Valamossa vaeltelemassa

Aika astua, sattuneesta 70-syystä, kuuratuille pitkospuille 

- seestymään, ns.

Tasapainottumaan, jottei ohjauspyörässä tärisisi.

- Kannattaa mennä rantareitti vain, ylälenkki on likomärkä, neuvoi nainen Tuohuksessa.

Mekös viis välitimme, kunnes huomasimme väärän jalkinevalinnan.

Loikimme ja pujottelimme, mättähältä mättähälle hyppelimme liejukohtia kartellen. 

Metsäkonepahulainen oli kurvaillut kivikkokankahilla, metsäpolulle poikkeillessa omat uransa kyntäen.

Vaan 

lopulta istumme penkillä lepäämässä järven välkettä ihailemassa, matkamiehen kumarrusristiä katselemassa. 

Levollisin mielin.

Mikäs meidän. 

Tässä. 

Kaksin.

Siitä laskeudumme laavulle. Nuotiopuita pilkkomaan, tulta rikittämään. Maallisin haluin makkaraa kärventämään.

Siinä kypsyvät aivan kuin meinä. Parina kaksin. Kuin meidän ajatuksemme, valmiina nautittaviksi. Herkullista sinapin kera. 

Jäljelle jäävät vain ryppyiset kuoret. Hätkähdämme: aivan kuin meistä!

- Jokos ois aika palailla? Toinen polku vielä kulkematta. Se haudan puoleinen.

Siispä sinne. Aution Trapesan pation kautta, luostarin kirkon editse kuusikujaa pitkin sillalle ja kohta sillan jälkeen oikealle.

- Olemmeko oikealla tiellä? sopii kysellä, empiä monessa mielessä. 

- Oranssisin merkein. Siniset vievät Lintulaan. 

- Ei me sinne saakka tällä kertaa. Jätetään nunnille oma rauhansa.

Rukousmetsässä nousemme kalliolle, jo toisen ristin juurelle, penkeille levähtämään ennen hautuumaata. Mielessä se jäljettömiin kadonnut nunna, kuolleeksi julistettu Elisabet: kunhan ei vaan törmättäisi...

- Ei se täällä, josko matkustanut Välimeren luostareihin?

- Kuollut mikä kuollut.

- Sopiihan kuitenkin ajatella.

- Sopiikohan?

Kiviaidan välissä portti. Portin takana puisten ristien meri, kuin sankarihaudoilla. Akaki muiden joukossa, vanhimpana:

 

- Syntynyt 17. lokakuuta 1873, kuollut 30. tammikuuta 1984. Laskepa siitä!

- No on meillä vielä päiviä jäljellä, jos...

- Jos. Niinpä!

Isoimpana kookkaimpana - totta kai! - kohoaa Paavali, Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa, k. 1988 - s.1914, paasi kivestä. Ikuinen siis?

Uusina vaskilaatoin Holmbergit. - Vastahan Kalle Loirin kanssa täällä.

Laitimmaisena, tai taaimpana, kynitty ja kynitetty Pentti. Tämä näin: 

                     

Saarikoski. Värikkäänä, kuin syksyn putoilevat lehdet, niin eläessään kuin kuoltuaan.

- Katopa gepsistä numerot. Meidän aikamme.

- 05 h 14 min. 10 km 260 m.

On aika palata autolle, ja jatkaa maallista vaellusmatkaa.

KIRJA-ARVOSTELUT