Veljet, mikä poljento, mitkä sanat! Noihin kolmeen palaan usein jos päivä alkaa tylsältä vaikuttaa; on varmaa että hymy palaa ja - suhteellisuudennaju:
torkottaa ihminenkin otsansa tuntosarvea elämään...
Se ei ole paljon mitä ihminen tietää ja tuntee, vaan näin vähän se on: . .
Kun kuoriainen tapaa esteen, se vetäytyy kuoreensa, mutta annas olla kun ihminen lyö otsansa kallioon 'vasta silloin aloittaakin tosi vähdin'.
Luulee tietävänsä paljon.
Luulee vuorta sijoilta siirtävänsä silloin, kun
tiedon karva vain taipuu lymillensä kallion kupeeseen ja nuolee sukana hievahtamatonta!
Eli eipä ihminen näe kallion seinän takaista, vaikka luulee selvän saavansa ja viisas olevansa, kun jo osaa luokitella nisäkkäätkin ja piirtää tähtien kartat ja nimetä kiilut taivailla ihmiskielen nimiin.
*** !dingdong! ***
Varmaan viimeinenkin lukija on huutaen häippässyt tässä vaiheessa tältä potulta pyyhkimättä, saanut sätkyn. Mutta minkäs mahat.
Näki Kilven Volterkin karkuun juosseita tuotettuaan yllälainattua tekstiä jota juuri kukaan ei tohtinut tikullakaan koskea: Alastalon salissa ensimmäistä osaa myytiin 800 kappaletta ja toista osaa enää 600.
Ja tätä maan mainiota Suljetuilla porteilla viimeiseksi jäänyttä elämänsä loppulitviikkiä ei kovin moni ole löytänyt käsiinsä vieläkään, taikka sitten ei yksinkertaisesti ole rohjennut tarttua, vaikka aarre se on.
Mutta aarteet, niin - niiden kuuluukin kätköissä piileksiä.
Yo. ylistys nyt vain sen innoittamana kun pyhäisessä Hesarissa oli juttua Volter Kilpi -viikolta Kustavissa ja Juha Hurmeen nappiin osuva oivallus:
Kilven teksti voi näyttelijälle olla aluksi vaikeaa, Hurme sanoo. ”Mutta kun sen kerran tajuaa, riemu on mahtava. Ihan kuin oppisi soittamaan jotain soitinta!”
Hieman samoissa tunnelmissa oon tutkaillut viime aikoina tynkäkorpiselkäläisen kansanrunoilijan Petter Mantsisen tuotantoa. Petter olisi lohutellut Volteria seuraavilla säkeillä:
VastaaPoistaElä veikkonen välitä,
vaikka ihmiset ivaisi
löyhkäpääksi laulajata.
Vanahuuven tuntojaan Petteri tilitti näin:
Tuskin enää tussarikaan
aina paukahtaa pakana,
kun tulukset ei tulta iske,
vaikka kuinka kurkka löisi.
Tyhjää lyöttää jo lujasti,
ei ruuti enää oo rutikuiva.
Kätköissä piileksivät nämähi aarteet.
EJ
Poistaetpä kaukana kaikossa ollut eli löytyhän yks uskollinen.
Petterin lisäksi ois tuhansia runoja Kiihtelyksen runnoilijalla, hälläpä Raassinan Topilla, joka lopulta muutti nimensä muotoon
Saavan Toivo Raassina
ja toivoi että se lausuttaisiin kokonaan.
Niin sitkeästi out tässä vuosiin varrella kehunna tuota Kilipeä, että näinköhän pittää antikvariaatissa asioija.
VastaaPoistaNyt ei jouva lukemaan, ku on loma ja koti remontissa ja itellä suur osa hommista tehtävänä. Mutta jos vaikka sitten syksyllä.
äej
Poistaja muista sitten ohje: hyvin hitaasti ja vähän kerrallaan ja aina kerraten.
Vähän kuin kävisit omaksumaan uutta soittokipaletta.
'Kirkolle' nautinnollisempi ja syvempi kuin 'Alastalon salissa'.
Arvoisa este(e)tikko -hikkaj
VastaaPoistaEsteen kohtaamisessa on suomipojilla perinteisesti ollut kolme pointtia
( heh, sainpas Stubbin fraseologiaa tähän, vaikkei muuten oo asiassa mitään tekemistä !) ...
- Yksi: menee läpi harmaan kiven.
Tässä on huomattava, että Ahvenanmaalla kallioperä ja kiviaines on punertavaa, joten Oolannin asevelvollisuudestakin sen tautta vapautettu väki ei mee kivestä läpitte.
- Kaksi: Lyö päätänsä Karjalan mäntyyn.
Tähän puolestaan liittyen on ilolla todettava, vaikkakin pienhiukkasia kakoen, jotta vanjojen kastelukannulla sammuttamat metsäpalot ovat jo polttaneet Karjalan männyt. Pelkkää pusikkoa kuuluu hylkiömaa lykkäävän.
Melko vähäpätöisen esteen muodostaa finskipojalle semmonen !
- Kolme: Hyppää esteen ylitse. Niin kuin maankuulut Tapio Kantanen ja Jukka Keskisalo.
Vesihautaesteelle sopii kantapäänsä sovittaa, kuten Tapsan nimestäkin jokahinen ymmärtää. Muuten loikitaan vaan ylitse.
Liikaa ei pidä revitellä, etti käy niin kuin kävi Jukalle, että jalka repesi.
Voksi, sir
Poistaja ruottinkielisistä, A. Jäärderuutia lukuunlaskematta,ei oo paskoist ees esteihen ylittäjiks.
Katopa nyt vaikk' Erikssonin Santrukkaa ja varsinkin veshauvvall'!
Arvoisa Eriksgatan -hikkaj
VastaaPoistaRuottin muinaiskuninkaat ne kiersi sitä Eerikinkatua, ynnä esteet kaukaa.
Tämä feminiininen Eerikinpoika se on kyllä yrittänyt kovastikin hyppyä opetella, mutta keskinkertaisin tuloksin.
No ei haittaa, jos on vauhti riittävän kova aina sileällä osuudella.
Kyllähän Santra-tytöllä välleen aikamoinen vauhti on päällä.
Niinku oli legendaarisella Elmollakin.
Aikoinani näin kuinka Jäärteruuti ja Kantanen juoksivat Helsingin Olympiastadionilla peräkkän alle vanhan maailmanennätyksen hetimiten Mynkkenin olumppialaisten jälkeen.
Vaikka melkeen metri oli väliä, Jäärteruuti oli eellä, annettiin ensin molemmille sama aika. Sitten rupes omatunto kolkuttaman, ja varmaan 40 000 silminnäkijääkin vaikutti hitusen, ja Kantaselle ilmotettiin vähän huonompi aika.
Se Jäärteruuti menesty aika huonosti Mynkkenissä. Ja siksi svedulehdet otsikoissaan kirkuivat jotta " Varför först nu, Anders ?? " ...
No neljä vuotta myöhemmin Anders aikansa jahkailtuaan asian oivalsi, ja juoksi hyvin jo ite olumppiakisoissa.
Voksi, sir
Poistaon se Sandra kuitenkin kova tyttö, alakaa pian kelevata kuulantyöntäjän ja keihäänheittäjän lisäks Paratiisin talliin.
Miepä näin Jouko Kuhan Joensuussa tuolloin: http://urheilunhistoria.blogspot.fi/2014/12/jouko-kuha-yksinainen-ennatysmies.html
Arvoisa Pietarin kalasaalis -hikkaj
VastaaPoistaSe oli Kuha kuin kala veessä. Siinä vesihaudassa.
( Tuo Pietari on tuossa vaan hämäykseksi, kun menovettä sieltä oblastista aina hajet. Mutta paina nyt mielees, jotta mikä menovetenä myyvvään, siinä on oltava vettä yli 50% .)
Sandra on Suomen paras pitkänmatkanjuoksija, nyt kun Peiposet ja Vainiot on juosseet ittensä rammaksi.
Voksi, sir
Poistaja se Pantapiä-Vainiokin vain veturimiehenä puksuttelee.
http://www.veturipuisto.fi/
Arvoisa korpees-raivio-kulta-vainio -hikkaj
VastaaPoistaIhan aluksi haluan sanoa, että eellä lainasin Klemetin Heikkiä, mutta kun sanat niin istuvat siihen pantapäähänkin !
Kyllä meikä-Voxia niin korpesi, ja raivo nousi pintaan, kun kultaa juossut Vainio ei sitten talomiehen neulansohasun takia enää juossutkaan sitä toista kultaa, vaan hotelliin jäi makkoomaan.
Ja livahti se käsistä se ekakin ! Sillo Orwellin vuonna !!
Ja kun meikäläinen vaimoineen lapsineen päivää aikasemmin vartavasin vääntäytyi mökkilomalta kaupunkiin telkun äären, jotta näkis kulta-Vainion. Niin eikös mitä ... Merde !!
Mutta tuossa Peiposkan kanssa mainitsemani Vainio on tietty se Alisa-tyttönen. Maratonille liian nuori, ja kympin tulosraja tais jäähä tekemättä, kun juoksi mokoma jalkansa sohjoksi ! Kannattais pysyä siinä jääpallossa ...
Voksi, sir
Poistaeläkäs unoha myöskään lahjakasta Oonaa!
Ei Sormusta vaan Kettusta - sekin risajalkana, mutta tulee vielä. Eikä joutavaisia kiroile niinku nää arvauskilpailijat Cityssä.