torstai 27. lokakuuta 2022

Nyt kun sinne ei menemistä ole

 voi muistella Kaupunkia vaikka uuden kirjan kautta näin:

"He istuutuvat tiiliselle muurille, joka erottaa kaksi taloa toisistaan, nojaavat savupiippuun. Täältä he näkevät kaiken. Palan Palatsiaukiota, Aleksanterin pylvään enkelin, Talvipalatsin katot, Nevan kaistaleen, matalassa auringossa sädehtivät laineet, Pietari-Paavalin linnoituksen vastakkaisella rannalla.
---
Savupiipun takana, valkean yön pimeimpinä hetkinä Nevan yllä nousee kolme suurta siltaa. Ne päästävät suuret laivat kulkemaan eteenpäin. Äänitorvet kajahtavat muutaman kerran."

tai kokea tuo Kaupunki vähän vanhemman kirjan kautta - istumme obse kuutosen kulmahuoneessa, opiskelija-asunnossa Mytninskajan rantakadulla, Pietari-Paavalin linnoituksen tuntumassa, siis nyt Nevan vastakkaisella rannalla - näin:

"Nevan pääuoman vastakkaisella rannalla kohosi Eremitaasi. Kun asustin kulmahuoneessa 119, saatoin ihailla tsaarien asuinsijoja suoraan kirjoituspöytäni äärestä. Alussa se teki vaikutuksen, vaikka huone 119 oli syystuulten aikaan kuin jääkaappi kuten kaikki obse kuutosen Nevan puoleiset huoneet, varsinkin kulmakämpät."

Uuden kirjan, vastikään ilmestyneen, kimpussa nyt innoissani askaroin. Se kertoo inkeriläistaustaisen avioparin elämästä tuossa Kaupungissa ja Koiviston aukaistua Suomi-portit pariskunnan elämästä Suomen Turussa. Ei yhtä auvoa täälläkään, kun tavara ystävyyttä tärkeämpi ja tunne tämänkaltainen:

- Täällä olet pelkkä roska, kukaan ei sinua tarvitse eikä kaipaa.

Vanhemman kirjan on kirjoittanut Pentti Stranius ja sen nimi on Leijonasillalla vähän vaille viisi. (Kirjokansi 2016). Tämän uunituoreen romaanin kirjoittaja on Anna Soudakova ja sen nimi on Varjele varjoani (Atena 2022).


Tai, heh, voinhan lukea omia juttuja tuosta kaupungista!
Kirjavinkeissä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti