Kirjavinkkeihin rupesin ihan oikeata ja kummailematonta kirjaesittelyä tekemään ja ensimmäisen piiitkän virkkeenkin sain aikaan:
'Elokuvan käsikirjoitukseksi alunperin muokkaili Pentti Haanpää tämän jälkeenpäin löytyneen ja juuri julkitulleen romaanin Kauneuden kirous, Into 2015, ja heti sodan jälkeen hän tarjotteli juonekkaan kirjoituksen synopsia Fenno-Filmille, mutta kauppoja ei tullut.'Virallisen kuuloisa virke kypsytti.
Keskeytin.
Eihän Pentistä niin vain irti pääse: yhden kohdan kun lukee, on kohta jo hypättävä toiseen samankaltaiseen. Ja siinä sitten tarvot kuin suolla lakkoja poimimassa - välillä pelkkiä suppuja mutta useimmiten just niitä parraillaan poimittavissa olevia, meheviä keltapäitä.
Näyttävän ja miesten silmiä miellyttävän Ansalan Annan tapauksesta kirjoittaa Haanpää Kauneuden kiroudessa. Siis nainen keskipisteenä ja hänen ajatuksensa. Anna jättää lapsensa ja pian Jaakonsa ja karkaa toisen miehen matkassa pohjoiseen.
Vähemmän Haanpää naisten sielunelämään sekaantui, joten merkkitapauksesta pitää olla jälkeen jääneessä pienoisromaanissa kysymys.
Jotenkin tutun tuntuiselta alkoi kirjoitus vaikutta kun aikansa lueskeli, ja niinpä olikin hypättävä hyllylle ja kaivettava Heta Rahko esiin: Ja vot!
Haanpään Koottujen teosten seitsemännessä osassa Heta Rahko korkeassa iässä ja muita teoksia olin lukenut Kortteisen Jaakosta ja tämän pohjoisen retkestä Annansa etsimässä. Ja Pekka-pojasta joka sai kyydittävältään, Hetalta, kuulla äitinsä tarinaa.
Ja nyt tässä jälkeenjääneessä romaanissa äiti itse istuu - aluksi kummankaan toistaan tunnistamatta - Pekka-poikansa kyydittävänä.
Limittäin ja lomittain ovat novellit jos jututkin Haanpäällä, joka rahaa kaivatessaan lähetteli ja muokkaili kertomuksiaan milloin minnekin ja milloin mihinkin muotoon julkaisukanavia etsiessään. Ei helpolla raha irronnut taitavallekaan kirjoittajalle, joka ankaraakin boikotointia sai maistella ja niellä.
Haanpäätä vähemmän lukeneita usuttaisin aluksi nimenomaan Otavan Koottujen teosten osaan VII, josta löytyvät niin Hetat, Reetat, Annat kuin Kortteisen Jaakot ja ennen kaikkea maanmainiot Päntän äijä, Pussisen akka, Pyöräurheilija Saikansalo, Pätsi kämppien taitelija ynnä moni muu viimeisen päälle nautittava juttu.
Löytyvät nuo parhaat novellit myös irtokirjoista eli novellikokoelmista Heta Rahko korkeassa iässä (1947) sekä Atomintutkija (1950).
Minä olen sitä mieltä, että kaikki, mikä on siihen Otavan sarjaan laitettu, on mestarin olennainen tuotanto kukkuramitoin. Onhan siinä tämä Taivalvaaramies muutamassakin jutussa, ja Jamu Koskikin siellä seikkailee milloin missäkin.
VastaaPoistaOstin minäkin divarista kaikki Haanpäät, ja suureksi harmikseni se oli se Eino Kauppisen toimittama laitos. No, jututhan on suurimmalta osin samoja, mutta sitä otavalaista kylläkin halasin saada.
Kun sitten vuosi pari sitten tavailin ne divarista ostamani läpi, oikeastaan hämmästyin niitä 30- luvun pulasta aiheensa saaneiden juttujen ajankohtaisuutta. Ei totisesti ole mitään uutta auringon alla, jotkin yksityiskohdat menevät tänään eri tavalla, mutta se retoriikka, joilla meitä komennetaan tyytymään siihen mitä on, kuulostaa niin kovin tutulta - mitäs kun tuli luettua ne jo 1980- luvun alussa ensimmäisen kerran.
Semmosta.
äej
Poistaaika lyttyyn lyö Matti Salminen Kauppisen, vaan kuten sanot hyvä on laatu ja samaa tavaraa tarjolla kuitenkin. Viitannet mm. tähän:
http://hikkaj.blogspot.fi/2013/11/haanpaata-kilven-lomaan.html
Samaa kummastelin minäkin: miten uskomattoman ajankohtaista talous- ynnä muuta politiikkaa PH kirjoittaa!
Noitaympyrä on täyttä rautaa nykyajassa, näissä sipilöissä.
Herra Hikkaj, en tunne teitä, kirjoitatte nimimerkin takaa, joten...Tuskin löydämme yhteistä mietlä edes niissä harvoissa kirjoissa, jotka luemme samat. Voiko sanoa jostain vain, että 'inhottavaa', ei kai, eihän.
VastaaPoistaKaunista syyskuuta teille!
PS. Vertailun vuoksi halusitte, mutta minulla miesten vokottelema Anna sai pääroolin. Kun vertaa miten Waltari krijoitti naisista ja miten Haanpää, niin on ero kuin yöllä ja päivällä.
VastaaPoista