Kypsyttää

Vuosi kulunut - 22. osa nujertui yöllä sunnuntaita vasten klo 02.05.
Neljä osaa vielä jäljellä.
Kuukaudessa! uhosin viime helmikuussa selättäväni Iijoki-sarjan toiseen kertaan. Nyt hyvä jos puolessatoista vuodessa. On nimittäin niin, ettei hampsiminen onnistu, kennedymäinen pikaluku. Sen verran tuhtia tavaraa kaikin: väljähtymisen maku ei uudelleen korkattunakaan maistu kielellä, eikä nimenomaan kielessä - kuin paikoin.

Kalle, onneton, meni tekopitäjäänsä rakennusmestariksi ja ajatteli että saisi näin kuitatuksi kunnanjauhot, joita Päätalot isä-Herkon mielisairauden aikana joutuivat mankumaan. Ja että vihdoinkin olisi aikaa, ja pääsisi kirjoituspuuhiin paneutumaan kunnolla.

Vaan mitä vielä!
Kylänukkoa lappaa yönsä päivänsä, arkensa pyhänsä rakennusasioissa, niin ettei hetken rauhaa; eikä omasta elämästä tahdo tulla mitään. Kaiken huipuksi Sonni-Moilanen on vikittelemässä ja viemässä Lainan.
Tampereelle ei voi palata, koska oma talo on vuokrattu ja irtisanominen ottaa aikansa.
Kypsyttää miestä.

Tuohon jamaan jää Kallen ja Lainan vuosi kirjassa Epätietoisuuden talvi ja tulevassa 23. osassa, Iijoelta etelään, jäädään vielä kesäksi Taivalkoskelle ajelemaan moottoripyörällä työmatkoja ja naureksimaan hyväntahtoisesti setä-Kallen Hau-autoilua, josta ei hupia jos ei vauhtia eikä vaarojakaan puutu.
Jep! Passaa mainiosti!

ps
Mikskähän lienen kirjan tyhjille loppusivuille viritellyt ihan teininä lopetusmerkinnäksi:

31.5.2004 (ma-aamu 7.30 - Kaksi kuukautta vei tämä kirja)

'Kun elää raakileena kypsymisaikansa, kuin omena puussa, tulee aika jolloin on luonnon käytettävissä - ei itsensä:

tulee lintu joka nokkii sinut, varsinkin

jos matokin on kalvanut jo

sisuksissa,

tulee ihminen joka puraisee sinua,

 ja heittää pois, tai

haukkaa kokonaan kaikkine

siemenkotineen; tai

sitten mätänet vain pois

kenellekään kelpaamattomana maadut maaksi ja lisäännyt mullaksi.'

 

__________
ex KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

+1,7 °C hiihdot  10  /490 km=/€

Kirjailijaksitulemisvaatimus

Turkka on naisten mies, ainakin mieleen. Tauno Palohan hahmoa näytteli filmissä ja viime kesänä kanavalla Kari Rissanen. Pakkalan Tukkijoella. Hämärästi muistan, kun se Sorsan Manu luokkatoveruuden takia ottaa päämuistin.

Eikähän nyt enää mistään kesäteatterista ole kysymys: Nyt on kysymys Rissasen kirjasta, jota illalla Päätalon, Epätietoisuuden talvi, päälle luin.
Kalle muuten sanoutui just irti Taivalkosken rakennusmestarin virastaan suututtuaan perinjuurin tukinmittaukseen eli kunnanhallituksen varapuheenjohtajan tökeröön käytökseen. Lähtö takaisin maailmalle, Tampereelle, on edessä; vuosi tätä hevosenleikkiä Kallelle riitti, kun ei hetken rauhaa työltä.

Näyttää omat kunnanmiehet ottaneen pattiin Rissasellekin, mitä nyt kirjan alustukseksi ja pohjustukseksi nettiä selailin, ainakin Ilomantissa se Hoskonen. Ja maailmalle, Portugaliin, taas yhden kerran näyttää käyvän Karinkin tie.

Että kyllä tässä pohjatyötä aina Cityssä asti on tehty, jotta pääsee arvioimaan ja repostelemaan Rissasen ensikirjaa, novellikokoelmaa Alaston takinkääntäjä - Kirjokansi 2017.

50 työpaikkaa viisvitosella miehellä ja sama määrä osoitteita, siihen parit aviot. Siis eletty, täytetty se Erno Paasilinnan kirjailijaksitulemisvaatimus:

'Kirjailijaksi ei synnytä. On elettävä sellainen elämä, josta syntyy kirjailija.'

Kymmenkunta alkupuolen novellia lukeneena täytyy sanoa että hyvältä haisee. Varsinkin novellissa Kirjailija lukija saa nokilleen juuri niin niin kuin kunnon novellin loppuyllärinä pitääkin.

Kirjavinkeissähän tämä kala lopullisesti puhkotaan, vaan silloin ei huolta hätää: kirjantekijä kaukana maailmalla - turvallisen matkan päässä. 😂

__________

ex KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

hiihdot  7+ 9 /460 km=/€

  

Kiiltävän perrään meistä jokainen

 

Kirjallisuusväkikin ryntäilee samalla viisiin uusien ja muka entistä ehompien perään siinä missä
elokuva-/ musa-/ autohuimaväkikin. On tartuttava uutuuksiin vanhat viisaat sivuun siirtäen.

Siitäpä tuolla vasta purputin. Vaan kertaus ei pahitteeksi, varsinkin kun nyt löytyi jonkinmoiseksi tukipuuksi ja joomieheksi peräti tohtori! Taikka ei se silloin vielä tohtori ollut, pelkkä maisterinretku kun viisaita päästeli.
Matti Mäkelä vuonna 1985.
Vapaan ajattelun esteet - esseekirjaa luen. Esseekipaletta Mitä Suomi lukee?

Matti Mäkelä / kuva Laura Malmivaara

Eli hänkin ihmettelee, jo kolme vuosikymmentä sitten, tätä samaa: miten nämä kirjallisuusimmeiset vauhkoina ryntäilevät uutuuksien perässä vanhat kunnon klassikot unohtaen. Silloin tosin hän syytti kirjasto-, kirjakauppa-, kirjakustantajaväkeä ryntäilystä, enempi työvoimapoliittisista syistä, lukemattomina uuden perässä juoksijoina. Tavan lukijat Mäkelä vapautti ja kehui että nämä kyllä tietävät lukemisen idean ja ovat luopuneet 'typerästä vuosikulutuksen järjestelmästä' päin vastoin kuin kustantajat.

"Lukijoiden joukossa kun tapaa yhä useammin sillä tapaa itsensä kanssa tasapainoon päässeitä persoonallisuuksia, ettei heidän tarvitse lukea kuin neljää kirjaa edestakaisin vuodenaikojen ja mielialan mukaan, ja oleellista silloin on, että ne kirjat ovat hengentuotteina että esineinä sillä tavoin ajattomia ja kestäviä kuin kierron ihmisille kuuluu."

Mairittelevastipa kirjoittelee.
Ei tuo kuitenkaan siltä näytä, kun Lukulamppua, Suomi lukee, Kirjasampon bloggaripäivityksiä tahi Kotimaiset kirjablogit -sivustoa silmäilee!
Suurin osa teosesittelyistä on klassikoita verskimpää nykytuotantoa.

Joku siivoamiskirja nytkin kaikkien huulílla, jonkun KomMarin väsäämä tai minkäkenenkä se nyt on; tässä sen enempää tekijästä tietoa kuin Seppo Rädyllä Sipe Santapukista: Sepi kävi näet Sipen keikalla viikonloppuna lentelemässä Hesassa kattoenkelinä, ja kun haastateltiin että mites sinne jouduit, niin sanoi että kun 'mikä ihme pukki' vai mikä musamies se on kun pyyti mukkaan, niin pitihän sinne männä lentee liihottelemmaan.
__________

ex KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

 

hiihdot  11 /444 km=/€

 

 

Kukku Melkas ja Kaisa Pulakka

 'Kaisa Pulakan jututettavana on kirjallisuudentutkija Kukku Melkas.'

Kun en kuuntele radioa ollenkaan ja tällä haavaa televisiosta valikoin Kaisan ja jääkiekon (molemmissa ammutaan! kamalakamala) - niin vähänkö olen ulalla ja ulapalla äänimediasta.

Niinpä tuollainen rauhallinen kirjallisuusprojektiohjelma 101 kirjaa on luiskahtamassa ohi korvan. Kirja jokaiselle itsenäisyyden vuodelle.

Vähänkö harhailuttaa.

Huomaan kirjaprojektin kyllä päivittäin tuota potun oikean yläkulman
 ALLAKKA - KIRJA TÄNÄÄN TV/radio -linkkiä painettuani.

Ei vain ole tullut ryhdytyksi, paneutumaan, kun kerralla joutuisi niin ison kirjavyöryn alle.

Pihistämällä, paljastamalla kirjan kaksi viikossa - sökömäisesti, suklaakalenterimaisesti - olisi urakka imaissut paremmin mukaansa.

101 kirjaa linkki

No aloittelin nyt kuitenkin noilla kahdella ensimmäisellä ruudulla, Salamalla ja Parraksella. Jojolla ensin, koska Minä Olli ja Orvokki on tuoreemmassa lukumuistissa.

Nimien kanssa vähän epäilytti, jotta näinköhän jujuttavat nuo Parraksen Jojon käsittelijät Kukku Melkas ja Kaisa Pulakka - kilpimäistä, etten sanoisi; lehtosgalleriaan käypiä myös, mikä ettei!

Kirjojen Suomi linkki

__________

ex KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

hiihdot 11+11 /433 km=/€

Toinen nainen

Suleikan jätin vasta Siperiaan, niin jo tarttui heti toinen nainen räpylään. Eeva on hänen nimensä, sairaanhoitaja sisar hento jne. Avustustyöntekijänä ympäri maailmaa.
Miehennielijä, joten varani pidin, enkä antautunut täpöllä hänen kynsiinsä.
Tosin Eevan osana on ollakin ainainen toinen nainen.

Eeva ajeleskelemassa Sodankylän filmifestareille varhaisessa kesäaamussa mietiskellen miehen mieltä: miten Juha voikin jumiutua johonkin kymmeniä vuosia sitten tapahtuneeseen muka anteeksiantamattomaan hetkenmokaan, josta hän itse ei muista yhtikäs mitään!

Tuota mokahetkeä autoa sompaillessaan yritti Eeva tavoittaa elokuvaotoksena: kelasi, veivasi vaivasi nauhana mielessään tuota ratkaisevaa momenttumia useita kertoja eestaas, mutta filmiltä valkokankaalle ei juuri sitä kuvaa tullut.

Minulle tuo kirjan epäolennainen(?) kohtaus jäi mieleen roikkumaan vahvimpana, kun Hermeksen siivet katkaisin, kirjan peitteelle laskin ja lopetin.
Siksikö kun elokuvan ovi ei ole narahtanut, ylipäätään taiteena iänkuun päivänä auennut?

Oikeastaan vain mustavalkofilmit nielen: jonkin SF:n; tai venäläisen ikivanhan rutisevan, missä matala miesääni juoksuttaa taustalla arotarinaa; tai sitten jonkin Katkeran riisin, neorealistismustavalkoa; no, miksei myös jokin lollocardinale.

'Elokuvassa vieras tulee lähelle, antaa koskettaa itseään, paljastaa kaiken ja huomaat katsovasi itsesi peilikuvaa. Me olemme kaikki yhtä ja sen tajuaminen on elokuvan suurinta antia.'

Noin kirjoittaa Tarja Tuovinen Eevan elokuva-ajattelua matkalla pohjoiseen.
Olisiko tuossa avainta elokuvaoven avaamiseksi?

Tarja Tuovisen toinen kirja: Hermeksen siivet. Kirjokansi 2016

hiihdot 11+11 /411 km=/€

__________

ex KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös
 

Mersuseppä laulaa

 

 

Sitä tuota meijjän museoikäistä mustalaismersua joutuu aina sillon tällön käyttämään kunnon sepällä, mitä kun on 700 000 kilometriä mittarissa. Moottori kestää kyllä mutta matkamittari on jouvuttu käyttämään Tamperetta myöten korjuutettavana.

Nikottelee se moottorikin joskus harvoin, mutta silloin on minne mennä: no pajalle, sinne luottosepälle kaupungin taakse. Ja kun seppä, semmoinen tumma isoruppinen möreä-ääninen ystävällinen mies, muutaman kerran konepellin alle nuuhkasee, niin pian on homma hanskassa ja varmoissa öljytyissä kourissa.
Eikä maltaita maksa, ja aina kuitilla.

Ei sinne minkäänlaisia viittoja tahi opastuksia vallantieltä ole. Ne on turhia:
- Näkyy nuo osaavan tänne kun ensin kaupungissa yrittävät vielä tyyriimmälä korjuuttaa, kumahtaa huvittunut vastaus ihmettelyyn miten vaikee tänne on eksyä.

Takuukorjuuta ja luotettavaa palvelua vaikkei välttämättä siltä näyttäs jos äkkinäinen ympäristöä tutkailee. Eivät paikat kiillä.
Oikein mukava siellä pajalla taikka korjaamolla, kuinka vain, on pistäytyä; joskus ihan toivoo kun särkys auto ja pääsisi asiakseen tuossa miljöössä poikkeamaan.

Mutta annahan olla!

Yllätysmomentti on vasta tuloillaan.

Nimittäin pyhän kyläreissulla lyötiin lähtiessä käteen CD taikka DVD, mikskä ne nyt noita kiekkoja sanovat, joka tapauksessa joku levykekotelo mukaan ja sanottiin jotta eikun kahontaan.

No tämäpä samainen seppähän se siellä laulua laittoi. Ja koko kiekollisen.
Kunnon bassolla sydämeen käyvästi niin että ihan piti kyyneltippa poskelta pyyhkäistä!

-1°C hiihdot 11 /389 km=/€

 __________

ex KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

Pirttihirmu

 

fanin pettymys ja toprakoituminen

Piti kirjoittamani pyhäisistä iloista iloisin ja kiitollisin mielin, siitä miten kylävierailulla lanttukukko taas maistui viimeisen päälle, ihan oikeasti suussa suli niin kuin lakkakiisselikin, ja hiihtolenkistä niin maan syötävässä säässä sekä lempeälöylyisestä lenkkisaunasta johon Lempi näin talvisaikaan väkisin tahtoo työntyä ennen aikojaan ja siitä että vihdoinkin pääsi eroon neulasiaan karistelevasta joulukuusesta ja miten hyvän romaanin viimeisen sivun lukemista pitkittää ja pitkittää jottei kirjaa tarvitsisi käsistään heittää,
ja ennen kaikkea yhä iloita Kaisasta ja täydellisen suorituksen mukana elämisestä kirjoittaa.

Niin mitä vielä!

Siihen tulee joku hapannaama santtusilvennoinen ja otsikoi lehtijuttunsa halventavasti:

Madame Mäkäräinen

Antaa ymmärtää miten kaikki hyppivät Kaisan pikkurillin eli liipasinsormen tahdissa - paitsi jylhä Jylhä.
Pyh!

Ei meijjän Kaisa semmoinen pirttihirmu ole! senkin santtusilvennoinen!

Eihän KR? 

-8 °C hiihdot 15 /378 km=/€



__________

ex KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös 

Kaunokirja rumuudesta

 

Niin alkaa olla lopussa vuoden lopulla aloitettu romaani pakkomatkasta Siperiaan ja elämästä Asutuksessa taigalla.

Jos Kalle Päätalo joutui asettautumaan asumaan Lainansa kanssa Asutusalueen syrjäiselle valottomalle ja vessattomalle koululle Taivalkoskelle rakennusmestariksi Tampereen valoista tultuaan, olisi Laina ollut nupisematta, jos olisi ollutkin Suleika. Suleikana olisi 'matkustanut' ensin puoli vuotta härkävaunussa tuhannen muun kulakin kanssa Siperiaan, kun ensin oma mies oli tapettu rekeen, sieltä sitten lotjalla Jeniseitä pitkin paikkaan missä ei mitään ja minne vähitellen oli muodostuva kylä kaikkine tykötarpeineen, mitä nyt sosialistiseen realismiin kuului.

Semmoinen kehitystarina tämä Suleika avaa silmänsä on.
Kaunokirjallisuutta siitä miten kommunismi käytännössä repi ihmiset hajalleen.
Siitä miten käytännössä maat otettiin valtiolle ei kenenkään hoidettaviksi; siitä miten kulakit, nuo entiset maanomistajat vangittiin ja siirrettiin kauas pois vankeuteen tai tapettiin asuinsijoilleen; siitä miten Siperiaan tyhjän päälle rakennettiin uusi Asutus, Semrukin kylä kaikkine pakkokomentoineen maailman ääriin; siitä miten Suleika hullaantui miehensä tappajaan ja siitä miten vääryys vallitsi ennen kuin ....

Tai en vielä ole varma noista ennen kuin -sanoista eli siitä päättyykö sittenkin tuo päättömyys, saako paha palkkansa, sillä viimeiset parikymmentä sivua odottavat vielä lukemattomina edessä.
Toivossa elän.
Kävi kuin kävi: matka on ollut virtaansa vievä - jonkin sortin robinsonadi !
Moskovalaisnaisen suvustaan kirjoittama.

hiihdot 11+11 /363 km=/€

__________

ex KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

Parahus

 

http://erkkijormanainen.blogspot.fi/2017/01/kirjat-jarjestyksessa.html/

EJ
'Parahus:
ylipäätään en ihmettele miten ihmiset massana menee aina 'yhen kiiltävän' perästä, millon minkiin!
Ja millon mansikka on myrkyllinen, karppaus terveellinen, millon Sipilä on sutki, millon jne.

Mutta sitä aina ihmettelen että kirjallisuusväkikin on nenästä veittävee, esim. nuihen uutuuskirjojen, kaikenmualiman tervojen ja sohvien perässä parkuvat ja pyörtyvät kuin pahaiset teinitytöt; hyvä etteivät telttaile kirjakaupa eessä yötä kun tietävät että huomenna ilimestyy taas joku nousiainen...
Siten ikään kuin unohtavat että joskus aikonaan on jonnnilaisii joitai muitai kirjoja kirjotettu.
Vaan myöpä sitä ei sorruta joutavia kirkummaan!'

 

Kävin Ierikällä äsken kylässä - virtuaalisesti, kuten joka aamu Lustitarhassa. Joskus ruikautan merkin, joskus en.
Siellä viihtyy, siellä on vähän semmonen huovismainen tunnelma.
.
Pistäytykääpä!
"Astukee tok tuppaan ja käykee peremmäle", kehotettas tiälläpäin.

pitkästä aikaa lunssan jälkeen

maistuipa makealta

 hiihdot 11 /341 km=/€

___________

ex KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös 

Aurinkolinna on

 

 

************************************

Hän on nyt poissa - Aurinkolinnassa?
HS-muistokirjoitus eilen herätti lukumuiston; kirjan on täytynyt olla poikkeuksellisen vahvavaikutteinen. Ei ainakaan tavanomainen, sillä tavanomaiset hiipuvat unholan sumuun.

Näin olen HF:n Aurinkolinnan tuolloin tulkannut:

Elämä uuteen käsittelyyn: naksahtaako?

*** Harry Forsblom: Aurinkolinna. 226 s. WSOY 1980

"Kun hän nykyisin katsoi kelloa, hänestä tuntui, että kello katsoi häntä." Heinistä, lääninkirjailija Rönkön apulaiskirjailijaa. Ja Heinistä pelotti niin.

Apulaiskirjailija Absalom Heininen ei hyväksy osaansa läänin apulaiskirjailijana.

Heininen on maailmaa nähnyt ja maailmaansa joltisenkin tympääntynyt. Heininekin, myös Heininen. Elämä on otettava uuteen käsittelyyn. On luotava teesi ja vastapainoksi antiteesi ja siitä naksahtaa, kuin itsestään, elämän synteesi: on naksahdettava, on naksahtanut ennenkin. Déjà vu. Heureka jälleen!

Helsingin Sanomien kirjallisuuskriitikko Harry Forsblom on kirjoittanut kahden runokokoelman jälkeen (Jees maailman dialektiikka ja Toivakan kirkon kattomaalaus) puolisuomalaisen romaanin: lähes puolet romaanin sanoista on suomalaisia. Kommen Sie mit mir? tekijä tuntuu kautta rantain utelevan eli tuletko myötä, lukija tohditko?

Äkkinäisen lukijan on turha vaivautua, sillä Peltonenkin kalpenee Forsblomin fiktioiden edessä. Näinköhän tekijällä ei muuta tarkoitusta ole kuin kohota termeineen ylitse muiden? Jos ajattelee viihdekirjan ja syväkirjan eroa, niin missä raja? Minne Forsblomin Aurinkolinna panna?
Ainakin akateemista snobismia se on.

Kirja käy vaikeahkosta sanaristikosta tai piilosanatehtävästä, joka suo ratkaisijalleen tyydytyksen: sainpas täyteen, aha minä älysin. Kirja on kuin luento ylioppilaalle, joka ensi kerran kuulee korkeakoulussa professorin luennon: kaiken älysin, mitään en ymmärtänyt, sivistyssanat vain jäivät mieleen kalajamaan.

Jos Harry Forsblomin Aurinkolinna olisi televisio-ohjelma, Jukka Kajavakin innostuisi, kehuisi sen maasta taivaisiin: vähintään puu-ukkoja vilisevän Raivoisan Rolandin luokkaa.

- Karjalainen 18.2.1981

__________

ex KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös



Enkeli häveissä

Näyn lukeneeni Hannu Väisäsen alttaritaulutaiteiluromaanin Taivaanvartijat ja sitä sitten KL:ssä ruotineeni päivämäärällä 25.03.2013 (kaiveltavissa sieltä). Kiistelivät kun taiteilija halusi kotiseurakuntansa alttaritauluksi piiloristin, mikä ei alkuunkaan käynyt seurakuntaväelle ja:

Toinen 'nujakka' syntyy kirjan loppupuolella toisesta alttaritaulusta, jossa ristin korvaa iso abloy-avain kuten sitä kuvataidetta ymmärtämätön, jämähtänyt seurakuntaneuvosto - se hassahtanut taivaanvartijoiden joukko - nimittelee.

Parhaillaan lonailen Ervo Vesterisen kuvitettua kirjaa Kalatulilla Pohjois-Karjalassa - Eino Härkösen elämä ja taide. Taidemaalarin Pohjois-Karjalaan liippaavasta taiteesta. Lähinnä maankulun kunnan ja pitäjän Rääkkylän kirkon alttaritaulusivuja siikailen.
Taulua jota olen pienestä kirkonkävijästä asti ihastellut niiden kuulapampuloiden ohella jotka kupolin korkeinta kynttiläkruunua riiputtavat.

Ei siitä mitään jupakkaa ole syntynyt, komeasta alttaritaulusta komeassa kirkossa.

Nyt ollaan vaan ihan joutessaan ja ilman aikojaan etsiskelty enkeleitä: keitä ovat nuo kaksi enkeliä Jeesuksen jalkojen juurella Vuorilahden kallion edustalla, jotka Härkönen Jeesuksen ylösnousemukseen maalasi? Siis ketkä malleina?

Jeesuksen mallin tiesi Masa-kollega, ja kirjakin virallisen nimen Antti Heiskanen, enkeleistä toinen sen sijaan on häveyksissä.
Toinen enkeli on luokkakaveri-Voken äiti Aino Leskinen, sittemmin Makkonen, se on varmaa, mutta:
Toinen on Sallisen Tyyne, mutta kuka Tyyne Sallisista?
Sitä tässä selvittelemme Reijon kanssa kiinnostuneina, koskapahan enkeli voi olla hänen mummonsa sisko. Ja jopa oma kummitätinikin on tyrkyllä enkeliksi! Aili-tätiä lähisukulainen muistelee, vaikkeivät edes nimet, ei etu eikä taka, täsmää. Enkeli jomman kumman suvussa ei pahaa tekisi!

Josko tuo ensi jouluun jo selviäisi, ja jos ei niin: olisiko sittenkin Härkösen pitänyt alttaritaulua muokatessaan olla Väisäsen abstraktimmilla linjoilla?

Ja ollaanko tässä ollenkaan olennaisen jäljillä!


Rääkkylä on 2017 alkaen Kiteen seurakunnan kappeliseurakunta.
Kappeli etualalla?


__________
ex KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

Pahan parissa pakkaspäivänä

Luostarissa ollessani, hmm!, tunnustuskirjalisuuspiirissä istuessamme tuolloin vähän ihmettelin miksi kuvataiteilija, jota en tietenkään hetikohta tunnistanut, otti niin hanakasti ja oma-aloitteisesti kantaa moneenkin otteeseen Kissantappo-videoon tai filmiin: - Ei tuommoinen taidetta ole.

No oli Marjatta Tapiolalla mukana kaksi koiraa - siitä voi ehkä päätellä.

Juuri ja juuri Esa Sariolan romaanista Kuolemaani saakka pahasta, ylpeästä, muista piittaamattomasta darwinselviytymismaailmasta, selviydyttyäni, läväyttää Matti Mäkelä matkalla tohtoriuteen eteen Teemu Mäen, sen Sex and Death -taideteoksen missä kissa tapetaan ja tappaja saa itse tyydytyksen.

Noiden kanssa pitäisi nyt taistella ja mietiskellä, jottako 'taidetta ei voi arvioida vain teoksena, vaan myös tekona'.
Noinko on?
Joutuu kiemuroimaan, ja ihan ensin piipahtamaan
Tieteen termipankissa selvittääkseen merkityksen sanalle abjekti, termille abjektio.

Ei älkää peljätkö, en minä enempää teitä kiusaa;
vaikka näin meinaan tämän loppiaisen pakkaspäivän (-21,4 °C) viettää, eli ottaa Mäkelän Tämä ei ole taidetta - teoksesta lopullinen niskalenkki, niin ei tästä tämän enempää yleiseen jakeluun.

Että kyllä täällä joskus harvoin ihan viisaitakin yritetään olla.

 

__________

 ex KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

Loukata saa, muttei valehdella

Matti Mäkelän Tämä ei ole taidetta -teos puolessa välissä. Salaman Juhannustanssit on käsitelty, jäljellä: Esa Sariolan Kuolemaani saakka; Jumalan teatterin paskanviskuu; Ulla Karttusen näyttelyn Neitsythuorakirkon pornoteltta; Katariina Lillqvistin animaatio Uralin perhonen homo-Mannerheimista ynnä Ylen toteuttama elokuva mustasta Suomen marsalkasta. Niin ja se Teemu Mäen kissantappovideo Sex and Death tietysti. Myös Mäkelän itsensä kirjoittama romaani Kaksi vaimoa.

Jo noista tabun rikkojiksi nokko!

Noilla matskuilla ja noiden eri tulkinta-/vastaaottotavoilla Mäkelä taannoin tohtoriksi väitteli.

Joulun jälkeen olen tässä Juhannustanssit juuri tanssinut, nyt Mäkelän pillin tahdissa, ja sieltä kaivelen arkkipiispa Martti Simojoen puhetuomion Salamalle jotenkin näin sanoen:

- Jeesusta ei ihmisraukka, [Salamakaan], yletykään pilkkaamaan eikä häpäisemään tahi loukkaamaan, kestää sen kyllä, mutta pahinta on horjuttaa uskovaisten uskoa ja pilkata uskonväkeä; eli hyvin huomattavan kansanosan pyhien tunteiden loukkaaminen on sivistymätön teko.

Tuosta kansanopistopuheesta homma karkasi käsistä ja johti rangaistuksiin, jotka Kekkonen kumosi.
Nuo toiset tabut taputtelen toisilla tantereilla.

Näyttäisi nyt, eilisen uutisen mukaan, taivaallisen tahon jälkeen toisen korkean tahon eli poliittisen eliitin horjuttaminen ja loukkaaminen olla kansan mielestä aiheellista.

Eli politiikan ympärille kietoutuneen 'papiston', median ja mediaväen, tulisi kansan mielestä kovakouraisemmin kohdella päättäjiä. Tulisi käsitellä, tiedottaa ja laukoa totuuksista vailla häpyä, toki valehtelematta, vaikka se liikuttaisi ja loukkaisi monia ihmisiä, omaa uskollista puolueväkeä.

Ei muuta kuin kieltä pölkylle!
Millaistakohan kissantappovideota pian saadaan katsella kunnallisvaalien alla? Antoisaa kevättä vaan!

hiihdot 10 /330 km=/€

__________

 ex KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

Lipoverimies pukumiesten seassa

On ne hienompia, fiinimpiä ja viisaampia! Ei siitä mihinkään pääse. Osaavat juoda pitkäjalkaisesta ja -kaulaisesta shampanjaa oikeaoppisesti.

Niin tunsi Lipoverimies itsensä pahemman kerran kerrankin tai taas kerran ulkopuoliseksi - alussa aulaan astuessaan. Loppupuolilla tuolilla istuessaan oli jo kotoutunut puolentuhannen kuulijan sakkiin jo senkin takia kun oli huomannut:

1. ei nuo nyt lopulta sen kummempia ole, kunhan kukkoilevat
2. vähintään yhtä vanhoja ovat keskim.
3. eessä istuva mies kuukahti ja nukkui autuaan unessa, eikä niin vain ollut vaskipuhaltajienkaan heräteltävissä.

Lipoverimies laskeskeli yks ynnä kaks ja pian oli mukana jousien karkeloissa, hyvä ettei tempaissut kapellimestarilta puikkoa kädestä ja alkanut huitoa!

Ja sen kuin piristyi kun väliajalla sai juodakseen seurueensa kanssa kahvit. Tosin leivoksen minimaalisuus pani kyselemään seurueelta epäsopivia tyyliin:
- Ei kellään sattus olemaan luuppia mukana?

Mutta ymmärsi suhteuttaa toki, etteihän tänne oltu leivoksen takia tultu - tarvise nyt  sentään pullaan tukehtua! Musaa kuuntelemaan tänne tultiin, vakavampaa musiikki kuin mitä jokin kuukausi taaksepäin Matin & Tepon veivatessa schlaagereitaan.

Nyt Strausseja sun sen sellaisia.

Ihan ylimmältä penkkiriviltä oli hyvät näköalat: yksikään 35-henkisen orkesterin jäsenestä ei päässyt piileksimään pylväiden taakse tai selkien tai nuottitelineiden. Lipoverimiehen haukankatse tavoitti jok'ikisen.

Rummunpaukauttajaan hän kiinnitti päähuomion, se mies oli niin ovelannäköinen isoine sutineen ja nuijineen että huvitti. Rummuttaja ikään kuin vaani kaikkien soittajien takana ja piti porukoita varpaillaan: Koska tahansa saattoi takaa kuulua rummun kumaus - ja oliko viulistit, harpistit, sellistit kumaukseen valmistautuneet! Sitä Lipoverimiehemme tarkkaili: etteivät vain olisi säikähtäneet ja pudottaneet instrumenttejaan lattialle, varsinkin hennompien soittimien hennoimmat soittajat. Semmoistakin ennätti Lipoverimies jo jännittää, ettei rummuttaja vain pomauttaisi tuolla tupsupäisellä pampulallaan jotakin pillinpuhaltajaa päälakeen, kaljuun kaikupohjaan.

Kaikki onnistui hyvin, kaiken kaikkiaan. Lipoverimies oli tyytyväinen konsertin antiin.

Ainoana askarruttavana asiana jäi aivoja kaivertamaan: 35 soittajaa on aika iso menoerä kaupungin budjettiin.
Vaan ei tuokaan huoli pysyväksi jäänyt, sillä jo heti uuden vuoden päivän puolella moinen aattoillan, vanhan vuoden puoleinen menoerä oli puolittunut mielessä.
Tänään ylihuomenna näkyy häipyneen kokonaan mielestä ja mielen on vallannut anteliaisuus ja hyvä tahto: kulttuuri kukoistakoon monessa muodossa ja  milj. € menoerä palkkoina ja kuluina - paljonkos tuo isolle kaupungille!

http://www.joensuu.fi/orkesterin-ystavat
 

Kohan ei kehno vaikka vielä liittys!

-6 °C, jäällä, itätuuli 

hiihdot 10 /320 km=/€

__________
ex KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

 

 

Annakka

 

Tänä vuonnapa on mitä käännellä!

 

 

__________

ex KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös