tiistai 5. huhtikuuta 2016

Oppi ojaan kaatanut


Lautapoikana miestentöissä viimeksi, tänään taas mies työssä.
Lautataapelin juurella, voisi sanoa. Lautapojasta lautamieheksi - ylennys, kai.

Mutta miesten töissä joka tapauksessa, vaikka ukkotuomari nainen olikin.

Käsikähmässä ollut nuorukainen jonkun toisen kanssa, eikä niin vain pienesti, koska lautamiestä tarvittiin. Tai siis kahta lautamiestä, joista toinen oli nainen.
Pitää olla vähintään törkeä pahoinpitely ja parin vuoden linnatuomio odotettavissa, vasta silloin lautamiehet astuvat tuomaroimaan tuomiopöydän taakse. Muuten mennään pelkällä tuomarilla.

Semmoinen on nykymeno, valtion säästötoimenpide.
Mutta tulipa kirjavalikoimaan lisää vaihtelua, eikä aina Kallea Kallen jälkeen.

Pykäliä tutkittiin ja lakikaariin käsiksi käytiin.
Tuomio julistettiin.
Ehdollisella vankeustuomiolla selvisi. Olivat sopineet riitansa, lapsikin vatsassa kasvamassa.

Kyllä se pahalta tuntui kun oma oppilas oli lain syrjään polkaissut ja odottavaa vaimoparkaansa kaltoin kohdellut, pieksännän puolelle lipsahtanut.

Oli oppi pahasti ojaan kaatanut.

Nytkö tässä opettaja opetuksensa tuloksia tuomitsi,
omaa nilkkaansa hieroi?

+5°C  talven hiihdot/ 776 km//
ks.

10 kommenttia:

  1. Jotenkin on tutun näkönen talo, vissiin neljä kertaa ohitse ajettiin tänäänkin. Kerran oon käynyt sisälläkin, emännän tukena, kun kävi ilimottamassa polkupyöräsä varastetuksi. Kovin oli sokkeloisen oloista entisessä tehtaassa, mutta ulos kuitenni osattiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. EJ
      parempi pysyäkin aijjan toisella puolella!

      Poista
    2. Sitten itse asiaan. Ei ihan ensimmäiseksi tule mieleen, että kouluopetus vaikuttaisi kielteisesti myöhempään elämään. Käräjäsali taitaa olla hieman väärä paikka peilata sellaista. Oppi ei ketään ojaan kaada, paitsi noissa veroparatiisitouhuissa. Mutta tokkohan niistä käräjille joutuu tai sitten tapahtuu iso ihme.

      Poista
    3. EJ

      mutta eikös oo kohtalon ivaa että ensin on kaveri joutunut open 'puisteltavaksi' koulussa, ja sitten sama ope on taas edessä istumassa toisen laitoksen 'puistelijana'.
      =
      Lähe sutta pakkoon, tulloo karhu etteen!

      Tuosta veroparatiisiasiasta kera ilokaasun on valaiseva pakina tuolla Öisinkukkujatoverillani: http://blogit.kansanuutiset.fi/oisinajattelija/ilokaasua-ja-veronkiertoa

      Poista
  2. Arvoisa esteetikko -hikkaj

    Etkös tuntenut itseäs esteelliseksi elikkä jääviksi, kun omia oppejasi joudut itsearvioimaan ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voksi, sir

      aina sanoin oppilailleni, että sitten ope on hyvinhyvinvihanen, jos näkee teidät joskus formulakuskeina - onneks sinne asti eivät ole madaltuneet.

      Tää rötös on vielä jotennii ihmisen käyttäytymisen oletusarvoissa, pahimmasta päästä tosin.

      ps
      huomasithan, katsoithan tuon ks.-sisällön lopussa?

      Poista
  3. Arvoisa Ilokaasun koulun edesmennyt ope ( vai mites se nyt oli ) hikkaj

    Tuotakos tarkotit , öistä ajattelijaa ?

    Ohto Muhammed Mursun Cayman-kätköt ne on pientä siihen nähen, että Sipilän Juhan suosikkiammattilaiset hengittää väärää kaasua !

    Täytyy tässä ite ihan tunnustaa, jotta opiskeluaikana on meikäläinenkin hengitellyt sitä typpioksiduulia ! Meille kun farmakologian kurssin yhteydessä tarjottiin ihan Helsingin yliopiston puolesta ilmaisnäytteet tästä kaikelle kansalle suurta iloa tuottavasta nauruhermonkutkuttajasta.

    Nyt on varmana niin, ettei säästöleikkauksilla alas ajettu yliopisto enää tämmösiä huvituksia pysty opiskelijoiden valistamiseksi järkkäämään.

    Oiskohan naurujoogasta korvikkeeksi ?
    Tai onhan meillä evuskunnan kyselytunnit ...

    Tuo formulakuskivastaisuus vähän mietityttää. Kateusko siinä pilkistää, kun on joillakin miljoonapalkat.
    Ja ite pittää piikkilangankiristäjä-Valmetilla huristella ??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voksi, sir

      eikös sielä fiinimmällä puolella essiinny semmonen opevainaa Curriculum Vitaessa. Se.

      Vaan on teillä ollu helepot opiskeluajat: iloskaasussa ja ilimasessa spriissä!
      Toista se oli ollut opekoulussa seminaariaikoina: jalat aamuavauksissa viivalla, virsikirja käissä eikä iltamenoja kapakoissa.

      Meijjän aikana tosin jo oli toisin kun oltiin korkiammissa koululoissa. Omalla vastuulla.

      Saisit tarkemmin selevitellä kauanko iloa kaasussa kesti ja oliko se aitoa. Vaan elä liikoja kehu, saatavat erottaa eläkkeeltä, joutua vastuuseen ja takasin töihin.
      -
      Parempi kiertee piikkilankaa kuin samaa ympyrää sotkea. Eikös se jo Arkhimedes, se perätuuppari, varottanu ettei ympyröitä saa sotkea: Noli turbare circulos meos!
      -
      ks.
      on siinä kuvan alla vasemmalla, siinä tarkemmin tuosta käräjöinnistä.

      Poista
  4. Arvoisa vihjeopas -hikkaj

    No nyt vasta huomasin nuo pienet kirjaimet. Mutta oli juttukin niin perin vaatimaton, kun vaimokin vasta 17. viikolla. Kyllähän tuota vielä raavas mies heitteleepi !
    Jotta pelkät ehdot antoi oikeus. Varmana opettajan ohjeen mukaan...

    Se ilokaasujuttu silloin opiskeluaikana liittyi tietty lääkeaineopetukseen. Jotta ees jotakin huumetta ois tullut omakohtaisesti kokeiltua.
    Kun sitten töissä ei voi !
    Kerran sitä sai kokeillahenkäistä, ja oitis meni useimmilta vintti pimeäksi. Toki iloluonteisen kikatuksen kera.
    Kovasti ois kiinnostanut heliumhenkäisytkin. Niin ois voitu Aku Ankkaa imitoida. Tai Iinestä.
    Mutku ei.

    Joihinkin lääketutkimuskokeiluihin pestattiin myös lääkisläisiä vapaaehtoisia, Ja kaikki jäivät henkiin. Mikä positiivisena havaintona todettakoon.

    Yhen kerran kerättiin koko luoentosalilliselta sylkeä jotakin amylaasijuttua varten. Se joka eniten tunnissa kuppiin sylki, sai leffalipun verran rahaa palkinnoksi.
    No ! Meikäläinen voitti sylkykilpailun.
    Mutten kyllä muista, kävinkö elokuvissa, vai tuhlasinko rahat ! Suu kuivana limonaatiin.

    Eipä oo meikäläinen enää töissä käynyt yli vuoteen. Neljä vuotta tuli kutsuja vielä eläkkeellä.
    Ovat loppuneet pyynnöt, enkä itteäni oo tyrkyttänyt.
    Ja 1.1.2017 loppuu risettien kirjottelukin tutuille ja suvulle, ja itelle, kun paperiresepti kielletään.
    No onhan eläkeläisellä epälääkärillä toki aikaa istua arvauskeskuksessa risettijonossa !

    Sitä ois muuten piikkilangankiristäjälle tilausta tuolla Balkanilla päin. Siellä kun veetään uutta rautaesirippua niinmaanperkeleesti.
    Eivät oo kyselleet perrään ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voksi, sir

      virkatuomari tuntee pykälät, maallikkotuomarit - ne lautamiehet - tuovat arkielämää käräjätupaan. Eivät ne välttämättä niin tarpeettomia ole kuin ylleinen käsitys on: on niillä oikeesti jalat maassa olevaa elämisen tietoa ja elämäntuntoa, mikä hyvinpalakatuilta kaupunkivirkailijoilta monesti puuttuu.

      Tosin sais ammattiruomarilla olla kaks ääntä, koska nythän ne kaks lautamiestä pystyy kumoamaan, jos tuomio äänestykseen menee, ammattilaisen äänin 2-1.

      Lautamieskausi päättyy yli-ikäisyyteen seuraavissa kunnallisvaaleissa, joten sitten pörräytetään Valametti käyntiin ja keskityttään tosissaan rautalanganviäntöön Balkaniloihin ja tiijjä vaikka tuohon Niiralaankin...

      Kirjottele jemmaan niitä väkevämpiä resptilöitä, kyllä ne tiälläpäin kelepovaa, niin taretaan talavellakin piikkilankaa veillä kimpassa.

      Poista