lauantai 5. kesäkuuta 2021

Mies joka istutti puita

Toiseksi jää Onni Eläkeläinen tämän miehen kynsissä. 

Tämä mies on Elzéard, joka eli pitkän terveen elämän liki ysikymppiseksi, ja hänestä ekologisen elämän esikuvaksi kelpaavan lyhkäisen, 62-sivuisen, tarinan kirjoitti Jean Giono (1895-1970).

Ranskan alppimaisemissa Provencessa valeteli Giono nuoruudessaan, kilometrin korkeudessa nummimaisemassa missä maa oli autio ja tyhjä ja missä ainoastaan villi laventeli menestyi. Vettä vailla koko maisema. Tuulentuiverrusta riitti.

Janoinen vaeltaja kohtasi miehen, joka tarjosi leilistään harvinaista lähdevettä.

Elzéard oli vetäytynyt vaimon ja pojan kuoltua lammaspaimeneksi yksinäisyyteen elämään unelmaansa, istuttamaan puita. Tai oikeammin: ei hän puita istuttanut vaan puiden siemeniä; 100 tammenterhoa päivässä kolmen vuoden ajan hän oli jo 'kolottanut' maisemaan ensikohtaamiseen mennessä. Ainakin 10000 puuta oli päässyt kasvunmakuun. Ja edessä oli vielä kymmenien vuosien puiden istutuspuuhat samaan tahtiin. Tammea, vaahteraa, pyökkiä, koivuakin.

Onnellisempaa, tyynempää ihmistä kertoja ei iänkuun päivänä ollut tavannut: mies osasi nauttia elämän hitaudesta. Ruumiillisen työn kautta kummunnutta sielunrauhaa ei mikään järkyttänyt.

Kun vuosien jälkeen kertoja palasi linja-autossa 'erämaahan', rauniokyliin, ei hän ollut uskoa silmiään: elämä oli palannut seudulle.

"Kaikki oli muuttunut. Jopa ilmakin. Kun kävijää ennen tervehtivät kuivat ja rajut puuskat, tuulen henki oli nyt lempeä ja hyvältä tuoksuva. Vuorilla kuului kohinaa, niin kuin vesi olisi virtaillut, mutta se olikin tuulen ääntä metsien puissa. Lopulta, mikä hämmästyttävintä, kuulin aivan oikeankin veden äänen sen ryöpytessä keräilyaltaaseen."

Elettiin vuotta 1945, jolloin kirjailija tapasi Elzéardin viimeisen kerran. Monien monien neliökilometrien uurastus, metsittäminen, läheni loppuaan.

"Elzéard Bouffier kuoli rauhallisesti Banonin sairaskodissa vuonna 1947."

Ainoa häikkä tuossa tarinassa on se, ettei se ole totta - päähenkilö EB:tä ei ole ollut olemassa, vaikka moinen työ ja toiminta mahdollista ovatkin.

Suomentaja Tuukka Kangasluoma paljastaa jutun juuret loppusanoissaan.

Samoin lienee myös Onni Eläkeläisen laita: ei olemassa, mutta mahdollinen. Ja vaatimatontahan OE:n toimintakin on: istutettuna vasta se yksi puu, kun toisella satojatuhansia!

Basam Books 2008


lisää
Kirjavinkeissä

2 kommenttia:

  1. Jossain saattaa olla tuollainen Elzéard Bouffier, hyvinkin.
    Minun isäni istutti peltoja metsäksi (samoja peltoja jotka oli nuorempana raivannut metsältä pelloiksi) ja pihassa hänellä oli koivu, joka oli istutettu hänen syntymänsä kunniaksi. Sitä hän halaili kuin veljeään. Aina kun tuli puhe, että puita voisi joskus myydäkin niin hän sanoi, ettei niin saa tehdä vaan puun pitää saada kasvaa.

    Onnea Onni Eläkeläisen poppelille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MM

      isäsi on ollut monta askelta aikaansa edellä; mahtanut kyläläiset kummastella.
      Varmaan muutenkaan ei hypännyt tavarajenkkaa, kuten me nykyiset.

      OE:n Poppelin (huom. propri), tark. Vox Populi, lehdet lurpottavat allapäin. Vedenkantoon kehottaisin OE:tä.
      Seuraamme ja odotamme tilanteen kehittymistä, molempien virkistymistä.

      Poista