Uneen iltaisin yleensä vaivun siinä vaiheessa kun olen mantrannut Päätalon Iijoki-sarjan nimiä ensimmäisestä alkaen: Huonemiehen poika, Tammettu virta, Kunnan jauhot ... ja päässyt Miinoitettuun rauhaan, Ukkosen ääni tainnuttaa jo unten maille... krooh.
Sallittakoon moinen mielleyhtymä tämän päivän pakkaspostiin, jossa
 |
Pohjois-Karjala täynnä kirjan kuluvana vuonna kirjoittaneita ukrilaisia: Pirjo Ahlbergista Jutta Tynkkyseen, välissä Turusta, Tolaa, Tiaista, Rönkää, Kettusta, Lehtolaista... puolensataa, aivan kuten vuosi sitten, ja omakustanteet päälle.
Joulunumerossa on nimettömämpien tekijöiden kelvollisia kirjoituksia, joista Elena Kolarin Kehtolaulu jäi soimaan pisimpään, kun kaikki oli luettu.
"Välillä lapsi otti äidin käden ja laittoi sen omalle otsalle, äiti silittäen hitaasti lapsen päätä ja pyyhkien pois hien tämän otsalta, alkoi piirtää etusormella lapsen otsakarvoja, siirtyen vähitellen silmiin ja supatti nuku silmä, nuku toinen. Sitten sormi siirtyi pienelle nykerönenälle ja lopetti sitten punaisiin huuliin, aivankuin taiteilija teki viimeisen vedon." Sortavala 1972
Ajattelen olosuhteita, paikka ja aika ripottelevat kertomukselle oman makunsa.
Että kyllä meillä täällä maan perukoilla määrän lisäksi on laatua. Viime vuonnahan mieleeni porautui ukrilainen Irja Pulkkinen: Hilja Haahti ja hänen äitinsä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti