torstai 13. huhtikuuta 2023

Nurkkavieras

Thomas Sandholm - Syntynyt viittomaan
SKS 2023

Erityisenä openakin oltuani kiinnittyy huomio helposti yhä erityisiin asioihin ja erikoisiin ihmisiin. Kuten lopulta tähän telkun viittomikielisten uutisten paksulinssiseen herrasmieheen. Siellä tuo on huoneen nurkassa huitonut iät ajat ikään kuin yhtenä asukkaana sen kummemmin elämänmenoa häiritsemättä.

Kunnes nyt pomppasi ulos ruudusta ja kääriytyi kirjankansiin ja hyppäsi käsin pidettäväksi. Hyvin lähelle siis kertomaan tarinaansa, joka ei todella tavanomainen ole.
Siinä  kuuroista vanhemista syntynyt kuuro vikkelä poika ponkaisee maailmalle kiertelemään Amerikat, Afrikat, Australiat, josta saa vaimonkin itselleen, kuuron Phillipan ja sitä myöten neljä kuulevaa tytärtä.

Melkoisen onnellisen tarinan kertoo Thomas, alkujaan Topi, Sandholm Vesilahdesta, s.1963. Topakkana on pitänyt olla, jotta asiat ovat lutviutuneet ja elämä vastusten jälkeen asettunut kaikin puolin kohdillaan.

Eipä olisi uskonut, miten monen mutkan kautta tuohon televisiolootaan ja kodin nurkkaan jokapäiväiseksi kohteliaaksi vieraaksi Thomas on päätynyt.

muut omat  KIRJA-ARVOSTELUT 
Kirjavinkeissä

🏂 hiihtämiset -2°C  15+12 km  960 km /€ = 150 h
Talven tonniurakka lähenee päätöstään!
Keväthanget kantavat, aurinko paistaa. Tuulikin pysynyt aisoissa. 
Välimatkojen arvioiminen jäällä huvittavaa: 
Ruokosalmesta tuonne Laavusaareen toisen mielestä kilsa, toinen kaksi. 
Mitataas! Hiihdetääs!
Oikea mitta 3,5 km!
Jokin ihme härveli, hydrokopteri kai, kiisi jäänpintaa. Pysähteli. Mies kipesi laivamerkkeihin. Lampunvaihtoon?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti