maanantai 9. tammikuuta 2017

Enkeli häveissä

Näyn lukeneeni Hannu Väisäsen alttaritaulutaiteiluromaanin Taivaanvartijat ja sitä sitten KL:ssä ruotineeni päivämäärällä 25.03.2013 (kaiveltavissa sieltä). Kiistelivät kun taiteilija halusi kotiseurakuntansa alttaritauluksi piiloristin, mikä ei alkuunkaan käynyt seurakuntaväelle ja:
Toinen 'nujakka' syntyy kirjan loppupuolella toisesta alttaritaulusta, jossa ristin korvaa iso abloy-avain kuten sitä kuvataidetta ymmärtämätön, jämähtänyt seurakuntaneuvosto - se hassahtanut taivaanvartijoiden joukko - nimittelee.
Parhaillaan lonailen Ervo Vesterisen kuvitettua kirjaa Kalatulilla Pohjois-Karjalassa - Eino Härkösen elämä ja taide. Taidemaalarin Pohjois-Karjalaan liippaavasta taiteesta. Lähinnä maankulun kunnan ja pitäjän Rääkkylän kirkon alttaritaulusivuja siikailen.
Taulua jota olen pienestä kirkonkävijästä asti ihastellut niiden kuulapampuloiden ohella jotka kupolin korkeinta kynttiläkruunua riiputtavat.


Ei siitä mitään jupakkaa ole syntynyt, komeasta alttaritaulusta komeassa kirkossa.

Nyt ollaan vaan ihan joutessaan ja ilman aikojaan etsiskelty enkeleitä: keitä ovat nuo kaksi enkeliä Jeesuksen jalkojen juurella Vuorilahden kallion edustalla, jotka Härkönen Jeesuksen ylösnousemukseen maalasi? Siis ketkä malleina?

Jeesuksen mallin tiesi Masa-kollega, ja kirjakin virallisen nimen Antti Heiskanen, enkeleistä toinen sen sijaan on häveyksissä.
Toinen enkeli on luokkakaveri-Voken äiti Aino Leskinen, sittemmin Makkonen, se on varmaa, mutta:
Toinen on Sallisen Tyyne, mutta kuka Tyyne Sallisista?
Sitä tässä selvittelemme Reijon kanssa kiinnostuneina, koskapahan enkeli voi olla hänen mummonsa sisko. Ja jopa oma kummitätinikin on tyrkyllä enkeliksi! Aili-tätiä lähisukulainen muistelee, vaikkeivät edes nimet, ei etu eikä taka, täsmää. Enkeli jomman kumman suvussa ei pahaa tekisi!

Josko tuo ensi jouluun jo selviäisi, ja jos ei niin: olisiko sittenkin Härkösen pitänyt alttaritaulua muokatessaan olla Väisäsen abstraktimmilla linjoilla?

Ja ollaanko tässä ollenkaan olennaisen jäljillä!

Rääkkylä on 2017 alkaen Kiteen seurakunnan kappeliseurakunta.
Kappeli etualalla?

__________
ex KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

10 kommenttia:

  1. Arvoisa kuvallisen viestinnän kommentaattori hikkaj

    Kuinka paljon helpompata oiskaan, jos ois ämeriläispalvomo semmonen muhamettilainen.
    Ei ois muhametin kuvia, tuskin muittenkaan, seinillä.
    Mutta komiat ois matot laattialla !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voksi, sir

      meilläpä on tuo uus kappeli jo valamiina, kuten kuvasta keskeltä näet.

      Poista
    2. Arvoisa rakennustaiteen tuntija hikkaj ynnä muu uskonväki

      Se tuo evustan funkkisrakennus on aiemminkin ollut näillä pottupalstoilla.
      Mutta pienois-Pispalasta käy. Soraharjun päällä on pytinki, ja ITE-taidetta suunnittelu.
      Kun tuosta autotallin evustalta ylös kupolirakennukselle ( Dome ) kipuaa, on kuin ois Pietarinkirkon aukealle tullut !
      Ite en toki oo siellä ollu.
      Tuo kupolin vasemmalla puolella oleva liimaruiskujäljitelmä on varmaanni semmosia varten, jotka saavat kiksinsä hajuaistinsa kautta, siis liimaa nuuhkimalla, eikä kuuloaistinsa kautta vanhan toistoja kuulemalla.
      Toki voi hajuaistiaa jo testata etualan pikku-Pispalassa, joka lienee kylän ainoa ns. miestenhuone !

      Poista
    3. Voksi, sir

      niin onhan tästä puhetta pietty, pinnan alla pinna meinaa palaa koko ajan.
      Siks tuas.

      Repititoksi: http://www.city.fi/blogit/hikkaj/arvaa+mika+se+pilkottaa/130224

      Poista
  2. Kovin on kukkenhaimilaista arkkitehtuuria etualalla. Mikähän se on tuo vasemmalla oleva ristirakennus elintasopatteineen, kirkkoherran autotalli vai?

    Härkönen on jättänyt minun taidemakuuni lähtemättömän jäljen. Karjalaisen välissä tulleet monisteet hänen tauluistaan olivat lapsuusmökissä ainoita taideteoksia seinällä, mielestäni aivan loistavia. Harmi kun ovat kadonneet jonnekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. EJ
      Ei taijja nykysin Luakkosen välistä liijjon taidetta tipahella!

      Onhan tuo kirkkomiljöö nyt paljon urbaanimman näkönen kuin ennen, jolloin kultavilja lainehti kirkon edusvainiolla!

      Poista
    2. Onhan siellä lehessä Luakkosten itestään mualauttamista muotokuvista uutisia. Onneksi eivät jäljennöksiä laita seinälle pantavaksi. Vaikka niistä suattas riäkkyläläiset olla mielissään, kun oman pitäjän pojat...

      Poista
    3. EJ
      kyllä sie entisen (harhaan)johtajas kuvan tok intomielin niittoisit kalamajan seinälle.

      Poista
  3. Olin joskus kirkon esittely kierroksella. Siellä kerrottiin, että toinen enkeli on Saviniemen Veikon sisko. Veikon päivänä täyttyi 700 km.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. V
      enkeltiedosta kiittelen, hiihtokilsoista vähän niin ja näin kun
      tiälä petpotilaana ei kilsat kartu.
      Mutta onneks olokoon nimipäivän johosta!

      Poista