sunnuntai 6. elokuuta 2017

Kirjan kannet kiinni

- Dramatisoit, dramatisoit!
Noin kuulemma morkkasi tohtori Tikka aikoinaan selkää potevaa potilasta, joka lenkkasi irvistellen vastaanottohuoneen lattian poikki.

Tuolla otsikolla teen samoin. Koska hetkeksi vain.
MM-YU-kisat nimittäin painavat päälle ja tiukassa on, jotta jaksaa päivän päätteeksi yön myöhäistunneilla enää kirjaa käsissään kannatella kun silmät luppasevat ja ajatukset vielä kentän kiihkeissä kamppailuissa: Toissailtainen MOn kymppitonni, viimeöinen USAINin karvaskalkki, so. Farahin voittorutistus ja Boltin pronssi satasella.
VoV!

Suuria tunteita! Suurta näytelmää. Varsinaista kesäteatteria! Suoraan Lontoosta, sieltä missä myös muita teattereita nokko; ja olinhan siellä teatterissa kerran minäkin. Öhöm!


Kauppalehti 11.11.2010 - 15:15
11.11.2010
4.11.  Thursday  -  The fourth pension day
Ruokapalaksi, maan päälle päästyään, he valitsevat, pakkohan kansallista ruokaa on edes kerran maisteltava, fish and chipsit.
Iltapalaksi, sitten kun kaupungin kaikki mainosvalot ovat syttyneet kiimaansa, he astelevat ylväästi upottaviin mattoihin ja leveää portaikkoa myöten kuin paraskin hoviväki Queen's-teatteriin halveksimaan rahvasta ja rahvaan rahvaanomaista käyttäytymistä. Victor Hugon Kurjat, Les Miserables -musikaaliin - 25 vuotta yhtä soittoa samassa teatterissa livenä esitetty maailmanmenestys. Olisihan siinä lähellä pyörinyt puolensataa muutakin musikaalia: Leijonakuningasta, Mamma Miaa, Oliveria, Onassista yms. Kaikkea sentään yhdellä reissulla niellä.

Teatteri on upea, katsomo kolmessa kerroksessa. Vähän varoen VO hiippailee seurueensa, Vaimo ja Tytär, perässä lymyten, peläten asunsa riittävyyttä. Mutta mitä vielä: Joensuun elokuvateatterissa Tapiossakin käyttäydytään rapinaa lukuunottamatta siivommin. Ei näytä olevan pukeutumiskoodia minkäänmoista, joten ystävämme VO sulautuu loistavasti katsojajoukkoon. Monilla ulkotakit tuolinnojilla, joillakin nuorukaisilla kaljaa muovimukeissa eturiveissä - on tultu ja ollaan kuin elokuvateatterissa.
Esittäjien upeus korostuu rahvasta vasten.

Pian katsojatkin eläytyvät, taputtavat, hohottavat, huokailevat. Aivan näyttämöön kiinni lippunsa lunastanut silmälasipäinen mies, fani vimpan päälle, elää täysillä hyvän puolesta pahuutta vastaan, laulaa pontevasti mukana nekin kohdat joissa ei sanoja ollenkaan: "Tum. Tum. TUM!"

- Se oli elämys, VO vapautuneena, koulukiistoja muistamatta, mustan taxin takapenkillä kuningatar Elisbethin kotia ohittaessa huoahtaa. - Oi Big Ben, Oi West Minster Abbey! Oh Buckinghamin palatsi. Ola-laa! hän intoutuu liioittelemaan.

Asettuu aloilleen vasta, kun hänet survotaan Warwick Wayn B&B-hotellin pikkupikkupikkuruiseen huonekopperoiseen - kuin liian pieneen kenkään.

Näkyy pyörivän yhä!

Toki turvallisempaa istua kotona ja katsoa kun London calling! Heti puolen päivän jälkeen miesten maraton, perään naisten ja yön huippuna edessä odottamassa naisten satanen.
VoV!



KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

4 kommenttia:

  1. Arvoisa urheilun näköradiopenkkiurhelija hikkaj.

    Minkä ihmeen tautta Leryn ja Valerie ovat jääneet sinne rajaseudun Paratiisiin, vaikka niijjen pitäs olla Lontoossa kunniaansa puolustamassa ?
    No Dafnen sentään päästit kisailuihin, mutta ronssi-Sipperssiksi jäi satasella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voksi, sir

      Valerie oottaa naisten kuulan painosta lasta. Leryn lähti käpälämäkeen; veikkaan jotta Jonnu Hartikka yritti käpälöidä.
      Josko Lontoosta löytys vahvistusta Paratiisiin. Ainakiin tuolla kiinalaiskeihäänheittäjällä vois olla mahiksia nimensä tautta: Lü Huihui ks. kuva + tiejot https://www.iaaf.org/athletes/pr-of-china/huihui-lyu-207821

      Eiköhän sais olla Hartikaltakin rauhassa.

      Poista
  2. Arvoisa keihäsasiantuntija hikkaj

    Ota se Huihui sinne Paratiisiin vara-Eevaksi nyt jahka Lontoosta kerkiää, kun se Lerynkin nuin suinpäin karkasi poijjes.
    Samalla paraneepi sekä Suomen että Kiinan naiskeihäänheiton keskiarvo.
    Eikä vaikuta Huihui semmoselta huithapelilta niiku se oli se Leryn, joka vaan valokuvissa keikisteli, ja unehti kokonaan heittoharkat.
    Vaikka Hartikka käestä pitäen, ja muustakin, sitä alituiseen muistutti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voksi, sir

      otetaan Huihui Paratiisiin vahvistukseksi ja tarkkaillaan josko nuista muista; ehkä Uiboa vois ajatella, vaikka kangistukin viime metreillä.

      Vaan katopa tuolta ao. linkistä, miten heikko on meikäläisen urheilutietäjän tilanne = melekein kuin eilinen suomalaispäivä, jossa Ritsarsoni nyrjäytti nilikkansa ja Sööterperi templas suomalaisyu:n kokonaiskuvaksi persiälleenmenon - mutta eipä tuo Taavetti ollu moksiskaan.

      http://www.sci.fi/~sut/veikkaus/lontoo2017/index.html

      Poista