sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Huuto-

               ja ja kuiskauksia

vankien esittämä näytelmä

Laskeuduttiin satamaan ja ihmeteltiin ulkosalla käyskenteleviä virkapukuisia miehiä.
Pakkauduttiin Pakkahuoneelle sisään täpösentäyteen saliin, katsomon puolelle puolensadan joukkoon.
Ilmassa oli melkein suuren urheilujuhlan tuntua, outoa värinää.

Ensin näyttämö täyttyy savulla, savun sekaan astuu mustan verhon takaa tumma mies. Ensimmäinen näyttelijä, vilsa päässä, pitkässä poplarissa.
Ensimmäinen kuiskaus käy katsomossa: - Mafian miehiä, oiskohan?
No tuskin nyt sentään, koska velikin niin korkea virkamies, vallesmanni, jonka mystistä katoamista kaksoisveli kertoo olevansa näillä syrjäkulmilla ratkaisemassa.
Vaan selvittelepä tämän sekalaisen seurakunnan kanssa! Pysy kylänmiesten kelkassa: puolihulluja kaheleita ovat, tai ainakin hölmöläisiksi heittäytyviä. Ota näistä metsienmiehistä selvää: Penni-Penaa, Timpuri-Timppaa, Juutin Jussia, Petku-Peteä, pastoria, suntiota ...

Ja ennen kaikkea tämä Märkä-Simo, joka lopulta valloitti näyttämön ja otti yleisönsä eläytymisellään.
Ammattilaisesta kävi Märkä-Simon housuissa hosuskeleva mies. Ei tuolla parinsadan metrin päässä kaupungintalolla, tuossa toisen laitoksen ammattiteatterissa kukaan ammattinäyttelijäkään olisi osannut vetää tämän hampparin osaa sen kummemmin, yhtään paremmin eläytyä. Mitäpä tuosta jos paikoin innostuksissa överiksi luiskahti. Näin on!

Viideltään vetivät esittäjät tunnin esityksen innolla ja niin suurella intensiteetillä, ettei yleisö herpaantunut eikä katsojan tarvinnut varpaillaan olla, jotta tuleekohan tuosta jatkumoa, kuten joskus joissakin kesäteattereissa. Paneutuivat osaansa täpöllä jok'ikinen. Parodia onnistui, upposi himaan.


Niin,
näyttelijöiden nimiä en voi tässä mainita, ei niitä prosyyrikään kerro; ymmärtäähän tuon, sillä näyttelijät olivat vielä suljetummasta laitoksesta kuin yllämainitusta. Intimiteettiä on syytä varjella tässä ympäröivässä pahassa maailmassamme.

Just just: 
Pyhäselän vankilasta olivat siis ne ulkona käyskentelevät valppaat vartija ja nämä näyttelevät vangit näissä hirsiseinäisissä sisätiloissa. Vartijamiehiä varoilta tarvittiin, etteivät nämä esiintyjät vain livistäisi lipettiin. Eipä kukaan meinannutkaan. Turhaan vartioivat.

Raikuvin aplodein heidät palkittiin - ja moneen kertaan - ennen kuin saateltiin sinne takaisin, kenties uutta näytelmää harjoittelemaan.
Toive jää: josko vielä tavattaisiin. Se tunti ei hukkaan sujahtanut!

***

Virallinen selvityslaina tässä:
HUUTO
Käsikirjoitus ja sovitus: Työryhmä
Näyttämöllä: Pyhäselän vankilan miehet
Ohjaus: Markus Karekallas
Musiikki ja äänisuunnittelu: Riku-Pekka Kellokoski

Valot: Riku Elo
 Valokuvat: Santtu Laine
Tuottaja: Kerttu Pyy
Tuotanto:
Taittuu ry, Pyhäselän vankila/Riitta Korpelainen, Esittävän taiteen tila ry

Esityksen kesto n. 45 min
Suositusikäraja 15 vuotta
Taittuu ry on Suomen ainoa pitkäjänteisen vankilateatterin toteuttaja. Taittuu tekee taiteellisesti tinkimätöntä teatteria keskiössä vangit, jotka ohjaajan avustuksella käsikirjoittavat ja esittävät näytelmän aidolle teatteriyleisölle. Vuosi 2018 on Taittuun vankilateatterityön 10-vuotisjuhlavuosi.

KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös

4 kommenttia:

  1. Ihan tässä sanattomaksi jää, mutta aatokset kiitävät sitä enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ej

      tuntu jotenkin tutulta, kun vartijoiden kanssa juteltiin, kertailtiin menneitä.
      Juoksin juoksuaikana kesäisin vankilanjoukkueessa Suomi juoksee -viestiä Utsjoelta Helsinkiin. Uudet vartijat, mutta muistivat kyllä entisiä virkailijoita, Rossia, Jokea ja Teuvoa. Näpin Markkua eivät enää muistaneet.

      Poista
  2. Kiitos kirjoituksestasi. Välitän tuntemukset ja kiitokset työryhmälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JK

      ansaitsevat - tuskin ainakaan näyttelijät turhan usein kehuja ja aplodeja elämässä ovat saaneet. :)

      Poista