yksinkertaisesti
Hyvä mieli tulee pahasta mielestä, kun lastenkirjaa sivelen, kuvia katselen ja nyökkäilen: tuommoisiahan ne naperot!
Pojalla paha mieli, ei kelpaa olla, ei tulla, ei mennä. Mikään ei käy. Täydellinen jumi päällä.
Monella tuulella yhtä aikaa. Tai ainakin heti kohta taas vastakkaisella. Riippuen, ken pipiin puhaltaa, kuka lempeitä läyryilee: isä, äiti, ukkiko vai mummo - vai koirako, kisuko tulisi ja nuolaisisi.
Jostain humahtaa kysymys: Pitääkö näitä ulkomailta rahdata, eivätkö muka suomalaiset osaa vastaavia sanoja kuvittaa? Kiukuttaa: - argh argh.
Kiukuttaa. Tekijä Leslie Patricelli Lasten Keskus Helsinki 2020. Mad, mad, mad. First published in 2020 by Walker Books Ltd. 87 Vauxhall Walk, London. Suomentanut Rauna Sirola.
Kiukututtaa, epäolennainen. Konkretisoidaanpa tilanne:
"MIKS Lontoosta! - MIKSEI Suomesta?"
Aikaihmisen kiukutteluprosessi tapahtuu onneksi pään sisällä, abstraktisti omassa mielessä, eikä tuossa tatamilla kaikkien nähden. Tyylikkäästi, sivistyneesti. Ulkopuolisille näyttämättä, viileä ulkokuori säilyttäen. Coolisti vaan vaikka kuinka kuumottaisi.
Miten lämmin puhallus koko kirja! On siinä pohtimista.
Sovinto & sopusointu edessä lopussa:
Helpotti, kun sai sanottua, plarattua. Sai kiukkuilla kyllin, lapsen lailla.
ps ei minulla tuota riepua ole, riepuna on tämä blogipottu. 👿 🙇
Vai muka aikaihmisellä coolisti, ei mulla aina...
VastaaPoistaMinulla on riepuna eräs kulahtanut, muodoton villatakki. Olen ihan onneton, jos sitä ei ole näkyvissä. Pienimmällä lapsenlapsella. kolmivuotiaalla, on pehmokettu. Yksi yö hän nousi meillä kyläillessä yöllä istumaan sängyssään ja sanoi kirkkaalla äänellä:"Voi hyvänen aika, missä se kettu on?" Minulla villatakkiini sama suhde, tässä se on nytkin olkapäillä.
mm
Poistatyöaikoina kieltämättä ei kylymänviileesti (=cool),
mutta eläkkeellä joo (= mikästässä porskutellessa).
Tästä saisikin hyvän gallupin 'Aikuisten turvariepuset'. Vois löytyä mitä kummallisimpia esineitä/tapoja.