Kirka

Pään tuuletus ulkopuolelta ulkoilmassa ei aina riitä. Jos on  liki kaksi viikkoa päivittäin tunnin pari sivakoinut metsiä maita peltoja rantateitä, on aika hengähtää ja lähteä tuulettamaan nuppiaan sisäpuolelta. Riennettävä kulttuurin pariin.

Niin mitenkö Kirka Babitzin (1950-2007) kulttuuriin? Minne sinne sen kiinnittäisi, kuollutkin.
Musikaali Kirkasta. Kulttuuria kumminkin: eikös kaikki ihmisen aikaansaama elämyksiä ja tunteita tarjoava ole kulttuuria.

On se vähintään yhden taulun, jopa Munsterhjelmin maalauksen, katsomisen arvoinen tuommoinen musikaali. Montakin kirjaa saa lukea, jotta yhtä liveltä tuntuu, siis nousee ikään kuin kosketeltavaksi.

En niin kovin innostunut ole koskaan Kirkasta ollut, muutama karhea laulu ja muutama hajatieto oman ikäluokan edustajasta: että kävi sossun luukulla; että veli Daada Daada Sammy kuoli autokolarissa; että muutama moguli kusetti keikka- ja levytyspalkkioissa ja että kuoli ennen aikojaan. Enemmän minä pidin Baddingista, ja enemmän Tapani Kansaa ja Dannya kuuntelin. No molemmat olivat saanet osan musikaalissa, siis T Kansa ja Danny: toinen SeYlimielinen Itse, toinen lavalla luikertelevana rintakarvana - osuvaa karikatyyriä kaikin! 👀

Ei siinä mikään alkujännitys noussut aulassa ovien avautumista ootellessa Kirka-musikaaliin, niin kuin monesti ennen esitystä. Yllätti kuinka vanhoiksi sitä on tultu: satoja vanhoiksi muuttuneita ihmisiä ryppyisin naamoin odottamassa nuorisoidoli Kirkan pakeille pääsyä. Ja sitten kun oli paikoille istuttu ja aikamme toisiamme kurkittu, rävähti: esiin loikki vanhentumaton Kirka.
Ainoa tyylinsä ja nuoruutensa säilyttänyt oli Kirka, energisenä voiman pesänä. Toisin kuin salillinen.
Kontrastia vallan!

Suomen Musiikkiteatteri

Entä jos Kirka olisikin ollut ikäisenämme läsnä!

Pulskistuneen paksuna patukkana. Kangistuneena vartoomassa vihon viimestä junaa:

 "Kakskytkaks ja nelkytviis on juna mennyt viimeinen..."

Karheaan ääneen sammal tarttuneena.

Olisi Kirka ollut mahdollista sellaisenakin eteemme luoda, koska Sammykin vielä kuolleista nousi valkoisissaan daadaamaan, eikun  Kirkakin siihen vaan hengailemaan, varrelle virtailemaan ...

No hyvä näinkin, harvinaisen kirkamainen ääni olikin tällä Ilari Hämäläisellä ja habituskin, semmoinen rääpälemäinen, muttei sentään bäddingmäisen syrjäinen.
Kumma kyllä: kolme tuntia ei tuntunut missään, eikä kukaan kesken lähtenyt pois. Intensiteettiä riitti puolin ja toisin.

Se tässä oli hassua kyllä että eka jakso oli toista parempi. Kai siksikin kun toiseen sattuivat ne vastoinkäymiset ja kuolemat. Ja huonommat biisit. Olisikohan käännettävissä koko homma nurin niskoin ja toisin päin: kuolemasta kohti syntymää - takautumin siis.

Niin, tuo kaikki tuolla 150 nykyistä wirstaa täältä.

🏂 hiihdot 10 + 10 km / 750 km//€ = 114 h 

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös