torstai 3. marraskuuta 2016

Sukupuuhun II merkintä

Kummallista: eilen keskipäivällä haudattiin - tänään keskiyön tunteina synnyttiin.

Hääpuheen jälkeen on aika lisätä kääröön käärö: lapsenlapsi.
Poeka.
Niin maan herkkä hetki. Taas.


Nyt vaan kirja vuodelta 1904 auki ja ohjeita jakelemaan!
 
"Sillä tottumuksella on sitä suurempi valta, kuta aikaisemmin se otetaan käytäntöön; ja lapsen vastenmielisyys märkänä olemiseen - niin sanoakseni lapsen synnynnäinen puhtauden-tunto - tylsistyy samassa määrässä, kuin lasta opetetaan "porsaaksi".
Lasta on alettava pitelemään tarpeenteolla, kun se on tullut 6-8 viikon vanhaksi - sitä ennen siitä tuskin on hyötyä. Joka kerta kun lapsi otetaan ylös, pidellään sitä tarpeenteolla ja useammin ja useammin tekeekin se silloin pidellessä tarpeensa. Kun tällä tavoin on menetelty pari viikkoa, niin kehitetään edelleen asiaa; jos lapsi ei tahdo tehdä tarvettaan kun sitä pidellään sitä varten, vaan tekee sen kohta jälkeen, tulee sitä torua, näyttää märät rievut ja antaa sille hiljainen lyönti."

6 kommenttia:

  1. ELÄMÄ JATKUU. PALJON ONNEA UKILLE JA MUMMILLE. MYÖS JÄLKIKASVULLE. TERVEISIN KOIVUKUJALAISET.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. k.kujalaiset

      Kiitosta.

      Ilimankos ei juoksukaan enää päivällä kulukenu - uudessa säädyssä; mummokii ol ihan jäykkänä.

      Poista
  2. Parraimmat onnittelut! Sanoitkin jo tuossa, jotta poeka, niin ei tarvi savolaiseen tyyliin kysyä, tulko sinusta mummo vai ukki ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kavi
      kattoon asti kiitän = tak ska du hahhaa!

      Kaverille jo manasin mailissa jotta mikskä män koko pottu: yheks sukuselevittelyks!

      Lupasin jarrutella.

      Poista
  3. Arvoisa suurisä hikkaj ynnä pyntätty juhlaväki

    Luonnon kiertokulku se vain maailmanpyörää kääntää.
    Entropian vastainen toiminta saa jatkoa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voksi, sir

      Linkolan toruja oon ootellu.
      Eipä taijja lukea näitä, mutta saman pitäjän mies KR vois toimia terviisipoikana. :)

      Poista