Syntymisen päivä

 "Tyttö tuli, tyttö tuli...... ja syömmeni suli", iloitsi Irwinkin

Suoraan onnesta höpertyneen isän intiimiarkistosta

 "ELÄMÄSI ENSIMMÄINEN PÄIVÄ

16.5.1988 (maanantai klo 23.00)

Tänään Esterin aurinkoisena, mutta koleana päivänä astui tähän maailmaan uusi ihmisentaimi, kun äitisi pyöräytti tyttölapsen - Sinut.

Eilen veimme velipoikasi kanssa äidin sairaalaan Joensuuhun sektiota varten. Illalla äiti soitti, että keisarileikkausvalmistelut alkavat aamulla klo 8.45.

Koululla panin oppilaat ulos jalkapalloa pelaamaan kymmenen jälkeen ja itse istuin puhelimen ääreen: voi kun se olisi terve, ja tietenkin tyttö olisi nyt "poikaa". Sydän väpätti sairaalan numeroita pyöritellessä. Yhdistelyjen jälkeen kuului:

 - Kätilö Mustonen ... olin mukana leikkauksessa. Syntyi terve TYTTÖ-lapsi, yhdeksän pistettä. Klo 9.27. Pituutta pienokaisella on 50 cm ja painoa 40 g yli neljän kilon. Onnittelen.

- Kiitos, entä äiti?

- Äiti voi hyvin.

Mikä helpotus! Kaikki OK. Vain vähän ääni petti kätilön kanssa jutellessa. Rutiinia oli jo pojan verran. Sitten kuitenkin puhelun jälkeen, pieni kiitositku kostutti silmät lyhyeksi aikaa.

Pian soitto kotiin. Pupon ääni langan päässä värähteli kun kerroin, että tyttö tuli taloon. Sitten tuli luuriin poika.

- Kuule, ei tullutkaan Topia, tuli sisko, kerroin.

Velipoikaa nauratti, kai helpotti kun ei kilpailijaa tullut.

Sitten soittokierros jatkui, pitkien tuuttausten jälkeen otti ukkikin tyytyväisenä vastaan sanoman: - Ai tyttökö tuli. 

Mummo siitä siunailemaan: - Vai tyttö tuli, onpas se mukava kun tyttö tuli ...

Ajelin koululta kaupunkiin ajatellen niitä näitä ja kyllä päällimmäisenä oli kiitollisia ajatuksia ja hyvän, tasapainoisen olon tunne: tämä on niitä täyttymyksen hetkiä, täyteläistä oloa ja tietoa sen ohimenevyydestä, mikä kaikki kuitenkin tällä hetkellä on totta ja voimakkaasti läsnä.

Teki mieli kiittää korkeimpia voimia, sillä millään ei se voinut olla mahdollista, että tämä kaikki olisi yksin vain isän ja äidin aikaansaamaa, meidän.

Pitäisi muistaa tulevina vaikeina hetkinä, että lähtökohdat olivat mitä parhaimmat: isä, äiti, lapset. Terveinä kaikki. Tämän jälkeen kaikki, onni ja tasapaino, olisi pitkälti meistä itsestämme kiinni, meidän suhtautumisestamme jokapäiväiseen elämään, meidän asenteestamme tulevaan arkeen ja pyhään. Kunpa muistaisimme hyvät lähtökohdat ja sen ettemme liikaa maailmasta itsellemme tavoittelisi, vaan tyytyisimme vähempään loistoon ja sellaiseen elämään, jota voisimme osaltamme hallita. Pienistä asioista, pienistä paloista ja pienistä hetkistä ovat lähtöisin tasapaino, rauha ja onnellisuus.

Tämä kevät, ja kesän tulo, on pikkuisen myöhässä. Aavistuksen verran vihertävät koivut. Traktoreitakin pelloilla näkyy, mutta maamiehen aherrus on vielä edessä. Jäälauttoja ajelehtii järvien selillä ja tiheimmistä metsiköistä paistavat lumilaikut kuutostiellä ajavan onnellisen isän silmiin.

Joensuussa kierrän lentokentän (22 km) lenkin juosten syntyneen tytön kunniaksi. Elämä on elämistä, kokemista, tuntemista, ei viisauksien ajattelemista varten.

Niin yksinkertaista se on.

Klo 18.05 nousen sairaalan portaat kolmanteen kerrokseen ja kyselyjen jälkeen avaan A-osastolta oven numero yhdeksän. 

Siellä makoilee kaksi tummatukkaista tyttöä onnellisna, toinen isona, toinen puolimetrisenä kiäränä. 

Äiti kertoo että verenhukka oli melkoinen, uutta verta tarvittiin kolmatta kiloa, kun pojan syntymän yhteydessä verta uusittiin vain kahdeksansataa grammaa.

Pienempi nyytti ei kerro mitään. Silmät pysyvät tiukasti kiinni koko tuntisen vierailun ajan. Pari kolme kertaa sentään naama muuttuu ruttuiseksi ja punertuu ja kuuluu lyhyt "äää". Ja sitten taas uusi uni jatkuu.

Vierailuaika on loppu.

Ajan kotiin, jossa kuulen, että iltapäivällä poika oli lähtenyt pois ruokapöydästä ja urkkinut jalkalampun päätä nallen ja Lurppu-koiran ja asettanut sohvalle. Siinä ne voivat olla saatavilla, kun ei Topikaan tullut. Topille niitä ei olisi annettu, siksi ne piti pistää ulottumattomiin. Sisko voisi kyllä niillä leikkiä.

Sitten käymme saunassa ja sen jälkeen syömme kilotäytekakkua niin paljon kuin kukin jaksaa. Valitettavasti velipoika ei jaksanut, oli kuumetta ollut päivällä. Nukkumaan kapusimme. Ja nyt kellon ollessa paria minuuttia vaille puolen yön, raaputtelen näitä kirjaimia, sanoja paperille tästä hyvästä päivästä. Ja hymyillen pikkisen pojan toteamukselle, jota hän pitkin viikkoa ennen syntymääsi tarjoili, kun äiti ja isä otattelivat:

- Jospa se on poika?

- Tai jospa se on tyttö?

Ne arvailut velivesseli aina kuittasi: - Tai jospa ei mikkää.

Nyt on kello 00.00. Uusi päivä siis, 17. toukokuuta. Pian täytät yhden vuorokauden, Onneksi olkoon ja onnea edessä olevalle pitkälle elämäntaipaleellesi meiltä kaikilta, 32-vuotiaalta äidiltäsi, 37-vuotiaalta isältäsi sekä kohta kolmivuotiaalta veljeltäsi."

omat KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä