Ihhailua ilimassa

Eilen mäkimontussa, tänään oopperassa

jotta monipuolisuus säilyisi mieltä elävöittämässä; että mieli ei järin kuivuisi kaperoksi

Hutsissa hypättiin, kirkonkylän kirkossa laulettiin. En minä, mutta nuo taitavammat toiset.

[Jos minä, niin siinä sitä vasta olisikin ollut elämystä kerrakseen katselevilla kuuntelijoilla. 😅 (Viittaan KL =14.2.2009) 😎 "Elä laula! Anna setän laulaa" - niinhän se käskytti aikoinaan joku pkkutyttö isäänsä, kun radiota kuuntelivat.]

Joten annetaan Antti Aallon hypätä, vaikka toiseksi jäikin Kitteellä eilisessä Hutsinputsin hyppyrissä.

Vaan entäpä nämä Tolpot:

linkki

Johan lähti! Omaakin sukua likeltä liippaava läheinen tarina kirkonrakentaja Tolposta ja hänen vaimostaan.

Tämän oman kylän kirkonkin, jossa äsken Paavo Joensalon Tolpojen tarina -oopperaa seurattiin, hän rakensi heti kun oli saanut Kerimäen kirkon valmiiksi vuonna1847. Neljä vuotta ja Rääkkylän puukirkko on vuodesta1851 - vuosi ennen Helsingin tuomiokirkkoa! - ollut pystyssä mäellä.

Kolmessa polvessa noita kirkonrakentajia riitti, kunnes viimeinen rakentaja, nimenomaan Theodor, meni naimisiin täkäläisen Voiniemen Hirvosen tytön Marian kanssa; he saivat pelkän tyttösuoran, ja näin ollen, Theodorin kuoltua, Tolpojen rakentamiset oli rakennettu.

Siinä libretonpalanen.

Itse laulullisesta mussiikkipuolesta, viitaten tuonne viittaukseen yllä, en uskalla muuta sanoa kuin minua hyrisytteli eniten Theodorin isä Magnuksen ja ukki Mårtenin selvittelytyö, taivastelu, korkealta taivaankannelta (=saarnapöntöstä), mitenkä maa makaa ja suku selviää tuolla alhaalla maankamaralla; Magnus minusta oli eläväisin kuolleista.

Urheilukilpailuissa tässä kehukohtaa ilmestyisi valotaululle tämä: