Monta koiraa on luettu kuoliaiksi sen jälkeen, ja kerran tiskillä keskusteltu tuntemattoman miehisen miehen kanssa, josta nyt viimeksi olisi odottanut herkkyyttä löytyvän, koiran kuolemasta. - Se on enemmän kuin ihmisen kuolema, oman koiran kuolema. Niin uskollista ystävää ei ole syntynytkään kuin hänen Nallensa. Niin se sanoi herkistyneenä ja itki.
Uskottava oli kun tiskillä kyyhöttävää miestä katsoi.
Nytpä palautui mieleen tuo tiskin riski mies.
Hyvösen Vuotoksesta puolen välin olen ylittänyt, ja jos oli vaikuttava alku niin vielä vaikuttavampi on kohta, missä Heikki jättää elantonsa allasherrojen käsiin ja joutuu lopettamaan ajokoiransa, koska ei siitä kuitenkaan kerrostaloon asujaksi Rovaniemelle ole.
Kävelevät viimeiselle matkalle metsään, vanha on Luikku ja se aavistaa matkan pään.
"Luikku nosti päänsä, katsoi Heikkiin. Hei, minä ymmärrän, sinä päätät."
"He kulkivat ja kulkivat, kauemmas kuin olisi tarvinnutkaan."Nielettää, niin Heikkiä kuin lukijaakin.
Heikki luopumassa aikeistaan. Ei pysty, ei.
"Sitten Luikku laski katseensa, riiputti päätään, asettui vaivalloisesti makaamaan vatsalleen, pää etutassujen väliin sammalta vasten. Katse Heikkiin. Tee se. Silmät kiinni."Heikki hautasi kaverinsa.
Mutta, hei, nythän on helatorstai, ylösponnahtamisen päivä. Nuori yo on tullut vanhemmaksi ja viisaammaksi yo-kirjakriitikoksi, pystyy näkemään öhöm! jo asioiden suhteita ja suhteellisuuksia:
Päätä pystyyn, ylös. Mikäs hätä tässä! Hei, C'mon!
Lopetellaan Villi kaikessa rauhassa ja siirrytään sitten hiljallensa Sorron lapsiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti