perjantai 29. tammikuuta 2016

Loppui Lehtonen

Silloin näkisimme: "Putkinotko oli vain kivenjärkäle, johon hän ohimennessään hakkasi nimensä, ja että Lintukoto on vain kukkakimppu, jonka hän sitoi lopputaipaleellaan." (Kivimies/ Tulenkantajat 1929)

Milloin silloin?
Silloin jos Joel Lehtonen löytäisi jonkin sopivan astian, johon voisi ammentaa kaiken elämänviisauden.
Eipä löytänyt, vai löysikö sittenkin viimeiseksi jääneessä Henkien taistelu -teoksessaan? Ei minusta, vaikka vaikuttava avainromaani sekin.

Nyt on kaikk' lehtoset luettu, Joelin päänahka lakkarissa.
Ainoastaan Hyvästijättö Lintukodolle on enää heittämättä, mutta sitä en tohdi tehdä ennen kuin lähempänä lähtöäni, sen verran pahan sään merkkejä oli jo Lintukodon loppumetreillä aistittavissa.

Sen verran vielä sanon Lehtosesta, että Pekka Tarkan toimittama Putkinotkon herra: Kirjeitä 1907-1920, Otava 1969, on melkoinen avain Lehtosen Joelin maailmankatsomukseen ja katkeruuteen ja koko tuotantoon: rakastajatar, se pahuksen Sylvia Avellan, ei suostunut polttamaan Joelin intiimejä kirjeitä - se oli Lehtosen kirjallisen tuotannon riippa ja onnettomuus.
Putkinotkon herra kainalossa kannattaakin Lehtoseen perehtyä.

Että mitäs nyt?

Tuota kauten Päätaloon toiselle kierrokselle: Iltapihti pirtin päälle - kirjailija Kalle Päätalon sanasto.
Unto Ylisirniön 4000 sananselitystä Ihmisiä telineillä romaanista alkaen ja päättyen Iijoki-sarjan 18. osaan Reissutyössä.

Ja taas: ei ei, älkää peljätkö, en tuo niitä tänne, vaan luen niitä toisella tantereella, armahdan teitä, vähät lukijani*.
___
*(Joel Lehtosen käyttämä ilmaisu kirjassa Lintukoto,
ja jos Joelilla vähän niin ketäkö muka ...pyääh! )
-3 °C hiihdot 11 km/134 km//€

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Kissanhännän nostaa, kukas se?

- Mitäs nyt tehhään? hätkähti toinen.
- Ollaan ihan tavallisesti, kuului toisen neuvo.
Olivat ja tilasivat toiset, tai kolmannet tai neljännet tai, neuvoa-antavat. Eikä nolostuttanut enää yhtään. Mitäs noista!
Ihmisiä ne vain nuokin tärkeimmissä asemissa ja näyttävämmissä tamineissa sisään astujat.

Tulipa vaan mieleen tuo tosi juttu, jostain kaukaa, kun eilen oikein päätoimittajan pakeilla oltiin. Puolensataa meitä. Kahvit ja kaikki.
- Autollako tulit tässä myräkässä Helsingistä asti?
- Junalla tulin, ois ollu melkoinen keli ajella. Aamulla vasta lähen takasin. Lappeenrannassa on Naisten Pankki -tilaisuus.

Ihan tavallisen oloinen tyttö, nainen, eläkkeellä oleva.
Miespäätoimittajat ne ovat ihan toinen kategoria kravatteineen ja prässeineen, "toinen luokka" tuhahtaisi Juutas Käkriäinen halveksivaan tai kunnioittavaan sävyyn, miten kulloinkin. Lähestypä niitä luonnollisesti.

- Minulta puuttuu juhlageeni, sanoo toivoteltuaan runsaslukuisen kuulijajoukon tervetulleiksi.
Kun puhuu lisää niin sen kuin vahvistuu että ihan tuo on kuin yksi meistä. Jos olisi maatalossa syntynyt niin yhtä hyvin voisi olla navettahommissa kuin päätoimittajana. Vaan kun on kirkolla syntynyt, joutui lähtemään maailmalle. Korostaa ettei olisi ollut pienintäkäänmahdollisuutta keskikoulun käyntiin jos ei olisi tullut kunnallinen keskikoulu. Lukiossa tuli vapaaoppilaspaikka ja siitä sitten vapaalla valtsikkaan, josta toimittajakouluun ja Erkon kynsiin ...

Ei nosta koko iltana kissanhäntää, vahingossakaan.

- Oon. Oon toki. (Kupiaisessa ostoksilla joka kesä Tuupovaaraan mennessä)
- Kannustava opettaja oli, vuoden ennätti olla. (Eeva Tenhunen)
- Valta välillä sokaisi. (Erkko)
- Nurkkaan laittoi kun olin villi ja osasin jo lukea ekalla. Ei oo haitannu. (opettaja Home)
- Ruskealasta ja Uukuniemeltä. (äiti Hirvonen, isä Pirhonen)
- Puolet kirjan tuotosta. (Naisten Pankki)

Ei käytä sivistyssanoja, sekin plussaa.
Illan ainoa sivistyssana ja omaa sivistystä osoittava äännähdys kuullaan lukion rehtorin, emerituksen suusta:
- Kanavassa oli kirjoitus otsikoitu jotenkin niin että Johtaja vaan ei tirehtööri.
Vaikka olisihan Heikillä ollut käytössä tavallisempiakin kanavia, kuten kirja-arvostelu Tytön tiestä Kirjavinkeissä!
Tai vieläkin tavallisempi otsikko Cityssä Hesarin Reetta - tytön lenttura. (Heh ja anteeksi: hiiri nousemassa väkisin pöydälle.)

Tytön tie on läpi käyty. Kysymykset kysytty.
Signeerausten aika.
- Sillä varjolla ilkeän/rohkenen kaupata kun se Naisten Pankki saa osansa.


26.1.2016 Kiteen kirjastossa kirjailijavieraana Reetta Meriläinen.
0 °C hiihdot 11 km/123 km//€

tiistai 26. tammikuuta 2016

Päitä alas

Ajattelin lukea lopunelämäni pelkästään onnellisia ja rauhallisia ja tasapainoisia teoksia.
Vaan keskellä putoavia päitä tässä ollaan ja melskataan!

- Kaksi Punktia miulla olisi jos saisin ne esittää, mallasi Väyrynen Stubbia Stillerin Pressiklubissa vaatimattomasti. Varmaan samoja kuusikymmenluvun saksanlukijoita niin kuin meidän ikäluokkamme monin paikoin pakotettu oli.

Neljä Punktia on minulla esittää. Todistuksena otsikon oikeellisuuteen ja kirjavalintojen päinvastaisuuteen. Näillä kohti mennään:
  1. Punkt. Gargantua: Rabelais panee jätin ahmimaan salaattia ja siinä ohessa tämä isoinen huomaamattaan haukkaa lehtien mukana kuusi pyhiinvaeltajaa. Nämä vaivoin pelastautuvat hammasrivistön suojaan Gargantuan huuhdellessa salaatit alas kunnon burgundinviinitujauksella.
  2. Punkt. Luxus: Kaunisto tapattaa kuningas Louis XVI:n kansalliskaartilla läjäpäin vallankumouksellisia, mutta pelastaa aatelisnaisen, joka ilotyttöjen seurassa on mennyt kuuntelemaan Marat'n puhetta Champ-de Marsin areenalle. Marie palaa hengissä Isidoren, kreivitär pyövelin apulaisen, kämpille, jonka suojassa hän on jo pitemmän aikaa majaillut, lähtee sitten omille teilleen.
  3. Punkt. LintukotoLehtonen tappoi ne muurahaiset kyllä, mutta jotenkin alkaa lukijana tuntua että lopun alkua tämä niin suloinen ihana saarielämäkin on. Aivan pitää Tarkan esipuheesta tarkastaa: no ei sen kuoleman pitäisi kyllä vielä heijastua kirjan tekstistä, sillä Lintukoto on kirjoitettu jo kesällä 1928, ja kirjailijan oman käden kuolema tulee vasta 1934, viikkoa ennen 53-vuotispäivää. Mutta ilkeä kalvava selkärankareuma lienee lyönyt miestä matalaksi, kirjaimellisesti 'kontilleen kuin elämän' niin kuin Tarkka kuvailee. Ja kirjan kirjoitettuaan Joel hylkäsi saaren neljäksi vuodeksi.
  4. Punkt. Marko Paavilainen: Murhatut veljet. Vielä tämäkin samaan syssyyn! Mistäs tämä tähän hätään tuli? Posti kantoi, joskus tilattu on. Uutuus: Valter, William ja Ivar Thomén elämä ja kuolema. Teos 2016. Kansalaissodan alkupäivinä 1918 punaiset murhasivat Vihdissä tienposkeen 17 valkoista, heidän joukossaan nämä lukeneet arkkitehti- ja metsänhoitajaveljekset.
Vietä tässä sitten leppoisaa luppopäivää!
Veikkaan että ajaa suksille jossain vaiheessa.

hiihdot 10+7km/112 km//€

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

mä ja sä

Tällä kertaa ihan vain lyhyt kuvaton sunnuntai-iltainen oletus, jotta saa mainita että hiihdetty on ja viikkotolkkuiset = tolkuttomat pakkaset ovat lauhtuneet-4,7 °C.

Tämän päivän Hesarin Torstista selvisi tai ainakin voi päätellä, mistä nuo kylmäävät - pakkastakin kylmemmät - etelän ylpistelevät sanat juontuvat.

ja sä

Mäki haluun! Mäki tahon! Mäki tuun.

Niin niin stadista tietty, mutta mistä sieltä?
Nyt kylmien persoonapronominien etymologinen tausta tuli julki.
No täältä:
  • Kannelmäki, Pitäjänmäki, Jakomäki, Myyrmäki.
- Eikö siellä Hesassa muita asuinpaikkoja ole? kysyy kysyjä Torstilta joka tietää Siskonsa kanssa paljon asioita.
Torstikos innostuu että on ja luettelee lisää:
  • Kurkimäki, Pajamäki, Pihlajamäki, Pukinmäki, Siltamäki, Veräjämäki ja Viikinkimäki. Ja jos ei riitä niin Vantaalta lisää:
  • Kuninkaanmäki, Luhtaanmäki, Länsimäki, Myllymäki, Nikinmäki ja Vierumäki. Espoossa vielä
  • Karvasmäki ja Perusmäki. 
Että ei siis ihme jos  sekä sen loinen ovat etelänväen jokapäiväistä voito(to)nta* leipää.

Se ei kyllä selviä, mistähän syystä ne niin kylmiltä, luotaan työntäviltä tuntuvat näiden rinnalla:

mie ja sie 
*Lukijalisävälikysymys:
- Isä, voita tää leipä!
(mistähän on kysymys?) 
hiihdot 7+8 km/95 km//€

perjantai 22. tammikuuta 2016

Monelta kantilta

Rabelais ja Lehtonen etenevät hitaasti mutta varmasti; teen sekoja ja otan Kallen läpiselailuna messiin niin kyllähän tuhti mikseri syntyy pakkaspäivien lämpimiksi, ratoksi ja opetukseksi, vaikka ulos hangille mieli jo palajaa.


Korvasta syntynyt Gargantua-jätti muistuttaa monin paikoin Peltosta, Juhanin Elmoa ja muita sananmittaisia. Gargantuassa kieli vain on vieläkin liioittelevampaa, karkeampaa ja brutaalimpaa,
katsokaas vaikka,
kuinka vihollisen hyökkäyksen estää Gargantuan tamman ulostus: se 'sai aikaan tulvan, joka ulottui aina seitsemän peninkulman päähän; ja kaikki kusi virtasi Vède'in kahluupaikkaa kohden ja teki virran niin vuolaaksi, että vihollisjoukko hukkui suuresti  kauhuissaan lukuunottamatta niitä, joiden onnistui paeta vasemmalla puolen kohoaville kukkuloille'.

Siinä kansan kieli ja karnevalismi, burleskius riemuvoittavat. Tykkää ken haluaa, pähkähulluudesta.

Lehtonen näyttää  Raben kielestä pitäneen, Lintukodossakin hän lainaa pätkän Rabelais' lta: rakkaat juopot ja kihdinsyömät.
Saunomme Joelin kanssa, kun muurahaisetkin on saatu häädettyä lavoilta pois, oikein kutkulleen.
Otamme tiiranpoikasen elätiksi, tai yritämme ottaa, kuoleehan se jo alkuunsa kananmunan ruskuaiseen.
Ja parempi niin, sillä itsekkäästi sen kirjailija itselleen otti, rosvosi sen: "Ikäväni vuoksi, itseni tähden!"

Ansaituksi kokee tiirojen koston, parjauksen ja pommituksen pesäpaikan ohi soutaessamme:
- Koettavat minut "kokkeloida" niin kuin olen ansainnut.  Niiden äänessä kuulen valituksen ja kirouksen.

Soutaa ja lauseskelee. Siitäpä pääsee kirjailija taas vihjaamaan omaa äidittömyyttään, sen Heikaraisen Karoliinan menettelyä.  Emon rakkaus  - 'sekin saattaa olla suuri harhaluulo, useammin kuin väitetään', 'ei ole aina ihmispoikasen laita toisin'.


torstai 21. tammikuuta 2016

Mahdoton tehtävä

1958
Päätaloa englanniksi! Eihän Linnastakaan mitään tullut.
Luulin tietäväni Kallesta, jos ei nyt kaiken niin paljon, sentään seitsemän vuoden ajan kuului jos jollainenkin päätalo jokapäiväiseen leipään. Oli maullaan.

Mutta että Päätaloa käännetty vieraille kielille!
Ei mitenkään mahdollista - mahdoton tehtävä.

Lohkaistaas makupala Iijoki-sarjan  ensimmäisestä eli Huonemiehen pojasta:
  • '- Mitä ämmi on kun ruuperä tulloo ohtaan?'
  • '--- emäntä veti Satusetän ilopatukasta pirttiin! Satusetä pönkkäsi vielä pirtin kynnyksellä jalkapohjillaan ja älähteli että irti tiiksasta, irti tiiksasta ---'
Jatketaan sarjan kakkosesta eli Tammetusta virrasta; jo kirjan nimi voi olla monelle jos ei nyt paavia niin ainakin en tiijjaa:
  • 'raijjasivat kahvet näppeimpään nuusaan' 
  • 'alakaa olla hunterkoppa meleko pullollaan' 
Käännäpä kielille vivahteet säilyttäen!
Voipi kääntäjää tosissaan ottaa hunterkoppaan ihan raskaimman jäläkeen ja pian huomaa makaavansa ruuperä otassa eli ylipääsemättömän hankaluuden edessä.

Vaan niin vaan sanoo Päätalon kääntäjä, amerikkalainen kirjallisuuden professori, tohtori Richard Impola, jotta no problem käännettyään viisiosaisesta Koillismaa-sarjasta ensimmäisen ja kolmannen osan: Our Daily Bread (Koillismaa)sekä Storm Over The Land (Myrsky Koillismaassa).

Saattaa, luulemma, aika köyhältä ja köykäiseltä taikka sitten kääntäjän itsekeksimältä kirjoitukselta kalskahtaa käännöksen lukijasta Päätalo, kun jäljellä on pelkkä elämänmittainen koillismaalaisesta jaamantiestä irtirepäisty pitkä juoni?

On näihin käännösongelmiin törmännyt silloin tällöin itse kirjailijakin kieltäen kääntämästä tuotantoaan, ei tuotannollistaloudellisista syistä vaan mahdottomuudesta: vastahan tutustuimme
Nils-Aslak Valkeapäähän tuossa kirjailijamuseokirjassa Haltiakuusen alla; Ailu ei antanut kääntää muutamia saamenkielisiä runojaan millekään muulle kielelle, nähkääs:
"Kirjassa Aurinko, isäni on pitkä porotokkaa kuvaava runo, joka on kaikissa käännöksissä saameksi. 
Valkeapää ei antanut kääntää sitä.
Hänen mielestään kääntäminen oli mahdotonta, koska kieli sinänsä sisältää tavan ajatella ja ymmärtää maailmaa.
 Hänestä tuntui muutenkin mahdottomalta selittää saamelaista ajattelutapaa sellaisille, jotka eivät olleet eläneet saamelaiskulttuurissa."

tiistai 19. tammikuuta 2016

Paratiisin puhdistus


No nyt jo Lehtonenkin, Jukaksi myös kutsuttu, käy sotaa paratiisisaarellaan Lintukodossa! Väkivaltaiseksi heittäytyy kuin nuo eiliset ranskalaiset pyövelit ja kakkusoturit. Vielä pahemmaksi: hävittää aikoo koko valtakunnan. Jos tarve: varmaan kyntäisi ja suolaisi pellot karthagolaisittain - koska arsenikkiakin käyttäisi jos ei olisi tuo oma kanalaumakarja.

Muurahaisia vastaan käy taistelua.
Nämä kun ovat valloittaneet parhaimman näköalakukkulan pyramidillaan. Paheksuen? ensin muurahaisten naisvaltaa, tai väheksyen ainakin muurahaismiesten raukkamaisuutta: kun oikein tiukille ottaa syöksyy miehenpuoli kuin Paris Hektorilta kuningattaren helmoihin.
Sitten.
Tulta pesään! Poltetun maan taktiikka purkoon!

Jok'ainoan kiusanhengen haluaa kirjailija hävittää saareltaan, jotteivät enää tarttuisi hohtimillaan nilkkoihin.

'Tahdon nyt kumpuni vapaaksi. Tahdon pois siitä tuon ruskean törön!'
'Neljä päivää vierrän kuin kaskenpolttaja, hiessä ja noessa.'
'Lisää tulta!'
'Pari viikkoa vierrän kaiken kaikkiaan.'
'Sitten on kaupunki kuollut.'

Mutta.
Kas kummaa:
'Ja eräänä päivänä siunailee anoppi: "Miksikähän muurahaisia nyt saunalla kihisee?"'

Konsessioalueajatuskaan ei toimi: että rajaisi noille kiusanhengille oman alueensa.

Niinpä Joel siirtyy kuvaamaan heinäkuun kaunista kuutamoa ja rajua ukkosilmaa, jolloin:
Talonpojat näkevät ilmeisen todistuksen Jumalan olemassaolosta.

***

Klo 02.30   -31,7°C

Lempi
löytyi makoilemassa uunin pankolta
kun käyn keittiössä juomassa kauhalla vettä.
Kuu
taivaalta.

Yksi maahan pyrkivä turvapaikanhakija
on löytynyt Alakurtin tiellä
paleltuneena autosta
yksin.

 Klo 02.40   -31,6°C   

maanantai 18. tammikuuta 2016

Kaksinaama


En pidä keinotekoisesta väkivallasta. En katso väkivaltaelokuvia. Enkä mitään rennymäistä voi sietää. Puistattaakin.
Silti LIVEnä katson jääkiekkoa, härkätaistelua, nyrkkeilyä ... potkunyrkkeilyssä kulkee raja: EI.

Melkoinen kaksinaama tässä.

Lukemisessa vältän väkivaltaa: mikä onni törmätä Gionon puunistuttajan kaltaisiin tai niin kuin nyt tähän Lehtosen Lintukotoon, sitä ennen Onnen poikaan.

Silti hyvin näyn sulautuvani myös Rabelais'n Gargantuan hurjiin Piccrocholen kakkusotureihin ja väkivaltaiseen munkkiin, Johannes Lihanhakkaajaan, varsinaiseen sapelinkalistajaan, mistä näyte alinna**.
Kuin myös sujahtavani pyöveli Sansonin housuihin ja hänen apupoika Isidorensa mestaus-, teloitus-, tappotouhuihin Pariisin kapisilla vallankumouksen sekasortoisilla kujilla!

Melkoinen kaksinaama, todella!
Nopeastipa sivistyksen pintakuorrutus on raaputettu pois, tai veke.
Sitä jotenkin turtuu ja hyppää mukaan ihan niin kuin aikoinaan Danten Jumalaisen Helvetti-osastoon.


François Rabelais (1494-1553) -WP
Milja Kaunisto (1976-)
kuva Marek Sabogal

Saapas nähdä mitä tästä kehkeytyy kun jatkaa Kauniston, mikä ristiriitainen nimi,  Luxuksen lukemista rumuudesta - tuntuu vaan niin hiton mielenkiintoiselta, niin minkäs sille mahtaa:

      "Yhdellä nopealla sihahduksella miekan terä iskeytyi Charles de Boucardin kaulaan. Kreivin pää lensi uljaassa kaaressa minua kohti verta suihkuten ja laskeutui jalkoihini. Nostin pään hiuksista ja kohotin sen kaiken kansan nähtäväksi, ja väkijoukko puhkesi korviahuumaavaan huutoon."  
    pyövelin apulainen
Isidore

       **"Ja varoittamatta hän mukiloi heitä niin voimallisesti, että sai heidät ymmälle kuin porsaslauman lyöden pitkin ja poikin vanhaan miekkailutapaan. Toisten aivot hän murskasi, toisten kädet ja jalat hän katkaisi, eräiden niskat hän väänsi nurin ja joittenkin munuaiset hän survoi muhennokseksi; hän murskasi heidän nenänsä, löi heidän silmänsä keltaisiksi ja sinisiksi, halkaisi heidän leukaluunsa, löi heidän hampaansa kurkkuun, rusensi heidän lapaluunsa, pirstosi heidän sääriluunsa, löi lanteet sijoiltaan ja murskasi kyynärluut. Sitä joka koetti piiloutua pitempien viiniköynnösten turviin, hän pirstoi koko selkärangan ja piiskasi häntä kuin koiraa.
Jos joku yritti pelastautua pakenemalla, hän löi niin voimakkaasti siihen kohtaan, missä niskaluu liittyy päälakeen, että pään luut lentelivät siruina ylt'ympäri."  
munkki
Johannes Lihanleikkaaja

Niitä fiksuja tyylikkäitä ranskalaisia kaikki tyynni, niin pyöveli kuin munkkikin!

Kaksinaama, ei epäilystäkään, tässä!
hiihdot 10 km/80 km//€


lauantai 16. tammikuuta 2016

Ranskalaista pullaa

"Honi soit qui mal y pense."

Lintukotoa kaikessa rauhassa luen ja yhdenäkin sieppaan fraasin kuin pääsky hyönteisen. Täysin pimennossa ollut lause pulpahtaa esille: oon tuon joskus kuullu ja rallatellu sitä ranskaksi petäistönä lausuen, vaan mikä lienee; vähän niin kuin tätä silloin tällöin mieleen työntyvää Bergh-Kallion runonpätkää aina veivailen: - Huoleti kiitelkööt muut Alppein seutuja kauniiks - kauniimpi kalliimpi on mulle mun syntymämaa!

Paraskin patriootti! Mutta komealta se silti kalskahtaa, luihin ja ytimiin uppoaa, tuo runo, joka löytyy täältä jos oikein kaivelee.
Encore, tuo alun ranskalainen, näkyy olevan noiden sukkanauharitarien lausahduksia turhasta häpeämisestä.

Ranskan pullaan tässä on pian tukehtumassa, kun joka puolelta Gallian kukko tuntuu ihan mattina kiekuvan, ranskalla pommittavan.
Lehtonen kesken kaiken kaunista suomalaista kesäpäivää johtaa ajatuksen Ranskaan; munkki, pappi, lääkäri Rabelais'n Gargantua-jätti möyrii parhaillaan opintiellä Pariisissa ja kaiken huippuna posti kantaa luettavaksi Milja Kauniston Luxusta, melkoista möhkälettä pyövelin apulaispojasta Isidoresta, joka on kasvanut valheessa ja hulluudessa.
Onpa mahtavan upea kansi!

Että hyvin täällä korvessa kaukana Ranskanmailta lauantaipakkaspäivä sujahtaa käyntiin, mittarissakin vain -30,8C. Ja eilen tuli varmistettua selusta, tai oikeastaan bottom, kun viimeinkin lumitilanne antoi myöten kolata seinvieret lunta täyteen.

"Näillä mennään!" huudahtais nykykieleläinen.



perjantai 15. tammikuuta 2016

Kirjailijain kotimuseoita

(siis: - Voiko tylsempää otsikkoa ja aihetta olla, tä? kysytte.
Turhaan, koska tässähän on ensi kesän reissukohteitanne vaikka huru mykky!
Ei muuta kuin mopo käyntiin ja paanalle ...)

Nyt kun elävien kirjailijoiden kodeissa on päästy vierailemaan ihan luvan perästä ja tutkittu tarkkaan työhuoneet ja työskentelytavat kirjassa Mieli ja maisema - kirjailijoiden työhuoneita, on käytävä katsomassa, kuinkas ennen.

Eli sama tekijäkolmikko Helttunen-Saure-Suominen on ennen eläviä kiertänyt maatamme tutkimassa majan majalle menneiden kirjailijoiden kodit ja työhuoneet, jotka on museoitu tai joihin muuten on mahdollisuus päästä katselulle: Haltiakuusen alla - suomalaisia kirjailijakoteja on Avain-kustantamon kirja vuodelta 2013.
Kolmisenkymmentä kohdetta on löytynyt, iso osa museoitu muualle kuin alkuperäisiin kirjailijakoteihin.


Runebergien Porvoon koti Aleksanterin kadun varrella on yksi vanhimmista kotimuseoista Suomessa, yhä toimivista kirjailijamuseoista vanhin. Koti avattiin yleisölle jo vuonna 1882, viisi vuotta Johan Ludvigin ja kolme vuotta Fredrikan kuoleman jälkeen.
Suuri on keltainen talo, mutta suuri oli perhekin, tai ainakin isolta tuntuva, sillä pienenä menehtyneen Anna-tyttären kuusi veljestä olivat melkoisia menoveikkoja, joita porvoolaiset kutsuivatkin Porvoon susiksi. Hyvinhän nuo pojat itsensä kuitenkin koulivat: kolme lääkäriä, yksi insinööri, yksi lehtori ja kuuluisin kaikista kuvanveistäjä Walter, isänsä patsaan muotoilija sinne Esplanadin puistoon.


Päätalon Kallen koti Kallioniemi Taivalkosken Jokikylässä on myös säilynyt entiaikaisessa ilmiasussaan ja on erittäin suosittu matkailukohde, jossa käy tuhansia Kalle-faneja kesäkuukausina 'kotona olemassa', 26-osaisesta Iijoki-sarjasta läpitutuiksi tulleita paikkoja nuuhkimassa.
Ja
olenhan siellä käynyt minäkin.
Ja
totta tosiaan: Kotoinen on tuntu, kotoisalta tuntuu - ihan kuin täällä olisi joskus itse asunut; eikä vain tässä järvenrantaan viettävässä maisemassa, missä Kalle kellokaulassa kolmannelle vuodelle ryömi ennen kuin oppi kävelemään, vaan koko pitäjä kaikkine nimineen ja Jalavan kauppoineen niin tuttu, niin tuttu! Isä-Herkko tuossa tupakin kanssa ähräämässä ja äiti-Riituhan se tuossa piippukäyrä suupielessä huitelemassa.
Siinähän nuo toisetkin sisarukset kuka mitenkin 'Kaken' kimpussa, Martta, Manne, Eeti ja Terttu, ja sitten vielä Aune ja Kaarina.

Mutta siis hei, ei pidä jumittua.
Onhan kirja täynnä sankareita, maankuuluja kirjailijoita, toki heistäkin lukea täytyy: Canth, Haanpää, Jansson, Kailas, Kallas, Kianto jne.

Täytyy, täytyy, mutta kukin mielihalunsa mukaan, omassa kiinnostavuusjärjestyksessä: seuraavana luen Linnan, jonka kotimökistä vain rauniot jäljellä Urjalassa; sitten Waltarin Hartolan kesäpaikan tarkastan, Näsin mökin, sen jonka vintillä syntyi Sinuhe; sitten menen Sastamalan Kiikkaan Runnin mökkiin Kaarlo Sarkian tykö ...
Kaarlo-poika oli samanlainen lehtolapsi köyhistä oloista kuin Joel, Lehtonen, jonka luen viimeiseksi kun parhaiten jo ennestään tunnen, vastahan Putkinotkossa kesällä pyörähdimme.

Sormet syyhyllä tässä, kuten näette. Niin ja Viita ja Leino vielä, ja ...

Akseli Gallen-Kallelan Seitsemän veljeksen kuvituksen jäljennös Putkinotkon eli Inhan ulkoseinällä, taidehistorioitsija Ludvig Wennerströmin 'vetäisy'.

hiihdot 10 km/70 km//€

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Sulle ääneni annan

Blogistanian kirjallisuuspalkintoäänestys
Parhaat kirjat, joita olen arvioinut vuonna 2015 ja jotka ovat ilmestyneet 2015.*)
(vakilukija älköön säikähtäkö, sillä näin puisevanviralliseksi en aio taas ihan kohta heittäytyä!)



TIETO
  1.  Reetta Meriläinen: Tytön tie  Kirjapaja 2015. -  3 pistettä https://www.city.fi/blogit/hikkaj/kirja-arvio + http://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/tyton-tie/ + http://hikkaj.blogspot.fi/2015/10/kaks-onnetonta-ihmista-kaks-ei.html 
  2. Tomi Astikainen: Miten elää ilman rahaa  Into 2015. -   pistettä http://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/miten-elaa-ilman-rahaa/ + https://www.city.fi/blogit/hikkaj/rahatta+4+vuotta/129585 + http://hikkaj.blogspot.fi/2015/03/rahatta-tai-melkein.html 
  3. Risto Joutjärvi: Valvojana naisten erityistyöleirillä
    - Saara Tuukkasen muistelmat 1943-1944. Minerva 2015. -  1 piste http://hikkaj.blogspot.fi/2015/04/sormet-oikein-syyhyavat.html + https://www.city.fi/blogit/hikkaj/naisvankien+erityisleiri/129911 
KUOPUS
  1. Milla Paloniemi, Peik Lehtonen ja Katja Lehtonen: Lennart  Like, 2015 -  3 pistettä http://hikkaj.blogspot.fi/2015/03/kadessa-vuoden-helmi.html + http://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/lennart/ 
  2. Jukka Itkonen: Laulavat lenkkitossuturheilullisia liikuntarunoja. Kuvitus: Matti Pikkujämsä. Lasten Keskus, 2015 -  2 pistettä   http://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/laulavat-lenkkitossut-urheilullisia-liikuntarunoja/
FINLANDIA
  1. Pentti Haanpää: Kauneuden kirous  Into, 2015 -  3 pistettä  http://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/kauneuden-kirous/ + https://www.city.fi/blogit/hikkaj/aiti+jattaa+perheensa+paha+saa+palkkansa/130599 + http://hikkaj.blogspot.fi/2015/08/haanpaassa-taas-kiinni-kuin-harakka.html
  2. Minna Finstad ja Sari Salminen: Onneks tänne saa tulla kännissä – tarinoita ammattikoulusta  Nordbooks, 2015  -  2  pistettä      http://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/onneks-tanne-saa-tulla-kannissa-tarinoita-ammattikoulusta/  +  https://www.city.fi/blogit/hikkaj/kannissa+koulussa/129355  


*
**
***

*)PS
kaikkein parhaat kirjathan ovat ilmestyneet jo aikaisemmin - ja niitä mieluummin luenkin!
***
**
*
hiihdot 8 km/60 km/€

maanantai 11. tammikuuta 2016

Syntyi korvasta!

Sen verran pitkälle edennyt jo lukurutto, etteivät Boccaccio Decameroineen Dante Divina Commedioineen enää mittää - ihan mietoja seksiturinoita ja ihan mieto kuolemanjälkeinen rakkaushaikailu! Toista alkaa olla Gargantua, tuo, Rabelais-lääkärin kertoma, korvan kautta syntynyt jätti.

Että korkeelta ja kovaa tässä mennään - korvakuulolla kaiketi.
Olisikohan syytä pistää päätä päivän valjettua pihalle ja jalkaa rotanloukkuun ja pyrähtää suksineen kohti metsänrajaa - josko pakkanen vähän asettelisi ja viilentäisi, vielä tuolla kuitenkin vähän vajaa miinus 25C.

Historialliset ulkomaalaisten tarjonnat ovat vallan mainioita, ja mukaansa tempaavia, vaan silti Lehtosen saareen tahtoo mieli palastella. Vähä-Vohlissa on tunnelmaa. Sopivasti äksöniäkin nyt kun Matti-kukko, tuo kynityn kanan näköinen, on ostettu toimeensa rypistyneellä setelillä:
"No, paljonkohan suo sitten maksoi?"
"Maksoi se viisi markkaa."
"No johan oli rämäys!"
"Se oli näöltään niin suomalaisvaatimaton, melkeinpä torpparivaatimaton, että ristimme sen heti Matiksi. Muuten tämä onkin kaikkein reiluimpia nimiä, ilman makeilua ja mitään keksittyä."

Jotta kyllä melkoisessa tulituksessa saa olla ja monenkirjavaa vastaanottaa kun siirtyy maailmalta kotoiseen ja kotoisesta hypähtää taas maailmalle Hirnin Esteettisen elämän myötä pohtailemaan taide- ja kauneuselämän itsetarkoituksellista, Selbstzwecke, riippumattomatonta olomuotoa:
"Kant määräsi suunnan myöhemmille teorioille selittäessään kauneuden sellaiseksi, joka miellytti ohne Begriff und ohne Interesse, ilman käsitettä, välittömästi, ja ilman henkilökohtaisia pyyteitä ja pyrkimyksiä."
Schiller vertaili taidetta leikkiin, jota harjoitetaan ajattelematta tulosta; Schopenhauerin mielestä esteettisyys oli 'tahdotonta' elämää, jossa sai vaipua puhtaaseen pyyteettömään mietiskelyyn.
Pohja-ajatuksena koko ajan ja kaikilla taiteen ja kauneuden riippumattomuus' käytännöllisen elämän tarkoitukseen nähden'.

Mukava kääriä hihat ja astua pakkaspäivän ratoksi taas noiden viisaiden remmiin! Minnekään hiihtämään!
Ei hassumpaa luppopäivän viettoa: tulta takkaan, puita pessään ja monenkirjavaa opusta kätteen.Vai mitä?
Tottahan sitten ilimojen lauhduttua, hyvän sään aikana, palailee muina miehinä rantteelle puita pilkkomaan.

 hiihdot 6 km/52 km/€

lauantai 9. tammikuuta 2016

Lirissä

Tuon kirjan lukeminen johtaa tuohon kirjaan ja siitä kirjasta poikivat nämä kirjat, näistä kirjoista linkki taas tähän ja tästä tuonne.
Loputon ketju uusiin tuttavuuksiin. Ja lopputuloksena: kusessahan tässä!
Tohtinut tuota otsikkoon silti sutaista.

Eikä oikeesti missään lirissä, ei missään suossa eikä missään köhnössä ryvetä, vaan pehmeässä maistuvassa vaniljassa.
Nytkin mitä hienoimmat kokemukset ja elämykset menossa ja tulossa - hyvä että malttaa yönsä nukkua, pelko jo tässä iässä ettei kaikkea ehdi läpilukea.

Jatkuvuus saattaa päättyä koska tahansa.
Myös se jatkuvuus jota voi itse säädellä.

Moniko putosi kelkasta?
No ei se mitään: sinä jäit. Etkä sinä jääjänä selitystä kaipaa, tarvihe.
Tässä kumminkin hahmotusta:
Kansojen Kirjallisuus -sarja yli kolmikymmenvuotinen urakka alkaa olla päätöksessä. Kaveri siitä on tullut, niin hyvä että voi, niin kuin hyvän kaverin kanssa voi, jättää se omiin oloihinsa pitkiksi ajoiksi, olla irti vaikka vuositolkulla tietäen että se on ja pysyy, ja palata sitten taas, jatkaa, aivan kuin taukoa ei olisi ollutkaan, kesken jääneestä lauseesta eteenpäin.

Jarruttelen loppua tahallani varmaan, silti eteenpäin päättävästi: Salinger J. D. (1918-2010) ja Sieppari ruispellossa meni eilen. Sisko utelee koulusta poispotkitulta Holdenilta, mitäs tämä isona meinaa. Veli haluaa isona seisoa rotkon reunalla sieppaamassa kiinni ruispellossa leikkiviä tyttöjä ja poikia, pelastaa heitä putoamasta kuiluun. Ihmiskohtalonsymboliikkaa, tietenkin: Holden Jumalana jopa?

Saa olla! Vieraalla kielellä kirjoitettu kaunokirja, vaikka Saarikosken suomennoskin olisi käytettävissä ennen Schroderusta.
Onhan mahtavaa omalla kielellä lukea omakielistä klassikkoa, siinä sävy kohtaa sävyn kun reseptorinsa vain herkistää. Siis Joel Lehtonen ja Lintukoto. Pahus vieköön että Joel-projektikin vetää viimeisiään. Pari kirjaa ja kaikki nautittu.
Muistissa, miten suru puserossa Päätalon jälkeen.

Sittenkö tiedustelemaan, niin kuin eilisen TV-ohjelman vanha mies jota kiikutettiin kotiseudulleen Vieremälle, joka raossa jos vähänkin chaansseja kyselemään: mistä saisi tipan? Hän viinaa, minä kirjaa.

http://areena.yle.fi/1-753465

Niin tuo Lintukoto kasvatti luettavaa kirjamäärää Hirneillä: kaksi noista Lehtosen luettelemista jo tulikin sekä päälle Esteettinen elämä.

Esteettinen elämä. Vau!
Josko niin jatkuisi elämä.
Josko sen sellaisena saisi yhä edes pätkittäin kokea,
Eikä Karri Kivenä kysellä: vieläkö kerkii kuselle?

-17 C hiihdot 6 km/46 km/€
kanavalla, ei lunta maastossa
ed. 20.12. 

torstai 7. tammikuuta 2016

-37C

Ei meillä neljättäkymmentä vaan Hetassa. Meillä vain -26 C.
Tuommoisia lukemia kertoi Teuvo (nimi muutettu Emoji) juoksukaveri skypessä, paitahihasillaan.
Skypetettiin makoisan loppiaislanttukukon syönnin lomassa toisen juoksukaverin, Veijon (nimi muutettuEmoji), luona kylätellessä.

Joutaa kyliä käydä näillä pakkasilla, ja unohtaa jo pisimmät juoksut tässä iässä; puheissa vain pohdiskella, juostasko Pyssysalon-lenkki alle vai päälle kahen tunnin?.  Eikä näillä pakkasilla silloinkaan, kakskymmentä oli pakkasraja.

Lunta cm, sukset ylisillä.
Kivijalka paljaana.

Vesijohdon lämpökaapeli oli syytä virtaan yhdistää, töpselöidä, illankamussa mahapakolla kumartua keittiökaapin alle könyämään, etsimään pistorasiaa. Vesijohto on kuin Lempi: et sitä niin vain pyrähdä matkoille. Tisurissa olet, vähän varpaillasi.

Kaiken kaikkiaan kunnon pakkanen on ikään kuin turvallinen kuori, rajoittava, liiketila minimoitu, 'melske ja kilpa karkoitettu'.

Maistuu tähän kelkkaan hyvinkin Lehtonen: Joelin mukana hyppy Lintukotoon, saareen, Vähä-Vohliin, idästä länteen, missä aurinko helottaa ja lämpöä piisaa - tosin nyt sielläkin pakkasherra näkyy vallan vallan ottaneen, kuten Foreca-kuvasta todettavissa:
Mutta reaaliajastatapa met emmä välitä,
antoisampaa on sukeltaa Lehtosen kynän päähän, katsoa vastaus suoraan kirjasta, miksi escape, miksi paeta parin millimetrin täplään, kuten Joel tuota saarta kartasta katsoen nimittelee:

"...kuten lääkärit määräävät sairailleen ensimmäiseksi uutiskiellon, niin minäkin silloin täydellisen sulkeutumisen pariksi kuukaudeksi, rauhoitusajan, Lintukodon."

"Kaiken kaikkiaan pyrin ainoastaan 
hävittämään elämästäni edes vähäksi aikaa sen, minkä nimi on kiivailu, - sijaan pelkkä 
kukkivien tuomien tuoksu, 
laineitten liplatus, 
terveys,
 ilo, 
täydellinen rauha!"

ps
kuinkas sattuikaan sopivasti samaan saumaan

tiistai 5. tammikuuta 2016

Ruma sana

Tänään on noiden puljujen sun muiden nuorten lätkyttäjien juhlapäivä: Suomen nuoret leijonat ovat päässeet loppuotteluun nujuamaan kullasta jääkiekon maailmanmestaruudesta Venäjän karhunpentujen kanssa.

Senpä vuoksi, kun kasvomaalauksia tahi kaikenmaailman tekokiharoita taikka pillejä ja purnukoita ei eto asian vuoksi viitsi vaivautua hommaamaan, paneuduin pitkästä aikaa Tukholmassa (F. & G. Beijerin kustantama  Suomen kansanvalistusseuran suostumuksella) painettuun Vänrikki Stoolin tarinoihin vuodelta 1887. Kumma kyllä myös A. Malmströmin piirroksia tarkkaillen, vaikka ylijään olen sitä mieltä että kuva kaunokirjallisuudessa on turha, so. jokainen muodostakoon oman kuvansa.

Eipä rajumpaa yllytysmateriaalia voisi nuorten kiekkoleijonien valmentaja Jukka Jalonen pentujensa eteen syöttää kuin nämä tappelut ja taistelut venäläisiä vastaan. Tai siis ryssiä vastaan, niinhän tavataan kutsua verivainolaista.
On minusta tuo sana paljon pahempaa rasismia kuin mustalainen mulliturpa, neekeristä puhumattakaan.

Mutta käytettäköön sitä tässä uhossa nyt kun se kerran on kirjaan präntätty. Ja kaivettakoon parikolme pätkää näin taisteluhenkeä kohottaaksemme. Ojentakaamme arvon pätkät pikkuleijonien valmistautumisrituaalimateriaaliksi, aivan vappaasti.
Itse sanoudun irti koko hommasta, kuin paraskin Haanpää Noitaympyränsä sisällöstä.


Sandels
se vaan huoleti istuu aamuruo'allaan valmiina sotaan, joka 'alkavi Virrall' uudestaan, heti kello kun yks lyö. -
Mutta
piankos sanaa kiikutettiin välirauhan kierosta päättymisestä, kun kas:

' Kakstoista meidän on kello, mut yks Ryssäin on soittanut.'

Herranen aika: täysi melske päällä, ja kenraali sen kuin ruokapöydässä istuu!
Araks pelkuriks omat soturit näin ollen hänet tuomitsevat.
Siitäkös sitten tantereelle taisteluun tuimaan:
'Pöyhkeillä Ryssien annoin. No, 
alas nytpä ne syöskää jo!
Näin lausui, siin' oli kylläksi,
ilo kajahti ilmoihin.
 
Kuussataa miestä nyt ryntäysi
alas Ryssihin ylpeihin;
rivi rivilt' alas ne viskattiin,
loput salmehen sorrettiin.'
- "Hurraa kenraalia urhakkaa!" sai kehut Sandels.


ps
Eiköhän näillä toimilla ja kannustuksilla kulta illalla kiekkoleijonille lohjenne; onhan 21 leijonalla vastassa vain vaivaiset 21 karhunpenikkaa; Koljonvirralla vainolaisia kävi sentään 8000 tuhatta suomipoikaa päin.

NO SILLEEN ks.!

maanantai 4. tammikuuta 2016

Arvoitus

Mikä se on, joka piti saada päätökseen jo vuosituhannen vaihteeseen, mutta tänä vuonna sitkeästi senkun jatkuu ja jatkuu - neljättäkymmentä vuotta? Jämät jäljellä 7000 sivusta eli eilisiltaisen jälkeen 46 sivua.
Vastaus.

Truman Capote (1925-1984) kartoittuu seuraavaksi.
Ei KK:n tanskalaiset tohtorijyrät katso edes maininnan arvoiseksi Capoten Aamiainen Tiffanylla -romaania, vaikka Tammikin sen on noteerannut Keltaiseen Kirjastoon, 80, kuuluvaksi. Vissiin liian kevyttä seurapiiripoloneesia.


Jos nuorempi olisin niin ilman muuta luentalistaan laittaisin Capoten näkyvimmän: In Cold Blood, Kylmäverisesti, missä kaksi murhaajaa murhaa, sattumanvaraisesti, nelihenkisen perheen ja saa palkakseen 40 dollaria, kiikarin ja transistoriradion. Romaani on sitä paitsi totta; kirjailija seuraa läheltä Kansasisin pikkukylän tapahtumia aina teloitushetkeen saakka.

'Tarkoituksettomasta joukkomurhasta tulee kahden amerikkalaisen "kulttuurin" yhteentörmäyksen symboli.'
Hyvinvoivat vs. pahoin.

Onpa ajankohtainen aihe pitkin maita ja mantereita!
Olkoon.

Vanhempana soutelen mieluummin Joel Lehtosen syliin Lintukotoon Vanajan saarelle, Pieneen Vohlisaareen, tuohon kartalla parin millimetrin pyörylään, missä kesäinen onni ympärillä.
Ja miksei, jos lukeminen loppumassa, tarttuisi tuohon
Yrjö Hirnin erakkosankareiden trilogiaan:
Erakoita ja vaeltajiaVanhat postivaunut ja Valtameren saari.
Pekka Tarkka Lintukodon esipuheessa kertoo varsinkin Valtameren saaren vaikutuksesta Lehtoseen. Saarella elelee robinsonmaisesti yksineläjä, Philip Quarll, alaston vanhus apinapalvelijansa kanssa, vailla pienintäkään halua palata yhteiskuntaan - ei vaikka olisi maailman keisariksi valittu!

Onpa meillä harvinaisen yhteneväiset ajatukset Vilipin Kuarlon kanssa! Ddddd

Tosin ei Lintukotokaan kovin houkuttelevasti tunnu alkavan: Rotat ovat talven aikana jyrsineet mökin tavarat riekaleiksi ja syöneet aitan tyhjäksi; onneksi(?) edes viisi rottaa on jäänyt kiikkiin ja kuollut lihatiinuun.
Tässäpä symboliikkaa itse kullekin säädylle:

"Pudonneet kai säkistä, joka katossa riippui. Kuolleet nälkään! Sitten nälkäiset toverit ovat iskeneet hampaansa niihin joko eläviltä,  - kuten haaksirikossa nälkäiset alkavat repiä ja syödä toisiaan. Hirmuinen kuolema, viikkojen kidutus nälässä, tässä sammion vankilassa, tässä hornan kaivossa, kidutustornissa, jonka yläaukon kohdalla, melkein kohdalla, mutta kuitenkin niin syrjässä, ettei jauhoja valunut sammioon, riippui täysi jauhosäkki."

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Mitä Missä Milloin


Kahenlaista ajantappoa ja viihdykettä ollut tarjolla näinä kolmena uutena päivänä, jotka tänä vuonna on eteemme aukaistu ja jotka eivät vielä lunta tupaan tahi tienoille ole tupruttaneet.

Pakkaspuolella sentään ilman lämpötila pysytellyt koko vuoden: tänä aamuna -8 C, eilen -12, vuoden ensimmäisenä -15. n.
Samoiltu metsissä, jopa mustilla jäillä käppäilty. Auringon mataluutta ja värikirjoa ihasteltu.

Nohevuuttakin harjoitettu, sillä  siihenhän Hesarin perjantaiset 'aulikset' usuttavat.
Vai mitä vastaisitte ristikkosanaan
peltotyö?
Tai:
vedessä?
Entä maisemakuvaan:

?
Ehei sinne päinkään!

  • Peltotyö = PERUNAMAAPUUHA
  • Vedessä =  KUNTOKOEUIMARI
  • Kuvan kuva esittää sanaa: MOOTTORITIETÖN
Tuo sieni kuvassa on, ihme kyllä, SIENI!


Siinä ristikon täyttämisen lomassa on aikaa osallistua kaikella hartaudella traditsionaaliseen MMM-palkintokilpailuun, 2016, siihen missä voittaja saa röykkiön (450 €) kirjoja oman valintansa mukaan.

Ja kun ei voi googlettaa, koska pitää tietää myös ratkaisukysymyksen vastaussivunumero, jää yhä neljä kohtaa auki:
  1. Mikä on FIG?
  2. Puurolan pyörittäjä?
  3. Mikä on PARO?
  4. Mikä maa voitti kriketin MM-kullan 2015?

Vaikka kuinka MMM:ää selaisi niin ei; jämähtää tuijottamaan epäoleellisia, eli kyllä Viktor Tihonovin tuima katse yhä vaikutuksen tekee, vaikka Viktor kuolleeksi julistetaankin, päivämäärällä 23.11.2014.
Ja katopahan: Krakovasta pitkä juttu - arjalaisjalostamossakin piipahtavat. Siellä missä mekin kesällä henkeä haukoimme.

lauantai 2. tammikuuta 2016

Rakkaita muistoja

Onnen poika on nyt tiensä päässä: luettu ja arvioitukin Kirjavinkkeihin.
On tullut aika siirtää kamppeet toiselle puolelle Suomea, tyystin tuntemattomalle, vain Linkolan soutajasta tutulle, Vanajavedelle, Sääksmäkeen, Vähä-Vohliin, saareen. Tuntuu melkein kuin ulkomaille tästä, kielettömänä.
Mutta siellä sitten kuitenkin läpituttu opas!

Niin, Lehtosen mukana Lintukotoon. Rohkeasti.

Mutta 'sitä ennen kuitenkin', ihan niin kuin radiojuontajat ärsyttävästi sanovat luvatessaan että seuraavaksi kuulemme, Joel Lehtosen poikatuotantoa vuodelta 1911: Rakkaita muistoja. Pikaisena, ylimalkaisena luentana nelisikemäinen runokirja:

  1. Rakkaita muistoja
  2. Helmikuun päivä maakylässä
  3. Mustalaiset
  4. Kyläpajalla 





Onnellisia aikoja Joelin elämässä. Mikäs noita lukiessa: 
  • työntyä mustalaisten mukana talvikylmästä hevoskyydistä remuamaan, rauhaa rikkomaan tienvarsitaloon, missä: "Punaiset piian-pallukat torkkuu, ja rukit verkkaan liikkuu. Emäntä pulska, ruskea-pää loikoen lehtiä lukee ... Mustalaisia! ... Samassa pihaan ne porhaltaa, hei haaligrammaa! ..."
  • kurkistaa mitäpä se seppä siellä pajassansa takoo: "Nokinenä poikanen palje-varressa kiikkuu. Pullehin poskinpa tynnyripalje puhaltaa ..." 
  • ihailla salomaisemaa päivin - "Salo kirkkona päivässä loistaa ! Tuhat alttari-kynttilää !" - sekä öin: - " Kylä nukkuu, kuutamo-hankea puikkaa jänis tummien riihten luo."
Mutta jotain kummaa kuitenkin lapsuuden linnakaupungissa; nimistä näet saattoi jo menestyksen päätellä, sen, mihin luokkaan kuuluit:

'Paganus, Vinland, Reisvän, Kålrabb, Bonet -
ja Kniper, Piper, Pimpler. Siihen soi
lisiä ryssän-kirkon kellot monet,
pomittain, rallatellen: "Kilin kalin 
Pilikova, Malinoffski, Krikunova, Pomiloff."
Jos lisätään Pötz-Mayer, Büxenhof,
niin meluun hukkuu nimiluokka alin:
Turunen, Mömmö, Tallukka ja Siidoin.
Ne porvarit ne paljon nukkui. Riidoin
heräili pienin, lomaan ehkä peijas, 
maamoukkaa hieman. Reimasti joi, reijas.'

Aika hulabaloomeininki joka tapauksessa kaikilla päällä. Semmoinen tuo vuolaan virran kaupunki silloin ennen, nykyistä edeltävän vuosisadan vaiheilla.

Mutta nyt siis kiireenvilkkaa sieltä pois: no sinne Lintukotoon. Vihdoin. 
Voisi aivan hyvin nokkela jos olisi, nokkelana lausahtaa: virta tuo, virta vie.

Kirjavinkeissä

perjantai 1. tammikuuta 2016

Herroin seurassa


Kaikki kaupungin ja maakunnan silmäätekevät siellä olivat sekä kaksi lasta, toinen vauva vasta. Takataskuväkeä. Perstaskuväki, se tallinväki, se missä se seimi olisi ollut, hoilasi karaokea Takataskussa.
Tällä kertaa lantinheitto vietätti tänne:

  • Johann Strauss Jr.: Alkusoitto operetista Lepakko
  • Johannes Brahms: Unkarilaisia tansseja nro 1
  • Isaac Albeniz: Tango op. 165
  • Giagomo Puccini: Cavaradossin aaria 'E lucevan le stelle' oopperasta Tosca
  • Antonín Dvořák: Slaavilaisia tansseja nro 3
  • Hans Christian Lumbye: Shampanja-galoppi

Väliaika: leivoskahvit. Serkun kanssa juteltiin humalaisesta joulupukista, pankinjohtajan vaimon kanssa veljen kuolemasta, kansakoulunopettajan kanssa musiikin ymmärtämisestä ja Matsin kanssa siitä voisiko noilla isoilla sinkkilautasilla lyödä vaikka puolisen sekuntia etu- tai takaottoon, siis huomaisiko joku. Mats sanoi että voisi, mutta siitä seuraisi potkut.

  • Johann Strauss Jr.: Kiihdytyksiä-valssi
  • Johann Strauss: Pizzicato Polka nro 1
  • Rudolf Sieczynski: Wien, unelmien kaupunki
  • Emmech Kalman: Csardaskavaljeeri operetista Kreivitär Mariza
  • Johann Strauss: Tonava kaunoinen

Encorena mm. O sole mio.
39-jäseninen orkesteri. Jälleen Matsille kysymysehdotus: mitähän jos menisin ensi vuonna klarinettiosastoon olevinaan soittamaan, huomaisiko joku - illan päätteeksi kapellimestari kysyisi yleisöltä: kuka oli feikki?

Elämyshän se on joka kerran LIVE-esitys - siitä mihinkään pääse. Muutamin paikoin solistin ääni hukkui orkesterin pauhuun.