tiistai 2. tammikuuta 2018

Asiat tärkeysjärjestykseen

jokin roti sentään

Ja tapahtui uuden vuoden 2018 aattoiltana!

Joensuun kaupunginorkesteri

Upeeta, upeeta, fabulous! Se että pikkukaupunki pystyy pitämään yllä yksinlaskien yli kolmenkymmenen soittajan orkesteria!
Torvet tötteröllä ja antaumuksen äänellä ne puhalsivat Straussia Uudenvuoden konsertissa täydelle Carelia-salilliselle, 599 kuuntelijalle. 30 € per lärvi. Tekee 18 000 € + kanttiini päälle. Jos soittajan palkka / kk = 2500 €, illan tuloilla saa kaupunki, työnantajamaksuineen, maksettua yhden soittajan puolen vuoden palkan.

On, on se kallista lystiä, mutta sen arvoista. Kulttuuri maksaa.
Mutta kyllä kulttuuri maksaa ihmisen hyvinvointina takaisin, kaiken.

Sitä paitsi turhien tiekiemuroiden ja ramppien rakentaminen maksaa tuhottoman paljon enemmän.
Ja teitä jos mitä käytetään turhuuteen.
Kuten tuonne kaupungin konserttiin herrastelemaan mennessä nähtiin.

Monia mutkia on matkassa ennen kuin maalta kaupunkiin päästään. Eikähän herrasmieskuskimme halunnut  riskeerata lastinsa henkiä kohti kaupunkia matkatessamme. Vaikka takana ajavalla jytyautolla tuntui melkoinen kiire olevan. Mutta tyydyttävä oli senkin kannassa roikkumaan mutkaisimman osuuden ajan.

Vaan auta armias kun ensimmäinen suoran tapainen aukeni, niin jopa pisti pökköä pesään ja pöhinää pönttöön perässä roikkunut!
Väläytti päälle varsinaisen valojenmeren.
Ja sitä ohitusta kesti, auto pitkä kuin mikä, mikä lie ollut umpirekka. Kunhan ei olisi kyljessä lukenut Koff tai mitä näitä nyt on Olvia sun muita Hartwallia, Lapin kultaa.

Lopulta kun ei enää takavalojakaan näkynyt, tohdittiin pohtia omien leppalamppuvalojen kiilassa:
- Tärkeellä asialla on. Neloskaljan pitää ennättää kaikkien kauppojen hyllylöille uamuksi! Tasapuolisuuden ja demokratian nimissä.
Eipäs älytty väistyä syrjään jo aiemmin.

PS
Niin itse ohjelmaan: Ziehrer, Strauss II, Strauss II, Strauss II, Pablo de Saraste, Waldteufel, Mozart, Mores, Mozart, Strauss II, Strauss II, Strauss. Sibelius.
Solistit:
 
hiihdot 7/167 km = 25 h
ps2
Kalle Päätalokin olisi viihtynyt: hänhän rehellisyydessään tunnusti että hänen musiikkitajunsa ylimmillään yltää wieniläisiin valsseihin.

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

7 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. EJ
      Mariano Mores: Uno-tango.

      Kumpikohon muuten perimmiltään ajateltuna oli tärkeämmällä matkalla kaljako- vaiko herrasväenkö mussiikkimatka-auto?

      Poista
  2. Hyvä kulttuuriväki

    Se on sitten Jojensuulla saman kokonen orkesteri niinku Vaasalla.
    Joensuu onkin semmonen laajan päivystyspalvelun sairaalakaupunki !
    Maakuntaa ja lääniä riittää idässä Ilomantsin soitten takana aina Uralille asti.
    !!
    Vaasapa tämmönen reppanakaupunki suppealla päivystyksellä, ja maan ääressä, niin jotta vain merimetsoille on lääniä lännessä.
    Väkeä on toki, tätä hurrikansaa kovastikin paljon pitkin rantaviivaa.
    Ja orkka pitää olla viimmesen päälle !!

    Tuossa itäisen suon taka Östermyrassa on Vaasalla semmonen ylpiä pohjalaisnaapuri, mikä lienee tuppukylä, Seinäjoki.
    Väkeä on vähemmän kuin Vaasassa, vaikka kuntaliitoksilla ( vähän niinku Jojensuukin tahollaan ) ovat jo puolen Etelä-Pohjanmaata ihteensä liittäneet. Sielläpä on niillä se laaja päivystys, jotta suonkuokkijat pääsevät ihteään hoidattamaan.
    Mutta orkesteri on tuppukylällä "arvonsa" mukainen. Kymmenen soittajaa on tässä "kaupunginorkesterissa" ! Ei juuri kehtais bändiä orkesteriksi mainita !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On siellä Seinäjoella se yks hyvin kuulusa kulttuuritapahtuma, mikä se nyt taas olikaan...

      Poista
    2. Muistettakoon, jotta 1800-luvun "Suomen Korko-Kartassa" Östermyran naapuriin joen suulle on merkitty "Joensuun kaupunki".

      Poista
  3. Hyvä maantieteelle-emme-voi-mitään -väki

    Kariav muistelee Lepuaa, elikkä Lapuan Joensuu -nimistä rantakylää, jolle hurrit antoivat nimeksi Nykarleby.
    Lapuanjoki eli Lappo å on ovelasti sen uudemman kaarlepyyn kohdalla nimetty Nykarleby älv -nimiseksi puroksi.
    Alkupäästään puro on nimeltään Pahajoki, mutta muuttuu sitten hyvemmäksi Alavudelta päästyään.

    Jos Vihtori Kosola olisi nimennyt Lapuan liikkeensä Pahaliikkeeksi, olisi ymmärretty aikaisemmin puuttua asiaan.
    Myöhemmin toki Vesa Keskisen liike nyky-Alavudella on korvannut Kosolan puljun.
    Kosolan liiketalossa Lapualla myydään enää kristillisiä kirjoja ...

    Nykarleby rörelse puolestaan varmana jatkaisi vieläkin, ellei jatkakin ?

    Johdonmukaisesti on Nykarleby älvmynning siis Nykarleby.

    Laajan päivystyksen oikeuksia ei taida kylällä vielä olla ! Oispa ees sairaala !!

    VastaaPoista
  4. Hyvä E J

    Tarkoittanet Provinssirokkia :-)

    VastaaPoista