On yhteenvedon aika erittäin hienosta ja antoisasta vuosikymmenestä opettajana itärajan pinnassa. Se oli elämää se!
Kylän monitoimimies kunnallisneuvos Pekka Havukainen on kirjoittanut vuonna 2012 ilmestyneen kylähistorian Kiteenlahti - Vatjan perukasta maakunnan maito- ja maisemakyläksi. Kirjassa on mm. kylän kuuluisimman pojan, mukavanmukeron ja älykkään oppilaani, Holopaisen Tuomaksen, sen nightwishin, lämmin muistelo kotikylästään (istuu eilisen joulukuvan enkelpoikana seimen ääressä).
Kirjaan työnsin minäkin pukinsorkkani kertoen mitä opettaja oppilaineen kyläkoululla puuhaili.
Loppulitviikiksi tuo kertomus tänään ja huomenna, sitten päästään taas arkiaskareisiin: luku- ja hiihtohommiin.
Kiteenlahden kiemuroihin
Osa I
"Sehän oli uskomaton alku.
Se tie sinne Kiteenlahteen, se paikka missä koulu sijaitsi ja se kalustekasa sitten siinä pihalla kun Latvalan Sepon kanssa sitä pari viikkoa ennen koulun alkua ressun alta pöyhimme.
Ei huimannut vaikka aika pihalla oltiinkin ja korkealla mäellä.
En voinut kuvitellakaan, kuinka ihmeellisen kaunis tie sinne johti: jos kirkolta ajoi rantatietä, laskeutui kivikirkon kohdalta alas - sykähdytti alkukesän päivä, juuri herännyt luonto, väreilevä vesi, järvi jota riitti, kun loppui niin risteyksen edestä avautui toinen. Ja sitten ne rantaa kiertävät rannassa kiinni olevat mutkat. Ja uskomaton näky oli vielä edessä kun viimeisen mutkan jälkeen avautui harjumaisema laajoine peltoineen. Ja jos taas kirkon kohdalta jatkoi suoraan mäelle, näky oli samanmoinen.
Eihän tämä voinut olla Kiteetä, missä lienen unissani ajellut.
Oli se.
Vaan ensimmäisellä reissulla en koulua löytänyt!
Tiesin poiketa seurojentalon kohdalta oikealle ja siitä soratietä ajaa horottelin kyllin, ylitin sillan joen uoman ja nousin mutkikkaan mäen päälle; pää kierteli kaarteli autoakin enemmän. Mutta ei se nähnyt kuin heräävän vihreän luonnon.
Sitten tuli koulu eteen. Oli kivikoulu. Oli väärä koulu. Oli LOUKUNVAARAN KOULU, Ylhäisen Joukon ja Pirisen Salmen koulu. Olin ajanut onneni ohi!
Käännyin takaisin ja pian huomasin olevani seurojentalon risteyksessä jälleen, muutamia miehiä puursi tien toisella puolella jonkin rakennuksen kimpussa, vaan kysymättä jätin. Olisihan se noloa ollut jos kertoisin olevani kylän uusi opettaja, joka on kadottanut koulunsa. Olisi mennyt kyläläisten luotto heti kättelyssä.
Häpeillen palasin Puhokseen, mistä tänne olin opettajaksi tulossa.
Toinen reissu toisena päivänä onnistui. Koulu löytyi ja ihmetys suuri ilmestyi: miten ei noin komeaa puukoulua noin komealla kukkulalla joku voi löytää, kun avonainen peltokin edessä, eikä metsä peittämässä!
Vuosi oli 1977, kesäkuuta ja olin täällä. Perillä. Ei minulla avaimia ollut tietenkään, koska elokuussahan opettajat virallisesti astuvat virkaansa, vihitään. Kaiken maailman rakennustarvikkeita oli piha täynnä ja raaputettua maalia nurmikolla.
Elokuussa vähän hätäännyttiin, kun ressun alla ulkona samat tavarat olivat yhä ja enää pari viikkoa koulun alkuun, koulutoimenjohtaja-Seppokin jo mietti, josko koulun alkua siirrettäisiin viikolla kahdella.
Ei siirretty.
Kaikki alkoi rullata: kahta alaluokkaa veti Pärnäskä, Eva-Liisa Pärnänen, ja neljää luokkaa yht'aikaa siinä toisessa luokkatilassa tuore koulunjohtaja, mies joka ajanoloon melkein jonglööriksi taipui kun neljää eri asiaa tunnin aikana opetti.
Eteisessä hoiti kiertävä Eeva Kuusinen englannin kielen päähän tartunnan, Nymanin Pekka erityisopettajana kävi puhelinpömpelissä, Karusellissä, ärrää ässää harjoituttamassa ja Nikkosen Tatjana valmisti ruoan jotta jaksaisimme. Hyvää oli sapuska ja salaatitkin jo sisältävää viimeisten oppien mukaan: ei muuta kuin ruokaliina pulpetista esiin ja ruokarukouksen jälkeen kukin omalla paikallaan einestä nauttimaan.
Mikä meidän ei ollut - passasi!
Tuli talvi ja kyläläisten innostus koulua kohtaan oli nähty. Oli Huumorihiihtojen aika, kävi käsky tai 'kuhtu':
I KYLÄHIIHDOT
Jos Sinulla on kaksi lasta koulussa, saat kaksi minuuttia loppuajasta huojennusta, jos esiinnyt äitienpäiväjuhlissa se on minuutti pois, jos talkoilet koulun hyväksi niin taas lähtee minuutti. Ja jos olet nainen lähtee minuutti tai kaksi. Arvontapalkintoja miltei kaikille.
Eipä ollut johtajaopettaja uskoa silmiään kun hiihtopäivä koitti ja lipputangon luokse jonoon asettui kolmattakymmentä vanhempaa valmiina starttiin; lie ollut lopulta enemmän kuin oppilaita. Tuskin osanotto luvatun hernerokan ja kahvikupin takia niin runsasta oli. Se kylähenki sen teki: meillä on koulu ja sen eteen teemme kaikkemme. Se se oli. Koulutaksin kuljettaja Väkeväisen Soini, vaikka poikamies ja vähennyksiä vailla oli, tahtoi voittaa joka ikinen talvi kisat, niinpä sääntöjä piti rukata tuon tuosta ettei kiertopokaali aina olisi mennyt Soken kaappiin. Ja onneksi sitten kylään muutti Veli Levä, katsastusmies, monen lapsensa kera.
Kylä oli läsnä. Niin voi sanoa. Ei tarvinnut kuin vihjata, että mitenkä olisi jos tuon nurkan takana olevan kivikkopellon raivaisi pallopelikentäksi, niin kohta jo pani kouluneuvosto puheenjohtaja Mikko Timosen johdolla keräyslistaa kiertämään ja valtava Matikaisen maastokonehirmu tasasi pellon.
Tuli KOKKE-projektin aika: Koulu kylän keskuksena -projekti otti yhdeksi kohteekseen koulumme ja tarkoituksena vireyttää kylää edelleen; mukana oli puolenkymmentä läänin valitsemaa koulua Pohjois-Karjalasta.
Projekti tuli ja meni, ei siitä haittaakaan ollut. Tai no omalta kohdalta vähän, jos sallitte: Syksyllä 1981 matkustin New Yorkin maratonille ja hain tieten tahtoen ja säästösyistä päivän liian lyhyen virkavapaata. Viikon päästä takaisin tultuani kyselemään siltä toiselta opettajalta, joka nyt oli jo Kirsti Holopainen, opettajana eniten arvostamani, että kyselikö kuka minua.
- Täällä kävi perjantaina opetusneuvos Solala, koulutoimentarkastajat Virmajoki, Paakkinen sekä koulutoimenjohtaja Latvala ja ...
- Huomasivat varmaan että olin poissa?
- Huomasivat.
__________
*** myös
Muistan, ihme kyllä, tuon Koulu kylän keskuksena -projektin ja vielä paremmin, kun aattelivat kunnassa lakkauttaa Kiteenlahen koulun. Kauheeta.
VastaaPoistaEJ
Poistaonneks se lakkautusrähinä käytiin vasta Ämeriäkkylässä, niin ei nuoren open usko ihmishyvään murtunu; vanhemmiten, kun oli nähny mitä kunnalliselämäjuonittelu on, ei enää niin pal hetkeuttanu, päinvaston vahvisti jotta tuommostahan se on: mitä useampi kokki sen huonompi soppa.
Vaan vielä ihmettelen mikä herraseurue tavotteli koulunjohtajaa just pinnuupäivänä!
Arvoisa kultainen nuoruus -hikkaj
VastaaPoistaNiinpä painajaismainen kahden työn alipalkattu homma vuosia myöhemmin muuttuukin aivoloissa ihanaksi ajaksi, jolloin kauniin ja komian koulun asiat rullasivat, kun oli operaattorina ohjaava opettaja !
Mutta että Nyyjorkin maratoonille ! Ja vielä ommoo lommoo ottaen !
Kalpeena kuin haamu ...
Meikä-Vox muistaa Mansen ajoilta yhen kollegan, laihan ja näivettyneen luikun, joka päivät pääksetykseensä juoksi ja juoksi ja juoksi.
Sekin sitten kerran meni sinne Nyyjorkkiin maratoonia juoksemaan.
Vähän meikä vihjaisi, jotta sitä vartenhan se järjestetään, jotta saahaan virallinen henkilörekisteri oikeen numerojärjestyksessä maailman hulluista.
Sitten vielä muistutin, jotta eikövaan ois halvemmaksi tullut Säkkijärven polkka niinku siinä sampalaulussa sille Tappis-Kallelle.
Jottta juoksis vaan Pyynikin rinteitä ja Pispalan portaita. Ei maksaisi mittään !
Voksi, sir
Poistaois tosiaan luullu eka syksy ja ennakkoluulot yhistettyinä, jotta nyt poika polokasit siihen ihteesä.
Mutta ei!
Se oli oikeesti tuommosta, omatoimisuiksineen ja omituisuiksineen, makkeeta aikaa, jolloin voimiakin tuntui riittävän jopa usseempaan hommaan. Uso tai elä! Kävin siinä välissä yläasteellakin erityisopena, mutta veri virastollisesta kolossista (lähes 1000 oppilasta - lukio, ya ja aa - parhaillaan yhtä aikaa välitunnilla pihapiirissä!) veti kaksopettajaiseen 30 oppilaan kodinomaiseen.
-
Ihan pitäs kaivaa tuo maratonjuttu esille ja painaa tänne, Luakkonen sen julukas.
Tuohon aikaan oisin perskannikkakivun takia tarvinnu kunnon lääkäriä tutkimaan takaposkia, jotta mikä se siellä kiristää, eli tuo valmistuva kollegas ois varmaan yskän ymmärtäny ja paneutunu asiaan, eikä ylolokasesti ois vuan sanonu jotta oo juoksemati.
Meillä oli mukana Nykissä tää huippukirurgi Jaroman Heikki, joka tuolloin Kuopiossa piti praktiikkaa. Hänelle varasin ajan ja ajoin yhden illan suussa 150 kilsan päähän lumisateessa - ja kun sitten perille pääsin niin:
- Jaromalla ei tänä iltana ole vastaanottoa, vaan kelpaisko tuo tri, heän hoitelloo Siilinjärven pesäpalloilijoihen ja lentopalloilijoihennii vaivoja.
No kahto heän, vaen ei osannu muuta kun viiskymppisen hoitaa perstaskuusa...
Arvoisa informaatiokatveen hikkaj
VastaaPoistaSitähän se, kun ei ollut vielä kännykkää.
Autolla oli käytävä tsekkaamassa :-)
Jaroman Heikki oli kirurgian apulaislääkärinä Töölön sairaalassa niihin aikoihin kun meikä valmistui. Ite olin aikani Töölössä amanuenssina ennen valmistumista.
Matrikkelista katsoin, jotta oli H J ollut Liperissä kunnanlääkärinä -69, siis pari vuotta ennen meikäläistä ( Viinijärvi kun sekin on sitä Liperiä ) ...
Voksi, sir
Poistaeipä sitä kännyä vieläkään oo meillä kaikilla.
Vai Liperissä.
Ilimankos Jarolla puoliso täältä päin jostain, ainakin tuolloin kertausharjotuksissa muuan pöytäkumppani teltassa sano jotta hällä on lähisuhteita jos tarviit tutkimuksia.