sunnuntai 12. joulukuuta 2021

Norppa verkossa

Nyt kun näkyvä ukkokööri (voksit, kavit, jussit, ryytmannit sun muut) on kaikonnut ties minne mananmajoille näiltä palstoilta, on keskustelu siirtynyt mailipuolelle pimentoon. 

Siellä meillä onkin varsinainen rieha päällä norpista sun muista pippureista.

Kuunnelkaas tätäkin viherpiipertäjää, entistä kollegaa, mattibuun päräyttäessä tuulienergiaropelinsa kierroksille.
(luvan perästä toki tänne laitan kun lupa näin komiasti herui: Vaan kuten Tolstoin Leksa minäkin annan kirjallisen tuotantoni kaikkien vapaasti käytettäväksi. Aivan ilmaiseksi, koko ihmiskunnan hyödyksi ja onneksi. Olokeepa hyvä vuan.)

Tarrautukaa tilaisuuteen, tässäpä vastaus itsenäisyyspäivänä lähettämääni mailiin:

"Intellekt..vai mikä se päivä oli?
Taitaapa olla luonnonlaki, että nuoriso joidenkin muiden vittumaisten ihmisten yllytyksestä alkaa vouhkasemaan. Aivan muistuu mieleen 70-luvun systeemit yliopistolla. Harva se päivä lipputangossa DDR:n tai Neuvostoliiton lippu. Radiossa ja telkkarissa Näin naapurissa ohjelmat. Totuus oli hyvin rajattua osatotuutta. 
Nyt sama sapluuna tässä norppavouhotuksessa. Ja susi y.m...
Itsekin olen kovasti kallellaan vihreään päin. Vaan eipä taida kelvata elämäntapani ja aatokseni sille porukalle. Kylven mielelläni oikeassa puusaunassa. Lämmitän mökkini ja saunani koivuhaloilla. Erittäin hyvää kotimaista polttoainetta. Metsästän ja kalastan viettieni ja mahdollisuuksieni mukaan. Erittäin hyvää ja ravitsevaa lähiruokaa. Kaurapuuroa tulee keitettyä silloin tällöin. Puolukkahillon, voisilmän tai maidon kanssa. 
Erittäin hyvää ja terveellistä syötävää. En pidä soija- tai muustakaan tuontiruuasta. Punkun ja muiden herrasjuomien sijasta juon piimää. Koskenkorva on hyvä juhlajuoma. 
Kettuhattu ja koirankarvarukkaset ovat parhaita lämpövaatteita. Voi kun saisi jostain lammasnahkaturkin. Entäs kengät. Nahkaa niiden on oltava, kyllästettynä hylkeenrasvavoiteella. Tiisseliautolla, oikein nokitiisselillä, ajelen asiani. Mukavahan se olisi sähköautolla päästellä, vaan maksaa niin pirusti. Se olis muuten aika helevetin iso aukko Suomen metsissä (seisoohan Suomi puujaloilla). En tosin omista metsää. Mutta viennillä tuonti rahoitetaan. Siinä kaatuisi toinenkin linnunlaulupuu. Ja mistäs se sähkö? No Pamilosta tai Kuurnasta, missä ennen lohi kuti!  Eikä kukaan ole olalle taputtelemassa, kun en vedä viivoja taivaalle.
En ole menossa kettufarmille elukoita vapauttelemaan, mutta yksi eläinsuojeluhomma olisi mielessä: Miltähän mahtaa tuntua kissoista tai koirista elää aivan lajille epätyypillisessä ympäristössä. Nimittäin kaupunkitalossa. Mikä äänten sekamelska! Mitkä hajut ja ilmansaasteet! Asfaltti kaakeli ja parketti jalkojen alla. Entäs se ruoka? Ei Koira (sama eläinlaji kuin susi) eikä kissa ole vegaaneja! 
Tässä ihan syvämmistyy, kun rupeaa miettimään tätä maailman menoa. Vaan yksi mieltäni ilahduttava sattui tulemaan telkkarista: Teuvo Hakkarainen ja Pekka Haavisto. Kuin veljet keskenään. Teuvo oli kutsunut Pekan kotiseudulleen tutustumaan Hakkaraisen sahaan. Sitten mentiin Helluntaiseurakuntaan ja sitten paikalliseen kaljabaariin. Joivat teetä. Ihan selvin päin.
Mattibuu 
P.s. Olen norpan suojeluun tarjonnut aivan oikeasti toimivia ratkaisuja. Eivät ota kuuleviin korviinsa. Ensiksi se, että verkot tai verkkojata ankkuroidaan molemmista päistä.
Toinen. Ei tarvita välttämättä suurta kolausspektaakkelia. Sopivaksi katsotulle norpan pesäpaikalle viedään loppiaisena joulukuusi riisuttuna koristeista. Kairalla vain reikä jäähän ja siihen kuusi pystyyn. Ennen kuutin syntymää kuusen takana on mahtava kinos. Lumien sulettua jäältä, yleensä huhtikuun alkupäivinä , käydään kuusi hakemasta pois. Samalla todetaan, onko kinoksessa ollut pesä. Kuusen voi kotirannassa upottaa rantaveteen ahvenen tai särkien kututuroksi. Ja jos luonto antaa myöten, niin ei kun onkimaan kissalle luomuruokaa."

Sysäys tuohon purkaukseen löytyi Itä-Savo -lehdestä, josta toinen aktiivimailistiystäväkalastelija lähetti - ikään kuin yllykkeeksi kantaaottaville - palasen, missä Saimaan ammattikalastaja kummasteli nykymenoa ja löysi syyn kalastuksen hiipumiseen.

Norpan suojelu on vahvasti politisoitunutta eikä huomioi norpan kanssa samoilla vesillä elävää paikallista ihmistä, sanoo Rantasalmen Vuoden yrittäjä, kalastaja Tarmo Tolvanen. Hän uskoo, että syyllistäminen vähenisi, jos suojeluväki jalkautuisi päiväksi kalastajan matkaan. jne.


Tämmöisiä me keskustelemme kulisseissa. 
Että käypkö katteeks? 😏

 -1 °C  12+12 km  130 km/€ 22 h

Kirjavinkeissä 
eilen 
Kari Lumikero: Tätä en vielä kertonut - uutismiehen tilinpäätös

6 kommenttia:

  1. Odotan, että tytär laittaa isänsä ruotuun.

    Vaan on tässä isompiakin asioita. Eka uutinen netissä: Lauri Markkasen mummu kuollut. https://www.is.fi/urheilu/art-2000008469321.html Miehestäkään en ole ikänä kuullut, mutta kai täytyy laittaa suruvalittelu sos.mediaan, niin ihmiset tekevät jo koirankin kuolemasta.

    Simmottis!

    T. JV

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jvon

      elä lue keltalehtiä!
      Pysy täällä potulla = pysyt itse asiassa, aina. :)

      Poista
  2. Hv.
    Kyllä se on niin paljon helpompi valmiista totipöyvästä sekonsa tehä, eikä tässä Hirviniemenä tarvihe käsiään harmitellen hieroa.
    Että kannappa tulta; kiva on katseella sopivan matkan päästä seurata. Nimittäin, tytär se on minullai.

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. jussi

      et sentään Lailaa sekottanu keitokseen. :=)

      Poista
  4. Jatkoimme mailitse mattibuun kanssa keskustelua aiheesta ja ihmettelimme, miten toistaitoinen arkielämässä Linkola lopulta oli käsistään: kaupunkilaislapsi, jolla oli peukalo keskellä kämmentä; siinä mielessä ei maalla-asujaksi.

    Näin jatkoi maalleasettumisbuumia Buu:

    "Terve.
    Tuo luontaistalous tai mikäpähän lieneekin elämänmuoto on minua askarruttanut kovin kauan. On kiva, kun nuoret ihmiset haluavat elää luomusti ja pienillä päästöillä. Se on aivan oikein. Ikävä vain, kun se päättyy usein mahalaskuun. Mieli tekisi kirjoittaa maallemuuttajan opaskirja. Seuraavassa pieniä otteita.

    Usein muutetaan maalle kovin vähillä käden taidoilla. Ja joskus tuntuu, että tärkeintä on kurjuuden maksimointi. Ottaisivatkohan johonkin toimivaan taloon ruokapalkalla piian tai rengin. Varmasti olisi opittavaa puolin ja toisin. Vanhemmalle, maataloutta lopettelevalle pariskunnalle olisi ihan virkistävää vaihtelua. Asenne on aivan a ja o. Nuoren ekoihmisen kannattaisi pitää hoksottimet valppaana. Eikä yhtään julistajana ja kaiken tietävänä. Kysyvä ei tieltä eksy!

    Eikä sitten nirsoilla! Sitä syödään mitä saadaan. Mietitäänpäs, mitä alkusuomalaiset söivät tultuaan tänne rakkaaseen Suomeen. Kala on ollut ehdottomasti tärkein proteiinin lähde vuosisatojen ajan. Puhdasoppiset vegaanit ovat jääneet Alppien eteläpuolelle. Tottakai täälläkin on syöty kasviksia. Marjat, sienet ja kaikki kasvit on kokeiltu. Ja talvella erittäin hyvä viherravintolähde on ollut märehtijäeläimen(poro, peura, hirvi) rapamahan sisältö. Siis se, johon märehtijä syö ensiksi ja sitten röyhtäilee ja puree hienoksi . Onpa todella ravitsevaa sapuskaa. sopivan lämmintä ja juuri oikeat mahaentsyymit ja bakteerit. Sitten verta huikka päälle. Elukasta ainoastaan henki on jäänyt hyödyntämättä. Se on karannut taivaalle tai huurtunut ikihongan kaarnaan.
    Eikun paikkakunnan hirviporukan mukaan. Kyllä ne maasturilla ajelevat kännykkätutkaörriäiset ottavat varmasti kaupunkilaistytön kyytiinsä. Kunhan vain eivät ampuisi siinä hutia! Ja kun radiopuhelimesta kuuluu että KAATOO, niin raadolle kiireellä kuin varikset. Antavat varmasti lihaa rontteiden lisäksi. Entäs luuydin - onpa tuhtia sapuskaa. Nahkakaan ei maksa mitään.

    Entäs kevään herkut!! Mahla valuu koivun kyljestä. Kasvien nuoret versot ovat todellista kausivitamiinia. Lokin munat voittavat mennen tullen häkkikanan munat. Kevätkalojen kudut ovat helppoa hyödynnettävää. Ei kun talvella jo katiskoiden tekoon. Tarpeet eivät maksa juuri mitään. Tälläkin paikkakunnalla metalliromupisteessä ainakin kymmenen katiskan tarpeet.
    Taloudellisuus, kätevyys, näppäryys ja luovuus ovat tärkeimmät asiat. On oltava valmis luopumaan ennakkoluuloistaan.

    Realismi on aatteista jaloin. Peruskoulussa on opittu kaikkein tärkeimmät asiat. Tiedetään, mitä ihminen tarvitsee elääkseen. (ruumis ruokaa tarttee, sielu elää vellillä). Matematiikka on hyvä apu tehdessä suunnitelmia. Ja vaikeuksien tullessa apua on uskallettava pyytää. Hyvät verkostot on tärkeämpi, kuin lammaskatras.
    Jos ei sinulla ole huolia, ota vuohi!
    Ei se ole nuoren maallemuuttajan oma syy, jos luontoon siirtyminen ei heti onnistu. Missäpä sitä näppäryyttä olisi opittu. Kaikki on tehty niin helpoksi. Tarralenkkarit olisi pitänyt kieltää heti alkuunsa. Miksi kouluissa ei ole kuoriperunoita, puhumattakaan, että koululla olisi oma kasvimaa. Miksi ei kouluissa ole ruodittavia kaloja tarjolla. .... Miksi kouluissa on pakkasraja???!!!
    MattiBUUUU"

    VastaaPoista