olevat asiat saataisiin kerralla kuntoon.
    Siis paitsi itärajajutut niin myös sotesotkut, ylettömät velat, inflatsuunit, köyhäinapujutut ... ja mitä niitä onkaan.

    Muistelen, jotta UKK:lla oli semmonen palokunnan Aura, Teuvo Aura, jonka Urkki valjasti hommiin, kun muut poropeukalotohelot olivat umpihankijuntturaan ajautuneet.

    Se Teuvo oli muuten hikkajiin kolleega sikäli, että harrasti kaunokirjallisuutta, ja erityisesti Agnar Mykleen suhtautui kuin innostunut sonni ...

    VastaaPoista
  3. Tämä on muuten salaperäinen tämä plokipottu ... kun jos yhtä kommentoi, niin hetimiten juttu leviääkin toiseen tarinaan ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. V sir

      sitä kun anonyyminä yrittää piileskellä niin voip kommentit ilmestyä vaikka Pravdassa eli Izvestijassa! Varopa.

      Niin ja Teuvon Matti-poikahan auras sitten tiensä isäukon uraa pitkin hepposemmalla välineellä: pääsi auraamaan teitä jos katujakin liikenneministerinä.

      Mitä kuvan auraan tulee, niin sillä tuli lapsena jo kurvailtua. Vanaha peli! Vaan paremmassa käveessä on säilynyt kun vetäjänsä.
      Lie hiän tosiaan taika-aura, joka mainitsemasi sotkut pystys tarvittaessa sivuun auraamaan.?

      Poista