tiistai 24. lokakuuta 2017

Eikö lukijoille mikään riitä!

No niin, aamulla se oli ohi. Vähän huimasi, mutta minkäs mahdoit: kaikesta hyvästä on jossain vaiheessa aina luovuttava.
Ja onhan mahikset vielä kolmanteen kierrokseen, mikä ettei: kun toimittaja Kai Hirvasnorolla kolme kierrosta lakkarissa ja toisella toimittajalla Antti Heikkisellä juuri alkanut seitsemäs kierros.

Iijokea, Iijokea. Sitä Kalle Päätalon oman elämän Juuret Iijoen törmässä -sarjaa eli tutummin Iijoki-sarjaa, jossa 26 varsinaista osaa + Nälkämäki (kuvaus Siiranmäen vankileiriltä) päälle.

'Uneutettu vonkamies' Kallioniemessä,
 lapsuuden kodin pihassa

Pölhökanto Iijoen törmässä on epilogi sarjalle, jonka piti päättyä 25. osaan Hyvästi Iijoki, 1995, siihen kun Päätalon ensimmäinen romaani Ihmisiä telineillä ilmestyi markkinoille vuonna 1958. Mutta lukevalle yleisölle ei moinen käynyt, yleisö villiintyi taputtamaan lisää, kunnes, kolme vuotta sarjan päättymisestä, Kallelta heltisi vielä encorena tämä Pölhökanto, joka puolestaan päättyy suorana kerrontana isä-Herkon kuolemaan 1964.

Sitten seuraa kirjan lopussa, lukijoiden mieliksi ja pyynnöstä, vielä lyhyt selvitys mitä tutuille henkilöille sittemmin tapahtui, aina vuoteen 1998, johon Kalle päättää pistää pisteen tarinaansa, jossa hän joutui elämään elämänsä ja sen tuomat tuskat toiseen kertaan. 
Luetteleepa myös kaikki omat sairautensa, vaikka se vastenmielistä - semmoinen säälin kerjääminen ja valittaminen - onkin:
  • sotahaavat, selkä, nilkka, tippuri, kuppa
  • sydänveriveritulppa
  • nivustyrä
  • sappirakko poistettu
  • sydämentahdistaja asetettu, korjattu useita kertoja
  • kaksi oikean käden koukistunutta sormea leikkauskäsitelty
  • eturauhasleikkaus
  • kilpirauhasesta poistettu syöpäkasvain
  • tyrä leikattu oikeasta nivustaipeesta
  • poistettu syöpälöydöksen vuoksi vasemman keuhkon ylälohko
  • oikaistu leikkaamalla vasemman käden 'apinasormet'
  • astma
Moni jääkiekkoilija jää toiseksi tuon luettelon edessä tai koripalloilijan!
Ja noiden tautien, minkä milloinkin, riepoessa 45-kirjainen (39 romaania, 3 näytelmää + 3 kertomuskokoelmaa) tuotanto valmistuu.

Keuhkosyöpä vie lopulta professorin ja kunniatohtorin arvonimen saaneen metsätyömies-rakennusmestari-kirjailijan tuonpuoleisiin 20.11.2000, 81 vuoden ja 9 päivän iässä.

Kaarlo Alvar Päätalo
11.11.1919 - 20.11.2000
ps
Nyt,  jottei ikävä iskisi, lama nujertaisi, kiireen vilkkaa käsille tri Ritva Ylösen juuri ilmestynyt kirja Kalle Päätalo - kirjailijan elämä, SKS 2017, jonka alkusanoissa luettavissa vetoava teksti: "Omistan teokseni kaltoin kohdelluille lapsille, joista Kalle oli yksi. Valitettavasti heitä on muitakin."

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

4 kommenttia:

  1. Kirjahyllyssä on pitkät rivit Päätalon kirjoja, meijjän poikien kouluikäisinä hommaamia ja lukemia. Millonkahan tulis alotettua, niin kenties selviäis, mikä heitä niissä kiinnosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. EJ
      alottelepa tuosta Ylösestä; mie tiijjän jo yhen joka vähät Kallesta välittää ja sen kirjoista, mutta tuon nappas kynsistä ja yölläi luki.

      Poista
  2. Hyvä EJ ja arvoisa vokottelija hikkaj

    Jätä sinä EJ se mysteeri ikiajoiksi ratkaisematta !
    Ja elä sinä hikkaj toisia hukkareissuille houkuttele !

    Narsisseja voipi kukkakaupasta ostaa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voksi, sir

      https://www.is.fi/viihde/art-2000005423313.html?ref=rss
      Mielenkiintoista?
      Sukututkimusta paraasta päästä.

      Poista