Että mikäpä tässä puuhastellessa, koska hela maailma niin kaukana täältä.
Paitsi että taas nuo pirun koneet ulisevat ja huutavat tuolla ulkona. Taas yksi kaivinkone tulossa taloa kohti! Taasko kaivavat nurtsit nurin?
Nyt sähköjohtoja upottavat maihin salamoilta ukkosilta suojaan. Idea hyvä mutta pärinä ja ujellus vähemmän. Ja tietysti edelliskesänä upotetut laajakaistalangat jo kerran rouhaisivat pelaamattomiksi, eikös tuo helvetinkone vesijohdotkin toissakesäiset pian katkipoikki möyhennä.
Nykyaika on nykyaikaa, kehitys kehittyy.
Alumiinimaijankin tilalle pitäisi e h d o t t o m a s t i hankkia vähemmän terveydelle vaarallinen.
Vaan on tämä silti vielä toista elämää kuin nuilla uusilla kosilaisilla.
Sittenpä illalla on aika palata Joelin syliin tai oikeammin ottaa Lehtonen mahan päälle ja lukea Punaista miestä, Sorron lapsien jatkista. Eilen illalla ampuivat sotilaat upseereita Helsingissä, venäläiset soltut upseeriensa kimpussa niin että maanmittari Isidor Tistelbergiä puistattaa hotellihuoneessa näkyä muistellessaan:
"Siinä ne makasivat hangessa, raastettuina, ryöstettyinä. Tässä nuo upseerit olivat taistelleet, - omia miehiään vastaan. Ne oli heitetty läjään. Tuon jalat poikittain toisen vatsan päällä. Yhden kasvot taivasta kohti ..."
Lehtonen ottaa kovasti, nyt siis huumorittomasti, mukaan yhteiskuntaa; eletään autonomian lopun alkua. Mutta mikä lie: kuitenkin maamme itsenäistymissekamelskaa enemmän kiinnostaa kirjailijan kuljettama rakkaustarina Isidorin ja Julian, sen toisen miehen, tohtori Oljemarkin vaimon, välillä. Julia on tullut pistäytymään Helsingissä ihan sitä tehden ja varta vasten.
Suhkuksi näytäisi menevän.
Ennustuttaa: ennemmin Suomi itsenäistyy kuin vankistuu Isidorin ja Julian suhde?
Arvoisa kaivannebisneskypsynyt hikkaj
VastaaPoistaEnnen vanhaan pääkaupunki Helsinki kärsi samanlaisista suunnittelemattoman maan kaivuun ongelmista, kuin mihin on Ämeriäkkylä nyt sivistyksen sinnekin saavuttua äkkiarvaamatta sortunut.
Helsingissä kun puhelinjohtomiehet olivat kadun auki kaivaneet, laittaneet sinne piuhansa ja kuopat peittäneet, tuli asfalttifirna laittamaan kadun tiptopkuntoon.. Seuraavalla viikolla tulivat vesijohtomiehet, kaivoivat kadun auki jne ...
Kun olivat viimeisen päälle asfaltit kunnossa, tulivat sähkölaitoksen miehet. Jne ...
Kun jo syksy sai, tulivat vielä ennen yöhalloja kaukolämpöputkimiehet. Ja ei kun sama ruljanssi.
Kun oli taas katu kunnossa, huomattiin että oli vahingossa sähkökaapelia menty katkomaan. Katu auki, jne ...
Sitten joku ajattelukykyinen sai suunsa auki johtoportaassa ja ehdotti, että kaivuuhommat pitää niin koordinoida, että saman kadun kaikki samalle kesälle sattuvat undergroundtoiminnot tehdään yhdellä kertaa, eikä panna asfalttia välillä päälle.
Tämähän on sitten johtanut siihen, että katu on auki koko kesän. Asukkaat on nyreissään kun pölyssä ja kurassa tarpovat. Asfalttifirmat on vielä nyreemmissään, kun työt kerralla vähenivät. Hullu Jussi-miehet ne on kaikkein nyreimmissään, kun kaivuuhommat vähenivät ihan murto-osaan.
Ja kaikki tämä jo ennen kaapelivalojen aikakautta !
Kun teillä siellä päin on se naiskunnanjohtaja, niin se vois ihan paikallishengessä Metrotyttöjen muistoa kunnioittaen panna maanalaisen armeijansa järjestykseen.
Eihän siinä tarvita kuin yksi palaveri, johon eri intressiryhmät määrätään paikalle, ja lyödään nyrkkiä pöytään.
Sopivan pöydän voisi hikkaj järjestää sieltä, missä nälkä kurnien on tapana roistojen satuja kuunnella.
Sopivan kokoinen nyrkkikin löytyy, ellei Valerien niin sitten Jonnu Hartikan !
voksi, sir
Poistajoskus raaka voima à la Jonnu Hartikka vois tosiaan olla poikaa!
Ei kyllä noin raaka kuin mitä Lehtosenkin Suomen alkutaipaleella viime vuosisadan alkukymmenillä.
Tietämättömille ja niille onnellisille jotka ovat pitäneet näppinsä irti Cityn Hikotuksista ja pysytelleet ainoastaan täällä tuvan puolella Cityn esittelykuva Jonnu Hartikasta:
http://www.city.fi/blogit/hikkaj/pyh/130218