Pientä kaikki, suuremman pääkivun rinnalla.
'Hyviä lukuhetkiä
rankasta aiheesta
huolimatta!'
Pärttyli Rinne, filosofi-dramaturgi Skotlannista, on pyöräyttänyt esikoisensa, joka on pommi.
Jo ensimmäinen luku antaa ymmärtää, että tästä ei hyvä seuraa. Lukiopojat kantavat asetta: Kolehmainen räplää ylpeänä ysimillistä Glockia, Franz filosofista kirjaansa.
Kohta kotona ruokapöydässä Franz tiuskaisee äidilleen: - Ime munaa huora.
Myöhemmin on ovella seisovan isän vuoro: - Ja nyt. Ole hyvä ja painu vittuun!
Kaikki, tai mikään, ei ole kohdallaan.
Nuoruuden kiihko ei kuuntele vanhojen pierujen ajatusmalleja, Nietzsche yli-ihmisineen, Übermensch, nyt käy vähän siihen suuntaan uudessa uljaassa filosofiassa, Franzin Tosiajattelussa. Hitler ja Stalinkin kelpuuttivat enemmän populaa jäljellä jätettäväksi: Franzin luonnonlaissa vain harva on viisauden huipulla - keskinkertaisuudetkin joutivat eliminoitaviksi.
Fanzin pää on kipeä. Täytyy olla. Ja Kolehmaisen. Kipeämpi kuin juhannusjuhlijoiden.
Franz on breivikläinen tieten tai tietämättään. Odotettavissa on verilöyly, lopussa utøyat.
Eipä turhaan tarrannut Emilia lappuaan kirjan kanteen.
Pahinta tässä kaikessa on Pärttylin mukaansa nielevä kirjoitustapa.
En suosittele kenellekään, en ainakaan keskenkasvuisille.
Lukekaa mieluummin Jean Gionon Mies joka istutti puita, tai muita Rydmanin Karin suosittelemia kirjoja. Ne kantavat. Niiden kaltaisia me vanhat parrat, elämää nähneet ja elämää punninneet, tykönämme rakastamme.
+
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti