perjantai 1. syyskuuta 2017

S Simola

Kaksi Simolaa on jäänyt pysyvästi mieleen.
Seppo (1936-2003) kuulassa sekä Seija (1944-2017) laulussa.
Seppo ensimmäisenä suomalaisena pukkasi kuula kakskymppisen ja Seija itketti Argerntiinallaan sekä antoi silmänsä, hiuksensa, huulensa ja kätensä rakkaalleen.
Mennyttä kaikki. HS.

Me lukion aamupäivällä päättäneet poikalyskan pojat juhlimme viimeisen koulupäivän iltaa ja yötä rakennusmestarien huvilalla Aavarannassa kuin viimeistä päivää: madeiraa sun sellaista mietoa makeaa portugalilaista nautiskellen. Kai se madeirakin päässä kihahteli, mutta ennen kaikkea päässä soi taukoamatta jokin ihme biisi, joka vaikutti vielä enemmän. Herkisti. Vaan millään ei tahtonut nimi mieleen tulla, ei laulajan eikä laulun.
Sitten suurempi Sinkkonen hyrisi ja kysyi: "Tätäkö haet?"
"Sitä, just sitä."
"Se on Simola. Seija. La Maritza."


La Maritza français
La Maritza suomeksi
Se se oli!
Yksi parhaista kautta aikojen.
Sen rinnalla kahdenkympin kuulakaari ei paljon paina, pitkälle kanna.

6 kommenttia:

  1. Arvoisa simolaisuuden herkistelijä hikkaj

    Etymologisesti sana ´simola´ tarkoittaa paikkaseutua tahi toki pienempääkin universumin osaa, missä simot ovat kovassa huudossa.

    Erityisen kovassa huudossa ihan persoonakohtaisesti äännellen oli kuitenkin se Pää-Simo, elikkä Simo Salminen.

    Tämä legendaarinen kaikkien alojen taitaja, leipuri, lasitaiteilija, elokuvasankari ja Muusikko, isolla ämmällä ( poislukien Seija S ), on tullut tunnetuksi satavuotiaan Suomemme toiseksi parhaasta biisistä. Rotestilaulusta.
    Joka iättömänä ja ajattomana on yhä yltiöaktuelli, suorastaan in.

    Parashan biisi on toki koko sivistyneen maailman tuntema ja hoilaama Nokia Tune !! Lieneeköhän sekin Simon salanimellä väsäämä ?

    Ne muut, siis kaikki Simolat ynnä vähäisempi väki, ne tulee kaukaa perässä.
    Olipa sitten hormoonikädessä kuula ( anabol. ) eli mikki ( estrog.) !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voksi, sir

      meillä täällä päin aikoinaan eleli muuan vanaha Simo, jota selän takan kututtiin Lörö-Simoksi.
      Suat vain arvailla jotta miks.

      Poista
    2. Meilläpä siellä mistä lähtöisin olen oli Sätkä-Simo. Parikymmensenttisiä tötteröitä kääri tupakasta ja Sätkäsyöpäläisestä (Keskisuomalainen).

      Vastaanpa nyt tuohon Voxin Nokia-arveluun, että kun Simoniz Salminack sen sävelsi, käytti hän salanimeä Francisco Tárrega.
      https://www.youtube.com/watch?v=sKusTj2LiPE

      Poista
    3. kavi

      usko tai elä, niin vasta kesällä, kun käytiin punamultaamassa tuo luhtiaitta kesk-Suomessa
      (http://hikkaj.blogspot.fi/2017/06/aitta-maalattu.html)
      ol puhetta samasta Sätkä-Simosta entisen hanksalamelaisen kanssa!

      Poista
    4. uskonhan minä, Simon lisäks maisemaan kuulu Tippa-Niilo. Sennii ois se hankasalamelainen tiennä. TVH:n raataharavamiehenä kiviä lanan jäliltä poisteli Pien-Alappi.

      Poista
  2. Hyvä salaneuvos-kariav ynnä muu tietämättömämpi väki

    Hienon salanimen on Simo sorvannut tuohon kansainväliseen musiikkipisnekseen !

    VastaaPoista