tiistai 26. tammikuuta 2021

Kirjahylly ja Konmari

 vai mikä se nainen oli joka kehotti turhan roinan siivoamiseen?

Mutta eihän kirjahyllyssä yhtään turhaa kirjaa ole, koska turhia kirjoja ei ole olemassakaan. Siis ei turhia kirjahyllyjäkään.
 
Enkä yhtään kirjaa vaihtaisi pois.

No nyt tuli päästettyä vale, samanmoinen kuin Rautavaaran päivääkään.
Josko sittenkin se Kommari olisi jäljillä.

Toisaalta mitä noita kuljettelemaan toisten riesoiksi, kun eivät kuitenkaan niitä lukisi. Rakentaa hyllyjä kylmään tilaan, siirtää köhnöimmät opukset vaikka aittaan, ikään kuin rangaistukseksi kelvottomuudestaan. Niinhän jo kesällä teinkin (ks. komea kuva), ja onhan vintillä vielä kirjahyllyissä tilaa kun oikein tiivistelee.


Hulluna kirjoihin(kinko?) on Annie Austenin kirjan nimi alaotsikoltaan Mitä kirjahyllysi sinusta kertovat? - Minerva 2020.
No tuon mitä pohjustukseksi kerroin.

Vaan mitä Austenin kirja kertoo muista, vaikkapa Marilyn Monroesta, josta olin luullut, että se on pelkkä bimbo ja dubiduu. E Ei! Hänen 15 suosikkikirjansa joukossa ovat mm. James Joycen Odysseus, Karl Marxin Pääoma  ja Dostojevskin Karamazovin veljekset.
 
Entä Napoleon? Lukumiehiä. Sotaretkillä piti aina seurata mukana 1000 numeroitua ja luetteloitua teosta Homeroksesta Ossianin lauluihin; sotaretket eivät saaneet häiritä lukuharrastusta.

USAn Obama se vasta lukumies onkin ei mikään yhden kirjan lukenut Teemu Selänne tahi Juha Mieto. Barackin kesälukemistoa alla:


Että ei tässä mitään hätää, lukijoita riittää, mikä taas takaa sivistyneen kansakunnan eikä noihin yksittäisiin sauvanheiluttelijoihin tarvitse juuri kiinnittää huomiota, varsinkin Suomessa, josta tänäkin aamuna teksti-tv kertoi ilosanoman:


hiihtämiset 7 km/295 km/€46h
Kirjavinkeissä  

4 kommenttia:

  1. Hieno uutinen tämä tutkimus sanomalehtien lukemisesta. Ilmeisesti korona-aika on lisännyt lukemista - jotain hyvää sentään.

    Obaman lukeneisuus näkyy myös hänen kirjoitustyylissään. Ei ole twiittejä se vaan hyvää kaunokirjallista tyyliä, kuten muuten myös Sauli Niinistöllä. Minun on helpompi luottaa sellaisten ihmisten harkintaan päätöksenteossa, jotka käyttävät aikaansa lukemiseen ja kirjoittamiseen.

    Harmi, että Norma Jeane Bakerille rakennettiin niin yksipuolinen imago Marilyninä, vaikka kyllä hän on siinä roolissaan suloinen. Ilmeisesti hän olisi halunnut tehdä myös muunlaisia rooleja ja opiskella näyttelijäntyötä, mutta Marilyn-rooli oli filmiyhtiölle tuottoisa ja Norma Jeane liian hauras irtautumaan siitä ilman vahvaa tukijaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MM

      kauhulla yhä muistan miten teillä konmarittiin, taisi olla jopa ennen konmaritusvillitystä:
      http://marjatankirjat.blogspot.com/2016/12/kirjahyllyn-joulusiivousta-ja.html

      Sama kai se lie lukeeko painettua vai digilehteä nuoriso?

      Poista
    2. Juu, vieläkin kaduttaa, että teimme tuon hävityksen. Toinen osapuoli oli kyllä innokkaampi ja minä suostuin. Nyt voisi katsella taidetta, kun ei sitä niin vain pääse mihinkään gallerioihin katselemaan.

      Poista
    3. MM

      monta muutakin tarpeellista tavaraa tulee heitettyä pois; ymmärrettävää jos tilaa ei ole, vaan jos on aittaa ja liiterlä sun muuta ulkorakennusta niin ...

      Poista