tiistai 21. helmikuuta 2017

Pulpetin molemmin puolin

 
5.8. -77 (pe)

On ollut levotonta. Tällä viikolla en ole lukenut yhtään kirjaa, vaan olen puuhaillut uuden harrastuksen parissa: olen laatinut ristisanatehtäviä huvikseni. Laatinut.


Viime yönä nukuin ehkä kolme tuntia, en tarkalleen tiedä, koska kelloni ei kesällä käy. Mietin ja yritin laatia sanojen oikeita sanontoja ja paikkoja paperilla.
Ensin oli hämärää, sitten tuli yö, pimeä, aitan ruutuun ilmestyi kuu, ukkonen, jyrähteli laimeasti, satoi jonkin aikaa, tuulen humina kantautui sisään, orapihlaja-aidan kasvaneet oksat raapivat aitan seinää, pientä kutinaa aiheuttaen - josko joku hiippailemassa. Sammutin kynttilän, kuun valo jäi. Yritin painua uneen. Omituiset sanamuodot hyppivät päässäni, sanat jotka typistettyinä eivät merkinneet mitään. Sytytin ja sammutin tulen yhä uudelleen, raapustin paperille käymättömiä. Uni ei tullut, sanat, osaamattomuus, kykenemättömyys hyppivät jonojenkkaa rauhattomina.

Harakat hyppivät katolla, rääkyivät, herättivät anivarhain. Räksät lensivät marjapensaisiin. Hiiri jatkoi rapinaa seinän takana, lattian alla tai vintillä. Hätäiset auton äänet hurahtivat korviini: yöjalasta joku herännyt ja tullut kiire töihin? Viimein ilmestyivät auringon säteet maailmaan idästä mummolan takaa. Minä  valvoin. Väsyneenä, unettomana, torkahdellen, ratkoen sanalle paikkaa, vesopäiviä, korvauksetonta kahden ylimääräisen täydennyskoulutuslauantaipäivää. Sitten nukahdin kirkkaaseen päivään ja parinkolmen tunnin päästä minut huudettiin kahville. Hiekka ratisi silmissä.

Ajattelin levottomana niitä kammottavia lukioaikoja, jolloin maanantaiaamuisin läksin kaupunkiin, paikkaan, missä en millään tavoin ollut kotonani. Olin vieras, vierastin. Olin turvaton vieraitten oppilaiden, vaativien opettajien joukossa. Oli onnetonta käydä pyhäiltaisin levolle tietäen aikaisesta ylösnoususta maanantaiaamun ankeudessa ennen viittä. Tuskin koskaan sain nukutuksi tuntia kauempaa. Valvoin ja kammosin alkavan viikon koettelemuksia. Kävin poikalyseota satojen poikien joukossa. Seinäkello löi tunnit ja puolet, lopulta se löi viidesti ja oli aika hypätä pystyyn, Äiti keitti väkevän kahvin. Join sen tyhjään mahaani ja tunsin pahan olon. Äiti ojensi lippurahan ja raha kourassa kävelin mäelle. Mummolan päätyyn oli syttynyt valo, setä siellä jo lukemassa - pääsisipä joskus tuohon tilaan: saisi lukea milloin, mielii, nousta ja lähteä milloin haluaa! Linja-auto nousi mäelle, minä tyhjään autoon ja auto kaupunkiin mutkien mäkien kautta. Kaupungissa kaikki oli kylmää, vierasta ja tylyä.
Jouduin paikkaan missä minua ei tarvittu.

Samoja ratojako tässä pian mennään?
Lopetahan!
Olet pulpetin toisella puolen. Oman itsesi herra, herranen aika!
__________

*** myös

6 kommenttia:

  1. "kelloni ei kesällä käy"

    Mulla on semmonen vuonna -90 hankittu kello, joka kävi paraastaan vain kesällä. Sen paristo latautui auringonvalosta. Nyt kello on eläkkeellä, koska omistan kännykän.

    Monta vuotta seisoi murheissaan. Äskettäin ostimme yrttejä varten kasvivalolampun. Kas, sen alla kello virkosi ja käy talvisinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. EJ
      Se ei ollu semmonen Palanderin Kallen kello, joka virittyi siitä kun heilutteli kättä tai muuten oli liikkeessä. Semmonen kello kuulemma paloi kerran kiinni (pohjaan) kun se lasketellessa iskeytyi pujottelukeppiin.
      Vaan silti, jos kesällä oikein aurinko räätää.

      Poista
  2. Hyvä kellokasväki

    Kellohan on melko tyhjänpäiväinen ihmisen keksintö. Aurinko on sitä varten keksitty, jotta se näyttää valoisat tunnit.
    Pimeellä ajantaju voikin vähän repsahtaa.

    Talvella on päivä lyhyempi kuin kesällä. Tämän pääsäännön mukaan se kesäaikakin on varmana määrätty.

    Kun aikoinani oli Viinijärvellä hoitamassa kunnanlääkärin sijaisuutta, muistelen siltä ajalta erään ukonkörilään lausumat viisaat sanat tiedusteluuni, jotta montakos kertaa päivässä se oksennus oikeen on tullut.
    " No eihän se näin talvella, kun päivä on lyhyt, juurikaan montaa ".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voksi, sir

      elakkeella myös on yks ja sama mitä kello on, mikä yks parhaita asioita eläkkeellä kellotellessa.

      Tätä aikakäsitystä oon ratkasematta pohtinut iätajat:
      Miten ne immeiset muuten tarkan ajan kellonsa saivat ennen kun radio tuli pimputuksineen?
      Olihan niillä taskunauriita köyhemmilläkin ihmisillä. Tietysti samalla voi kysyä, mitäpä ne ajalla, ainakaan tarkalla ajalla ois tehneetkään.

      Poista
  3. Arvoisa eläkeläisköllöttelijä hikkaj

    Tuosta tarkasta ajasta on meikäläisen mielen jäänyt semmoinen oppi, jotta vasta lennättimen keksimisen ja käyttöönoton myötä joskus 1830-luvulla oli mahdollista synkroniseerata kellot. Ja rautatiet olivat tärkeässä roolissa, kun isoilla preerioilla piti junille laatia uskottavat aikataulut.
    Päinvastoin kuin vaikka Afrikassa, jossa aikataulut riippuvat siitä tuleeko veturinkuljettaja töihin ja täyttyykö juna, ettei tartte tyhjänä ajella.

    Sen tautta, niinku olen taitanut aiemminkin kirjoittaa, on Ryynekreenin runossa se kohta " mut ryssän kello ol yks " ihan tuulesta temmattu juttu.
    Samalla taistelutantereella oli suomalaisten ja svedujen kello juuri saman verran kuin ryssän. Kaikki noudattivat paikallista aurinkoaikaa.

    Neukkulainen viisivuotissuunitelmakaan ei vielä tuolloin kelloja edistänyt !

    Ryynekreeni kun konfabulaationsa kirjoitti, niin lennätin oli jo keksitty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voksi, sir
      kuten huomaat niin muutamat asiat askarruttavat ratkeamattomina mieltä hamaan loppuun saakka: ajan tarkistaminen on yksi tärkeimmistä tässä ajassa - miten lienee sitten ikuisuudessa?

      Ryssän kellosta kun puhut niin Kalle Päätalo kertoo niittävänsä ryssänpäitä,
      eli säärinurmituppaita, kovakortteisia nurmimättäitä.

      Poista