tiistai 1. toukokuuta 2018

Toistatuhatta kilometriä!

Tilinteon hetki

Lyheni päivä päivältä läntti missä kaikki huipentui: ensin se oli enää 320 metriä suuntaansa, sitten 220 ja lopuksi tasan 100. Metsän kätkössä se oli kallion takana, ei sinne kukaan muu eksynyt - rauhassa sai lintujen puuhassa ja ojapuron lirkitellessä hangata kilometrit täyteen.
Viimeinen ponnistus eilisaamuna kesti yli kolmen tunnin.
Sata kertaa sata edestakaisin.
Heti herättyä varhain kuuden jälkeen sinne oli sukset käsissä, ympärille pälyillen tiellä kulkijoita vältellen, hiipsittävä, ettei lenkki olisi ennättänyt matkan aikana jaloissa sulaa, entisestään typistyä. Mikäs siinä sitten piiloon perille päästyä puron lirinässä ja lintujen laulannassa hiihdellä sulavalla karkealla sirisevällä lumella!

On siitä kuvakin otettuna mehuntuojan ottamana:


Ovathan nämä ainutlatuisia nautintatilaisuuksia, lajissaan viimeisiä koska tahansa: iällä on oma tiensä. Haperoituminen on jo pitkällä; tuossa samassa ajassa sujahti nuorempana juosten koko maraton, nyt suksin tuskin puolet.

Saldokirjaan merkintä:
1001. Palindromi. Anagrammiorientoituneelle kelvollinen luku.

Esille uudet kujeet: Veken tuoma katiska järveen ja himona tuon Senecan kimppuun:


hiihdot +14+20 /1001 km = 146 h

8 kommenttia:

  1. Uskomatonta, kannattaa jo vaikka pienet vappusimat hörpätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. EJ

      ylen tiukille meni, muttei toukokuun puolelle niinkun viime vuonna.

      Poista
  2. Arvoisa hiihtoniilo -hikkaj

    Ei kait se ois haitannut, vaikka ois lumet pois sulaneetkin, Hiekalla hiihäminen nostaa kuntoa entistäkin paremmin !

    Mutta minkä tautta se viimeinen yksi kilometri, eikös tasaluku ois ollut komeampi ?

    Muistelen jossakin sarjiksessa, taisi ehkä olla Fingerpori, niin oli lyöty vetoa, että tuhannen kilometriä tulee sankarin hiihdetyksi.
    No, vedonlyöjä hiihtikin tuhannen ja kaksi ( tai sinne päin ).
    Hävisi tietty vedon !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voksi, sir

      pirruillessani hiihin yli. :)

      Vaan huomenna se vasta miehuuskoe eessä: pitää ajella Hessaan ja Mannerheimintie läpitte!

      Poista
  3. Arvoisa Mannerheim-kriitikko hikkaj

    Pakkoko on Manskua pitkin tai poikin ajella.
    Helsinkiin pääsee junallakin ihan keskelle kaupunkia.
    Ja jos välttämäti autolla tai piikkilanka-Valmetilla, niin monia katuja on, joita pitkin pääsee aina sinne Erottajalle asti.

    Taikka jos vaikka Porvoon suunnasta tai Lahden suunnasta tulee, niin Malmin kohdalta jatkuu E75 aina Kauppatorille, ja siitä vaan Pohjois-Espaa pitkin Hurriteatterille. Siinä sitä on ihan kaiken keskellä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voksi, sir

      ei oma auto vietävä omistajalleen, joten ei junakyytiin auta nousta.
      Tuota jälkimmäistä ohjettasi on useimmiten noudatettu, vaan jos nyt uhrais auton. Katellaanhan loppuviikosta vieläkö potulla pörisee. (ristinmerkki)

      Poista
  4. HJ
    Ennakointi näyttää olevan tarpeen, jotta pääsee istumaan keskelle salia eli kultturipläjäystä joutuu hartauvella vuottelemmaan viikkotilliin.
    Se on näiltä suarilta lähettävä evväihen kansa kaapuntiin näin kelrikkoaikoihin ja mänömatkaan on varattava päivä, vielä jos hevoselta kenkä putuvaa tahi aisa ketkevaa, suattaa sopivoo ehtiissä männä viikkaus! Ja rahoja on varattava paljo, kievarit on kalliita nykysin, etenniin jos jompikumpi Jussi Vatanen sattuu turpeen nenänsä kanssa kohille "Kolomessa Kukossa".
    Tästä mökistä kun on vanhasta muistista tehty teatterireissut pitkän kaavan mukkaan, eli pois tultava vähintään putkan tai lasaretin kautta Anna tahi Saara kainalossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. j

      teatterireissu se oli meilläi, mistä myöhemmin.

      Jos Sortavala on Venäjän takamaita ja -pajulaa, niin samassa suhteessa P-Karjala Suomen, ainakin teitten suhteen: mikä ei oo Imatralta ajella Hesaan uilakoita valtateitä - vaan nousepa Imatralta P-Karjalaan! Johan paikkaa paikan päältä löytyy ja kuoppaa kuopan takaa... mikä toisaalta hjuva assii niin eipä turhat turistit tänne tule huppailemmaan. :)

      Poista