sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Kolumbaario

Muuan sivistynyt herrasmies käveli viikonloppuna Hietaniemen hautausmaalla hakien hautaa.
- Juuri sitä.
Aivan oikein.

Ja kun oli löytänyt, tehnyt kunniaa ja ihmetellyt yhä jatkuvaa vilskettä haudan äärellä, helatorstaista sentään jo reilu viikko, vetäytynyt läheisen pitkän rakennuksen ovelle, jonka ikkunalapussa luki Kolumbaario.
Hämmästyi uudemman kerran hautausmaalla useita tunteja vaellellut, mielestään siis sivistynyt mies.
Kolumbaario!
Kolumbaario?
Aikansa siinä yskiskeltyään, kopaisi ovea ja koska ovi raottui, astui sisään.
Nyt vasta tajusi, mitä vieras sana merkitsee, kun sisään astuttuaan ensimmäisenä törmäsi serkun miehen nimeen.
Sitten vasta tajusi - muka sivistynyt mies!


KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

2 kommenttia:

  1. Kolumbaario, eipä ole sana tullut minullekaan ennen eteen. Oppia ikä kaikki. Mutta herranenaika, tuli ykskaks mieleen että siis asun itse kolumbaariossa kun on noita tuhkauurnia kertynyt muutama vuosien varrella. Kaksi koiraaa ja yksi kissa sekä hevonen. Viimeksi mainittu kyllä on käytännön syistä isossa muoviastiassa autotallissa kun sitä tuhkaa tuli noin 20 kg. Hieman enemmän mitä olin kuvitellut. Kysyivät ensin hienotunteisesti että jos riittäisi että poltetaan osa hevosta mutta kun sanoin että ei riitä niin eivät sitten enempää jaaritelleet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mp
      on heposessais ollu polttamista ajallisestikin, tai asiaan sointuvammin: tässä ajassa.

      Kyyhkyslakka näkyy olevan kolumbaarion lahtökohta.

      Poista