Merihädässä miltei

Tromssa

venäläinen 

sotavanki

Yhdenäkin yllättäen olen seikkailemassa kolmen kirjan merellä: Šiškin, Westö ja Myllymäki.     

Šiškin, Mihail, venäjänvastainen Sveitsissä asuva nykyven. kirjailija.

Westö, Mårten, hurri, eli rantaruotsalaissuomalainen.

Myllymäki, Arvo, sotavangille tehty ryssänpenikka.

Tromssassa pelasi Eremenko jonkin aikaa jalkapalloa. Tromssassa vieraili Šiškin Neidonhius-romaaninsa tiimoilta. Kumpikin alun alkaen Neuvostoliitosta kotoisin. Toinen suomalaistunut, toinen sveitsiläistynyt.

Ensin olin tarponut Riitasensuolla  ja Mustasaaressa venäläisten sotavankien perässä. Siis seilailin taas yhden kerran netissä Myllymäkeä, jonka isä oli ollut sotavankeudessa Suomessa. Netistä siirryin lukemaan Westön Eremenko-kirjaa ja saman tunnin aikana avasin Šiškinin Kaunokirjoituksia.
Hämmästelin, miten just noihin kolmeen objektiin - Tromssa, venäläinen ja sotavanki - törmäsin samalla lukurupeamalla ja miten sattumoisin lipaisivat paikat ja asiat toisiaan, vaikkei kirjoilla eikä niiden tapahtumilla keskenään mitään tekemistä ollut.

On se vaan melkoinen tieto- ja tunnepankki sekä netti että kirjallisuuskin! Vähä vaille, ettei taivas aukee.
Ja lähellä myös ettei siihen mereen uppoa.

"Mummo kuoli vuonna 1993, isä vuonna 1995. Ja vuonna 2010 minulle tapahtui jotain sellaista mitä elämässä ei yleensä tapahdu, mitä voi tapahtua jossain elokuvassa tai kirjassa. --- Kävelin norjalaisenkääntäjäni Marit Bjerkengin kanssa Pohjois-Norjassa olevassa Tromssan kaupungissa ja me poikkesimme pieneen paikallismuseoon. Siellä oli näyttely venäläisistä sotavangeista toisen maailmansodan ajalta. Saksalaiset olivat Suomesta vetäytyessään evakuoineet sikäläiset leirinsä Tromssan alueelle. Mieleen palautui yhtäkkiä outo sana lapsuudesta: Kantalahti. Sehän oli paikka josta tiedonanto tuli! Se sijaitsi jossain Karjalassa. Ja minä ajattelin: jos Borja-setäni vaikka joutui siellä vangiksi ja päätyi sitten vuonna -44 leirin mukana Norjaan? Marit auttoi minua tekemään kyselyn Norjan arkistoihin. Sieltä löytyi heti kopio sotavanki Boris Šiškinin rekisterikortista, ja se lähetettiin minulle sähköpostilla.

Sotavangin henkilökortti. Luotu 29. elokuuta 1941. Stalag 309. Tällä numerolla viitattiin Suomessa olevaan leiriverkostoon. Jokaiselle sotavangille annettiin metallinen numerolappu, hänen numeronsa oli 1249. Šiškin Boris. Syntynyt 30. joulukuuta 1920 Novo-Jurjevon kylässä. Kansalaisuus: venäläinen. Sotamies, yksikön numero, siviiliammatti: radiomekaanikko. Otettu vangiksi 27. elokuuta. Terve. Sormenjälki. Sukulaisten nimi ja osoite kotimaassa. Äiti: Ljubov Šiškin - se oli minun mummoni.

Luin sen ja tunsin väkevästi, mitä on kuolleista herääminen. Tuo ihminen, minun 20-vuotias setäni, jonka iän minä olen ylittänyt 33 vuodella, tuo poika on herännyt eloon! Ja minuun sattui kovin kipeästi, ettei minun mummoni eikä isäni ollut saanut nähdä tätä päivää.

Menin heti internettiin, ja sieltähän löytyy kaikki, myös Stammlager 309. On valokuvia, on tutkimuksia, on asiakirjoja. On siellä olleiden ja hengissä selvinneiden kertomuksia. On jopa valokuvia teloituksista, joita muuan saksalaissotilas oli salaa ottanut.---

Ja kortin takapuolella on merkintä: "Es bestehe die Vermutung, dass der Kriegsgefangene Jude ist, laut Aussagen eines Vertrauten Mannes. Wurde am 25.7.1942 der Sicherheitspolizei übergeben." Toisin sanoen teloitettu."

 - Šiškin: Kaunokirjoituksia, 2016

 

_________
KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

hiihdot 12+8+6 / 970 km = €