maanantai 23. lokakuuta 2023

Pam Pam Pamela

 Mandart


Luen hölmöläisistä Pamelan kolmatta, toisen, sen Hemmon luin vasta. 
Yhdenäkin ja kesken kaiken tulee mieleen, mitäs jos tarkastaisi taustoja kirjalle ja tekijälle. 
Vaikka eihän niillä väliä, muka.

On niillä: miltähän Turunenkin tuntuisi tietämättä tuntematta tämän rehevää olemusta ja kielen puhumista. Vähän vajaaksi jäisi Heikin tuotannon taju.

Kotisivu

  • Ruotsissa syntynyt tanskalainen, kirjoittaa suomeksi myös. Elokuva-alalla. WP  
  • Yllätyn: on istunut vankilassa Pamela! K-K  Raha-asioista, ei sentään sen vakavampaa. 
  • Ikä, 71, ei niinkään yllätä. Päinvastoin: 
  • kun on lukenut tämän uusimman Hemmo Hölmöläinen digimaailmassa -kirjasen - siellä paistaa meidän vanhojen asenne paljaimmillaan. Tuommoisena tämän nykymenon näemme: niskat notkistuneen populan kyyryllään älkkäreissä, siis älykännyköissä. Muuta maailmaa ei ole, keskittynyttä keskusteluyhteyttä paikallaolijoihin ei ole.
  • Ja ne kuvatkin jossain pilvessä eivätkä albumissa! Pah!

Mummi tutki deittisivuja, isä pelasi, äiti puki itseään virtuaalivaatteisiin, veli piilotteli puhelintaan kämmenten suojissa, ettei kukaan näkisi makeeta mimmiä, pikkuveli pelasi vaarallisen näköistä väijytystä tuliaseiden kanssa, ja vauvasängyssä nukkuvan perheen uusimman tulokkaan edessä keinui väärinpäin kääntynyt älypuhelin

Pamela Mandart kirjoittaa hölmöläisistä, muka.
Vaikka meitähän ne, esikuviaan, hölmöläiset matkivat, meitä - normaaleja, muka.

Teen nopean päätelmän: 
Pamela Mandartin kirja Hemmo Hölmöläinen digimaailmassa pitäisi ehdottomasti luokitella lasten- ja nuorten kirjojen sijasta aikuistietokirjallisuuteen.
 

ps
kurkistus omaan kirjahyllyyn:
Pamela Mandart: Punatulkkunainen /1985. Novelleja.
Kirjavinkeissä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti